
Reilusti yli puolet Kunnallislehden taksikyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että taksikyytiä ei Peimarissa yleensä saa joko millään tai sen saaminen on ainakin välillä vaikeaa. Tammi–helmikuun taitteessa tehtyyn kyselyyn kertyi kaikkiaan noin 50 vastausta, joista noin 30:ssa taksin saaminen koettiin seudulla hankalaksi.
Vastauksissa korostui myös, että erityisesti ilta- ja yöaikaan taksin saaminen on vaikeaa. Toisaalta taksin saaminen koettiin selvästi helpommaksi Sauvossa kuin Paimiossa. Sauvolaisen Taksi Kaskinen & Hyvärinen Ay:n taustalla oleva yrittäjäpari Timo Kaskinen ja Sari Hyvärinen kokevat, että Sauvon taksipalveluiden etu on se, ettei kunta kuulu taksikeskus Lounais-Suomen Taxidatan vaikutusalueeseen.
– Se on varmaan tärkein tekijä. Meille asiakas soittaa useimmiten suoraan ja tilaa tarvitsemansa kyydin, jolloin asia hoituu sovitusti, Kaskinen ja Hyvärinen korostavat.
Yöaikaiseen taksin saamisen hankaluuteen voi vaikuttaa myös se, että Lounais-Suomen Taxidatan vaikutuspiirissä tuotteliaimmat kyydit sijoittuvat Turkuun tai sen välittömään läheisyyteen.
– Moni taksiautoilija jää Turkuun odottelemaan kyytejä, koska niitä on enemmän ja niistä saa parhaan katteen tällä seudulla. Yksityisenä yrittäjänä sauvolaisten asiakkaiden palveleminen on meille kuitenkin elinehto, joten sellaiseen ei ole varaa, jos haluamme täällä toimia, Sari Hyvärinen muistuttaa.
– Isot kaupungit edellä mennään, mikä tuntuu harmilliselta. Kyyti voidaan tilata Paimiosta ja päivystän itse Paimiossa, mutta silti kyyti saattaa mennä jollain muulla paikkakunnalle olevalle taksille, harmittelee puolestaan pitkän linjan paimiolainen taksiyrittäjä Olli Ilmasti
Kannattavuus laskenut
Kyselyn vastauksista kävi ilmi, että taksin saaminen “lennossa” on tänä päivänä hankalampaa kuin ennen. Kyydin saa varmimmin, kun sen varaa päiviä etukäteen, mutta toisaalta se ei luonnollisesti ole aina mahdollista.
Myös taksiautoilun kannattavuus on sekä nousseiden polttoainekulujen että esimerkiksi kelakyydeistä saatavien korvauksien takia heikkoa.
– Ehdot ovat menneet niin kehnoiksi viime vuosina, ettei siinä kauheasti jää yrittäjän näkökulmasta järkeä ajaa. Nyt kun vielä vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaiset kyydit kilpailutetaan uudelleen, menee tilanne todennäköisesti vielä heikommaksi, Ilmasti tuumii.
Sari Hyvärinen laskee, että runsaan 60 kilometrin yhdensuuntaisesta kelataksikyydistä yrittäjä tekee noin 30 euroa tappiota.
– Se on ihan kestämätön tilanne, kannattavuus on ajettu todella alas. Mutta jos haluamme palvella, ei ole oikein vaihtoehtoakaan.
Toiveet tulevaisuuden suhteen ovatkin siinä, että alueelle saataisiin yksi puolueeton kyytien välityskeskus, joka jakaisi kyydit taksiautoilijoille. Nykyisellään esimerkiksi Varsinais-Suomessa kelan korvaamat kyydit menevät joko Taksi Helsinki Oy:n tai Menevä Oy:n välityspalvelun kautta. Kelakyydeissä esimerkiksi Taksi Kaskinen & Hyvärinen on tällä hetkellä Taksi Helsingin välityksessä.
– Onneksi Kelan johdosta on jo annettu ainakin orastavaa vihreää valoa sille, että muutoksia olisi tulossa. Se selkeyttäisi koko kelataksitilannetta huomattavasti, jos kaikki kyydit menisivät yhden välityskeskuksen kautta, Hyvärinen uskoo.
2022 muutti paljon
Kelataksit kahdesta eri numerosta
1.1.2022 alkaen jokaisessa maakunnassa on ollut kaksi palveluntuottajaa, joilta on voinut tilata Kelan korvaaman taksimatkan. Tilauspuhelu on maksuton.
Yhdensuuntaisen matkan omavastuu on enintään 25 euroa, ja vuosiomavastuu on 300 euroa.
Saat halutessasi tekstiviestillä tiedon, kun taksi on hyväksynyt tilauksen. Tekstiviestissä ilmoitetaan myös puhelinnumero, josta tavoitat kuljettajan.
Tilausvälityskeskus saa Kelasta tiedon oikeudestasi taksin käyttöön. Jos olet toimittanut Kelaan pitkäaikaisen todistuksen oikeudesta taksin käyttöön, tilausvälityskeskus saa Kelasta tiedon, millaiseen kulkuneuvoon sinulla on oikeus (taksi, invataksi, paaritaksi tai esteetön kulkuneuvo).
Vakiotaksiasiakkuus perustuu jatkossakin yksilölliseen harkintaan. Se voidaan myöntää vain, jos matka estyisi muun kuin tutun kuljettajan kanssa.
Uudet tilausnumerot Varsinais-Suomessa: Taksi Helsinki Oy, 0800 414 603, Menevä Oy, 0800 021 80.