Ankkalammella bongataan tulevana lauantaina treenikavereita

0
Marjaana Rekikoski (vas.), Erika Järvinen, Jenni Rönnberg ja Miisa Louhi toivottavat liikkujat tervetulleiksi Ankkalammen saunarakennuksen edustalle lauantaina.

Paimio

Keskeyttikö koronapandemian alku liikunnan harrastamisen, ja sen jälkeen uudelleen liikkeelle pääsy on ollut hankalaa? Kaipaatko tsempparia treenaamiseen? Vai olisiko kaikkein mukavinta liikkua hyvän ystävän tai tuttavien kanssa porukassa? Jos vastasit edes yhteen näistä kysymyksistä kyllä, kannattaa suunnata tulevana lauantaina Ankkalammelle.

Tuolloin järjestetään ensimmäistä kertaa Bongaa treenikaveri -tapahtuma, jossa tarkoituksena on nimensä mukaisesti liikkua kevyesti luonnossa ja tutustua samalla kanssaliikkujiin.

– Ideana on kitkeä yksinäisyyttä ja liikkumattomuutta, joka kieltämättä on lisääntynyt korona-aikana varsinkin ikäihmisten keskuudessa selvästi. Kynnys liikkumiseen viedään nyt ja tulevaisuudessa niin matalalle, että siitä ei kenenkään osallistuminen jää varmasti kiinni, lupaa Paimion opiston suunnittelija Jenni Rönnberg.

Treenin jälkeen lauteille

Paimion kaupungin, Vistan Marttojen ja Paimion nuorisovaltuuston edustajien lisäksi mukana tapahtuman järjestelyissä on kuntosali Voimakas Salin yrittäjä Marjaana Rekikoski, jonka ideasta treenikaverin bongaus sai alkunsa. Hän tuo liikunta-iltapäivään sekä liikunta-alan osaamisensa että myös tarvittavat liikuntavälineet.

– Ensin tehdään kevyt alkuverryttely, jonka jälkeen voi johdetusti tehdä kävelyretken joko helpommassa tai haastavammassa maastossa. Lenkin jälkeen voi osallistua ohjattuun lihaskuntoharjoitteluun, jonka liikkeet sovelletaan kunkin treenaajan omien kykyjen mukaisiksi. Osa harjoituksista tehdään myös pienryhmissä, joten kyse on ennen kaikkea myös sosiaalisesta tapahtumasta, Rekikoski muistuttaa.

– Ja toki treenin jälkeen Ankkalammen sauna on lämpimänä vielä seuraavat pari tuntia, Rönnberg lisää.

Vistan Martat puolestaan pitävät Ankkalammen saunarakennuksessa buffettia iltapäivän ajan, ja nuorisovaltuustolaiset taas auttavat Rekikoskea ja Rönnbergiä varsinaisen liikuntaohjelman läpiviennissä. Luonnollisesti toiveena on, että mahdollisimman moni yksinäisyydestä tai treenikaverin kaipuusta kärsivä pääsisi lauantaina liikkeelle.

– Samalla kannattaa heittää ideoita minun suuntaan jos on esimerkiksi toiveita Paimion opiston syksyn liikuntakursseihin liittyen. Suunnitelmat syksyä varten lyödään pian lukkoon, joten vielä ehtii vaikuttaa, Rönnberg muistuttaa.

Bongaa treenikaveri -tapahtuma Paimion Ankkalammella la 9.4. kello 13–15. Tapahtuma on maksuton sekä kuuluu osana Ikiliikkuja-treeniviikkoon.