Sauvon kirkon iän kertonut teksti löytyi 70-luvun korjauksissa

0
Luennon jälkeen useampikin kuulija halusi keskustella Pauli Peltolan kanssa.

SAUVO

Sauvon nykyinen kivikirkko on seissyt komealla paikallaan jo 550 vuotta. Se ei ole Sauvon ensimmäinen, vaan sitä on edeltänyt ainakin yksi puurakenteinen kirkko samalla mäellä.

Sauvon seurakunnan historiallinen aika alkaa nykyisen tiedon mukaan vuodesta 1335, jolloin sen aikaisen seurakunnan kirkkoherra lahjoitti maatilan Turun tuomiokirkolle. Oletusten mukaan ensimmäinen puukirkko on siis rakennettu jo joskus 1200-luvun jälkipuoliskolla.

Sauvon kirkon alttariseinällä on näkyvissä teksti, jonka mukaan nykyinen kirkko koristeltiin seinä- ja kattomaalauksilla, ja omistettiin pyhälle Klemensille totisena Herran vuonna 1472. Tuo teksti ja moni muukin keskiaikainen maalaus paljastui lukuisten kalkkimaalikerrosten alta, kun kirkossa 70-luvun alussa tehtiin korjauksia.

Paimion seurakunnan Sauvon kirkkoalueella pyhätön merkkivuotta juhlistetaan luentosarjalla ja erityisjumalanpalveluksilla. Ensimmäinen, kirkon varhaisvaiheita ja 1971-72 sisätiloissa tehtyä remonttia koskeva luento kuultiin nyt sunnuntaina.

Luennoitsijana oli Pauli Peltola , joka toimi tuolloin hankkeen vastaavana rakennusmestarina. Silloisen seurakunnan kirkkohallintokunnan ja taloudellisen jaoston luottamushenkilönä hän työskenteli käytännössä vapaaehtoispohjalta.

Yllätyksiä vastassa



Vaikka Sauvon kirkon eri osien iästä on esitetty erilaisia näkemyksiä, Peltola on vakuuttunut siitä, että kirkon asehuone kiviseinäisenä ja myös sakasti ovat vanhempia kuin itse kirkkosali. Hänen mielestään se näkyy selvästi rakennusteknisissä ratkaisuissa.

Kirkon rakentuminen elävöityi kuulijoiden mielessä, kun Peltola kertoi – tarkkoja vastuuhenkilöiden ja työntekijöiden nimitietoja myöden- mittavan remontin etenemisestä tuolloin reilut 50 vuotta sitten.

Kaikeksi onneksi seurakunta päätti unohtaa arkkitehdin ensiksi esittämät rajut muutokset, kuten betonilattian ja lattialämmityksen, ja päätyi säilyttävään ja entistävään remonttiin ja museoviraston kanssa tehtiin koko ajan laajaa yhteistyötä. Kirkosta poistettiin lämmitykseen käytetyt kamiinat ja pienellä vasaralla ja pakkelilastalla poistettiin seiniltä lukuisia vanhoja kalkkimaalikerroksia ja nokeentunutta pintaa. Alta löytyi todellakin myös aivan uusia maalauksia, jotka konservaattori Veikko Kiljusen johdolla restauroitiin.

– Maalauksia kopioitiin kuultopaperille 64 kappaletta ja satoja valokuvia tietenkin otettiin.

Paanulattia avattiin, ja sen alta löytyi hautakammioita, jotka tietenkin jätettiin hautarauhan piiriin. Hautakammioita on kirkon alla salin poikkikäytävältä suunnilleen alttarille asti, ja niissä havaittiin kymmeniä muumioituneita vainajia, paikoin eheänä säilyneitä arkkuja oli neljäkin päällekkäin. Lattian koolauksia korjauksissa viistettiin niin, että haudat pysyvät jatkossakin vahingoittumattomina.

Seppä Arvo Palmu takoi naulat, joita tarvittiin tuhannen ehkä toisenkin, kertoi Peltola elävästi. Lämmitys ratkaistiin sijoittamalla kirkon penkkien alle puolivaraavat hiekkapatterit.

– Palopäällikkö Armas Suomi oli kieltänyt kamiinoiden käytön paloturvallisuussyistä, mutta käytimme niitä noina kahtena vuonna, että pystyimme tekemään töitä talvellakin. -71 ne sitten poistettiin.

Arkkipiispa Martti Simojoki osallistui vihkijuhlaan, jossa kirkko otettiin uudelleen käyttöön. Se pidettiin 19.9.1971.

FAKTA



Seuraavat luennot



Kirkon korjaukset ja uudistaminen 1500-luvulta 1950-luvulle/ luennoitsijana FM Ossi Tammisto.

Sauvon kirkonkylän synty ja kehitys/ Sauvon museon tukiyhdistyksen järjestämä luento.

”Todistajien pilvi” – seinä- ja kattomaalausten henkilöt/ luennoitsijana TD Kalle Elonheimo.

Luento Sauvon kirkon lahjoittajista/ luennoitsijana Fredrik Rosenlew.

Luentojen ajankohdat eivät vielä tiedossa.

Juhlavuoden erityismessut ja teemat



20.3. klo 10 Keskiaika/1400-luku.

24.3. ortodoksinen tilaisuus

15.5. klo 10 1500-luku – Agricolan käsikirjan mukaan

14.8. klo 10 Messu Petri Laaksosen musiikilla. Petri Laaksonen myös soittaa ja laulaa messun musiikin.

28.8. klo 10 pääjuhla Messun toimittaa Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen seurakunnan papiston avustamana.

18.9. klo 10 1600-luku – messu piispa Eerik Sorolaisen käsikirjaa mukaillen.

16.10. klo 10 1700-luku – messu vuoden 1693 käsikirjaa mukaillen. Tässä messussa urut ovat käytettävissä!

20.11. klo 10 1800-luku – messu vuoden 1886 käsikirjan mukaan

18.12. klo 10 1900-luku – messu joko vuoden 1913 tai 1958 käsikirjan mukaan.