Rasti putsasi pöydän Paimion Parhaat -gaalassa

0
Kymmenen parhaan urheilijan lista koostui tänä vuonna pääosin parikymppisistä tai sitä nuoremmista lupauksista. Myös lajikattaus oli monipuolinen, sillä kaksi saman lajin edustajaa kymmenen parhaan listalle onnistuivat ujuttamaan vain keilailu, frisbeegolf ja suunnistus.

Paimio

Paimion parhaaksi urheilijaksi valikoitui jo toista kertaa peräkkäin Paimion Rastin suunnistuslupaus Topias Arola. Myös toiseksi parhaan urheilijan pysti meni samaan seuraan: ranskalaiselle, mutta Paimiossa kirjojaan pitävälle suunnistaja/kestävyysjuoksija Frédéric Tranchandille. Kolmannen sijan vei peräti neljästi (2014, 2016–2017 ja 2019) parhaan urheilijan palkinnon napannut keilaaja Sanna Oksanen.

Paimion Rastille kaupungintalon Paimiosalissa järjestetty tilaisuus oli yhtä voittokulkua lähes alusta loppuun. Seuran päävalmentaja Sami Valkama valikoitui vuoden valmentajaksi ja Rastin Venlojen viestijoukkue puolestaan pokkasi vuoden viestijoukkueen pystin. Lisäksi seuran väreissä satoja talkootyötunteja vuosien varrella tehnyt kaupungin puistopuutarhuri Jukka Oksa pokkasi Kunnon kuntalaisen tunnustuksen.

– Kyllä tämä varmasti menee omalla kohdalla tunnustuksista aivan sinne kärkeen, Oksa hymyili palkinto kädessään.

Jukka Oksa valikoitui Kunnon kuntalaiseksi vuosimallia 2021. Palkintoa jakamassa oli muun muassa kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki.

Oksalta kiitos kanssatalkoolaisille

Oksa on tullut vuosien varrella paimiolaisille tutuksi niin liikuntareittien kuin -paikkojen hoitajana, mutta myös monista talkooprojekteista. Viime vuoden suuri ponnistus oli Paimion frisbeegolfradan laajentaminen Varasvuoren metsiin, ja siinä projektissa Oksa ja monet muut kunta-aktiivit olivat avainasemassa. Ilman satoja talkootyötunteja laajennus ei olisi alkua pidemmällä vieläkään.

– Kai ne talkootyön perinteet ovat lähtöisin Paimion Rastista. Seurassa on totuttu tekemään yhdessä ja talkoovoimin asioita, ja sitä ajatusta on koittanut viedä eteenpäin myös muualle. On ollut ilo nähdä, että viime vuosina talkootyöllä on saatu valtavan isoja asioita aikaan, kuten nyt esimerkiksi frisbeegolfradan laajennus ja parhaillaan valmisteilla olevat uudet hyppyrimäet Varasvuorelle.

Vielä viisi vuotta sitten moni paikallinen seura ja yhdistys harmitteli sitä, miten hankalaa talkoovoiman löytäminen näinä aikoina on, kun ihmisten vapaa-aika on kortilla ja kilpailu ajasta on kiristynyt äärimmilleen. Oksa uskoo kuitenkin, että korona-aika on saanut monet paimiolaiset havahtumaan siihen, että talkoovoimin voidaan saada nimenomaan yhteistä hyvää aikaiseksi.

– Se on ihan kaikkien yhteiseksi eduksi, jos jotain saadaan yhdessä aikaiseksi. Uskon, että kun lähiliikunnan suosio on korona-aikana kasvanut ja oman paikkakunnan palveluiden merkitys korostunut, on myös talkoovoimin tekemisen arvostus kasvanut, Oksa miettii.

 

Hertta Mulari pokkasi vuoden paimiolaisnuoren tunnustuksen.

Mularista vuoden nuori

Parhaiden urheilijoiden, valmentajien, viesti- ja seurajoukkueiden jälkeen tilaisuudessa annettiin perinteiseen tapaan myös tunnustukset vuoden paimiolaiselle nuorelle, vuoden kulttuuriteosta ja vuoden liikuntateosta. Vuoden nuoreksi valikoitui Hertta Mulari, kulttuuriteko matkasi Vanhoja kuvia ja muistoja Paimiosta -Facebook-ryhmälle ja vuoden liikuntateko puolestaan Sporttitehdas Oy:lle, jonka työjälkenä on Padel Jokipuisto.

Tilaisuuden päätteeksi Paimion seuraparlamentin puheenjohtaja Jari Tranberg piti pitkän puheen paikallisen liikunnan puolesta ja nosti puheessa erityisesti esiin jo yli 40-vuotisen haaveen monitoimihallin rakentamisesta. Jukka Oksan mukaan kunnollinen sisähalli ei olisi pelkästään kahden lajin, salibandyn ja futsalin, vaan koko liikkuvan ja kulttuurista nauttivan Paimion voitto.

– Jos yksittäistä kiinteistöä miettii, olisi se aivan ehdottomasti seuraavana listalla. Se ei olisi pelkästään paikallisen sisäliikunnan etu vaan tukisi myös paikallista kulttuuri- ja tapahtumatarjontaa. Henkilökohtaisesti minulla on vahva luotto siihen, että nykyinen valtuusto voi viedä asiaa vihdoin sen verran eteenpäin, että hallin rakentaminen muuttuu lähivuosina konkretiaksi, Oksa sanoo.

 

Paimion Parhaat 2021

Vuoden kymmenen parasta urheilijaa

  • 1. Topias Arola, suunnistus
  • 2. Frédéric Tranchand, suunnistus/kestävyysjuoksu
  • 3. Sanna Oksanen, keilailu
  • 4. Elmeri Töyry, voimailu
  • 5. Sonja Lehto, taekwondo
  • 6. Emma Tainio, yleisurheilu
  • 7. Jere Oksanen, keilailu
  • 8. Selina Arola, jääkiekko
  • 9. Lauri Alastalo, frisbeegolf
  • 10. Essi Hölsö, frisbeegolf

Lajien parhaat 2021 (jos ei kymmenen parhaan urheilijan joukossa)

  • Lentopallo: Heini Kovanen
  • Shakki: Juha Manninen
  • Ratsastus: Maria Isotalo
  • Jalkapallo: Juho Koivunen
  • Pesäpallo: Jessica Salmela
  • Salibandy: Aleksi Kantola

Mestareiden palkitsemiset 2021

  • Inga Dambe, suunnistus, 3kpl D35-sarjan SM-kultaa

Muut tunnustukset

  • Vuoden valmentaja: Sami Valkama
  • Paras seurajoukkue: Paimion Hakan miesten jalkapallon edustusjoukkue
  • Paras viestijoukkue: Paimion Rasti, Venla-joukkue
  • Kunnon kuntalainen 2021: Jukka Oksa
  • Vuoden nuori: Hertta Mulari
  • Vuoden kulttuuriteko: Vanhoja kuvia ja muistoja Paimiosta -Facebook-ryhmä
  • Vuoden liikuntateko: Sporttitehdas Oy – Padel Jokipuisto

 

KATSO video Paimion parhaat -palkitsemistilaisuudesta (Paimion kaupungin video Youtubesta):