Seurakisoissa Paimion mäkibuumi konkretisoitui – “Viimeksi 30 hyppääjän määrää on hätyytelty aivan ennätysvuosina”

0
Mäkikoululaiset ottivat ilon irti palkintopallilla kilpailun jälkeen.

Paimio

Kauas on tultu niistä ajoista, kun Paimion Urheilijoiden mäkijaoston seuranmestaruuskilpailuihin osallistui vain muutama hyppääjä. Tai siis määrällisesti kauas, sillä ajallisesti tuossa tilanteessa oltiin vielä muutama vuosi takaperin.

Sen jälkeen harrastajamäärä on kivunnut tasaisen vauhdikkaasti niin, että viime lauantaina mestaruus- tai mäkikoululaisten kisaan osallistui yhteensä peräti 27 hyppääjää Varasvuorella. Ja mikä parasta, kaikki hyppääjät ovat juniori-ikäisiä, joten tulevaisuus näyttää siinäkin mielessä valoisalta.

– Määrä käytännössä tuplaantui viime vuodesta. Viimeksi 30 hyppääjän määrää on hätyytelty aivan ennätysvuosina, joskus vuonna 2003 tai 2004, muistelee nykyisin mäkitoimintaa seurassa vetävä Valtteri Schleutker.

Kisoissa käytetyt mäet olivat tänä vuonna K2, K8, K15 ja K29.

K29:ssä selvään voittoon ja siten seuran mestaruuteen liidellyt Raakel Karhumaa ehti jo syksyllä valloittaa myös Varasvuoren suurimman K58-mäen, mutta talvi on kulunut pienemmissä mäissä tekniikkaa hioessa.

– Tärkeintä on nyt saada luottamusta hyppäämiseen lisää, jotta uskaltaa hypätä kunnolla myös isosta mäestä. Sitä treenataan sitten tulevan kesän ja syksyn aikana, Karhumaa hymyilee.

“Ei siinä ehdi ajatella mitään”

Karhumaan jälkeen toiseksi K29:ssä hyppäsi Nanna Kytöluhta. Hänen kaksoissiskonsa Neela puolestaan pokkasi hopean luokkaa pienemmästä K15:stä.

– Hyppyasentoon pääseminen on tärkein kehityskohde, kaksoset tuumivat.

Tavallinen pulliainen voi vain haaveilla lentävänsä pitkiä matkoja ilmassa. Kytöluhdille ja Karhumaalle se on viikoittaista, joten miltä lentäminen oikeastaan tuntuu?

– Ei siinä oikein ehdi ajatella mitään. Ehkä sitten, kun hypyt kantavat selvästi pidemmälle, tytöt hymyilevät vaatimattomasti.

Urheilijoiden talkooväellään on vielä edessään pitkä kevät ja kesä kunnostaessaan uusia mäkiä hyppykuntoon. Ainakin junioripuolella uusia mäkiä odotellaan kuin kuuta nousevaa.

– Ne näyttävät tosi hyviltä. Aivan erilaisia kuin esimerkiksi nykyinen K15-mäki. Varmasti ne helpottavat paljon siirtymistä isompiin mäkiin, Kytöluhdat ja Karhumaa tuumivat.

Kasvaneen harrastajamäärän myötä Paimion Urheilijoiden mäkihyppääjiä on alkanut näkyä tänä talvena yhä enemmän ja enemmän myös muiden mäkipaikkakuntien kilpailujen tuloslistoilla. Esimerkkinä Paimiosta tehtiin helmikuussa yli kymmenen urheilijan voimin reissu Jyväskylään Hopeasompa-kilpailuihin, ja alkuvuosi puolestaan meni kisareissuilla muun muassa Lahdessa, Vuokatissa, Kuopiossa ja Siilinjärvellä.

– Onhan se kisatoiminta aktivoitunut taas paljon, ja esimerkiksi Lahdessa meiltä oli mukana yhteensä 15 innokasta hyppääjää, Schleutker iloitsee.

Tulokset

PU:n talven päätöskisat 12.3.2022

K2 avoin T&P

  • 1. Sara Storberg
  • 2. Eino Fröberg

K8 avoin P

  • 1. Aaro Storberg
  • 2. Matteo Sipilä

K15 avoin T

  • 1. Emmi Ahokas
  • 2. Neela Kytöluhta
  • 3. Iina Parkatti
  • 4. Anni Ahokas

K15 avoin P

  • 1. Joona Ahokas
  • 2. Viljo Sonck
  • 3. Vilho Tiitta
  • 4. Kalle Haahti

K 29 avoin T

  • 1. Raakel Karhumaa
  • 2. Nanna Kytöluhta

K2 mäkikoulu

  • 1. Väinö Kaitila
  • 2. Miko Mutila
  • 3. Eelis Kauppila
  • 4. Huima Nurmi
  • 5. Otso Vinberg
  • 6. Pekka Pehkonen
  • 7. Romeo Välikangas
  • 8. Hilla Smolander

K8 mäkikoulu

  • 1. Aaro Koski
  • 2. Jake Kaikukivi
  • 3. Saga Kenner
  • 4. Ilmari Kaitila