Vesa Tuomisen neljäs kirja Valtatie numero kolmetoista kuvaa nuorisokulttuurin kehitystä Suomessa 1960-70 -luvuilla. Teos on kasvutarina motoristien maailmasta ja monet kirjan tapahtumista sijoittuvat vanhan valtatien varrelle, josta on jäljellä enää pätkä Toivakasta Jyväskylään. Syntyperäiselle keskisuomalaiselle tuo seutu on hyvinkin tuttua.
Kirjan tarina, kahden nuoren suhde, kuvaa sen ajan tyypillistä tapaa elää täysillä, rikkoa rajoja ja etsiä läheisyyttä. Kirjan tapahtumat ovat pitkälti todellisia mutta on toki myös fiktiota. Lukijan pääteltäväksi jää ovatko kirjan päähenkilöt, Risi ja Marjo, todellisia.
– Osa tapahtumista on autenttisia, osa kuvitteellisia. Kirjan tapahtumapaikat ja henkilöt on osin muutettu, ettei niitä voi tunnistaa, kertoo Vesa Tuominen, ja toteaa, että kirjan sivuilta löytyy myös omakohtaisia kokemuksia. Tarinaa varten on haastateltu omilta nuoruusvuosilta tuttuja Jyväskylän motoristejä, mm. JMK 40 –vuotisjuhlassa vuonna 2014.
Vesa Tuominen on itsekin motoristi ja kuulunut moniin moottorikerhoihin. Pyöräily ja motoristien tapaamiset ovat kuuluneet hänen elämäänsä yli 40 vuoden ajan. Paimiolaisille samalla tiedoksi, että ensi syksynä luvassa on Paimiossa 18. Tuomisen järjestämä motoristikirkko.
Tuominen on tehnyt 1970-luvulla moottoripyöräjengityötä, ollut erityisnuorisotyössä ja lyhyitä jaksoja vankilapapin tehtävissä sekä ennalta ehkäisevässä huumetyössä yhdessä silloisen huumepoliisin johtaja johtajan, Torsti Koskisen kanssa. Työvuodet Yhdysvalloissa auttoivat häntä kuvaamaan teoksessa myös sieltä tulleita nuorisokulttuurin vaikutteita.
– Kuulun myös edelleen Jarno Saarisen muistolle perustettuun Paronin Pojat-nimiseen moottoripyöräkerhoon.
Omia kokemuksia, elettyä elämää
Kirjassa käsitellään elämän perimmäisiä kysymyksiä ja ihmissuhteiden monimuotoisuutta kahden nuoren traagisesti päättyneen suhteen kautta.
Tuomisen perusajatus kirjassa on, että aina löytyy toivoa ja mahdollisuus löytää uutta, raskaidenkin menetysten jälkeen. Asioita on kuitenkin työstettävä.
– Kyse on yleensä siitä, miten uskaltaa tuntea ja heittäytyä rohkeasti uuteen. Tietoisena Ukrainan kipeistä tapahtumista haluan hiukan arasti muistuttaa, että tuskallisistakin menetyksistä voi selvitä, uskaltaa sitoutua, rakastaa. Haluan välittää lukijalle valoa ja toivoa.
Vesa Tuominen arvelee, että kirja sopii aikuisille, motoristeille, lajista kiinnostuneille, mutta myös elämän tarkoitusta pohtiville. Hän luonnehtii itseään teologiksi, joka on pohtinut ihmisen elämänkaarta ja eksistenssiä.
– Parasta kirjassa on sen aitous, olen mukana kansien välissä, koska tunnen lajin ja elämän monet koukerot. Kirjoittaminen on minulle kuin hengittäminen, yhtä tärkeää.
Tuominen eläköityi Paimion kirkkoherran tehtävistä muutama kuukausi sitten. Nyt hän naurahtaa, että ei se tekemättömyys pitkään kiinnostanut. Niinpä hän kertoo olevansa tällä erää vähän kuin uusiokäytössä sijaistamassa Raision seurakunnan kappalaista.
Vesa Tuominen esittelee kirjaansa Matalan kynnyksen kirkkoillassa Paimiossa 27.3. klo 16.
