Avun organisoinnissa yhteistyötahoina toimivat muun muassa terveyskeskus, Paimion seurakunta, Suomen Punaisen Ristin Paimion ja Sauvon osastot ja MLL:n paikallisyhdistys.
Paimiolaisten vapaaehtoisten rinki, joka koordinoi apua Ukrainan ja ukrainalaisten hyväksi jatkaa edelleen vilkkaasti toimintaansa (KL 1.3.).
Tiia-Mari Tiittasen ja Sari Mäkiön aloitteesta käynnistynyt avustustoiminta perustuu lahjoitusten keräämiseen niin Paimioon ja lähialueille saapuville pakolaisille kuin Ukrainaan lähetettäväksikin. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja siihen osallistuu jo kymmenittäin vapaaehtoisia, jotka vuorollaan ovat vastaanottamassa ja järjestelemässä tavaroita.
Lahjoitusten keräys ja eteenpäin välittäminen on viime viikkoina keskittynyt osoitteeseen Hirsitie 2, Paimio (Peipposen liikerakennus, Tadimin vieressä). Tilat ovat avoinna somessa ilmoitettuina aikoina ja sivustolla Ukraina apua Paimio- ryhmässä kerrotaan myös aina siitä, millaista apua kaivataan.
Facebookissa on nykyisin myös Kotimajoitusverkosto Paimio / Home Accommodation Network Paimio -ryhmä, johon voi liittyä jos pystyy tarjomaan tilaa tänne tuleville ukrainalaisperheille.
Sauvossa tietoa avustusmahdollisuuksista on tarjolla ainakin SPR:n Sauvo-Karunan yhdistyksen sivuilla facebookissa. Keräystilana palvelee tällä erää entiset kahvilatilat Hakkisherkussa.