PAIMIO
Pääsiäisen jälkeinen tiistai oli Paimiossa aurinkoinen, lämmin ja tuuleton.
Joki virtasi kuitenkin kevätkuohuissaan riehakkaana, vähän arvaamattomanakin.
Paimionjoen virtaama on vuolas vain muutamana päivänä vuodessa. Mutta silloin joki tarjoaa melojalle huomattavasti tavanomaista isomman haasteen.
Näin rannalta, kun Anton ja Niilo Simolin – isä ja poika – taistelivat virtaa vastaan kaksipaikkaisessa Rainbow Kayaks -kanootissaan.
Yhtäkkiä ei huvittanutkaan lähteä melomaan, vaikka etukäteen oli sovittu pienestä lenkistä.
Kun on melonut vain helppoja suvanto-osuuksia, tuntui ajatus vuolaana virtaavasta kymestä epämukavalta.
Mieleen muistui vuoden 2004 melontareissu Paimion Saharannasta Piikkiöön. Tuolloin avokanootti ei liikkunut Hiirsalmessa Toivonlinnan edustalla metriäkään, vaikka kaksi riuskaa miestä huhki voimiensa takaa.
Simolinit hallitsivat kuitenkin tiistaina kajakkinsa hienosti, vaikka olosuhteet olivat kaikkea muuta kuin tavanomaiset. Täyskäännöksetkin sujuivat tyylikkään oikeaoppisesti.
Paimionjoki rauhoittuu yleensä vappuun mennessä. Sen jälkeen melonta on helppoa ensikertalaisellekin.
Melomista sopii tulla kokeilemaan vaikka jo huomenna, sillä Anton Simolin on ostanut yhdeksän erilaista ja -kokoista kanoottia ja vuokraa nyt niitä paimiolaisten ja matkailijoiden iloksi.
Kanoottien vuokrauspisteenä on entisestä työväentalosta remontoitu Tapahtumatalo Isku. Se sijaitsee Paimion Seuratiellä, kaupungin ydinkeskustassa.
– Merellekin saakka kanooteilla voi lähteä, jos sää sallii. Kovin kiikkeriä nämä kanootit eivät ole, joten kyllä aloittelijakin pärjää, Simolin sanoo.
Paimiontien uuden maantiesillan rakennustyöt eivät siis estä melomista jokisuuhun ja merelle. Työmaan tukirakenteisiin on jätetty vesikulkuvälineen mentävä aukko.
Kanoottien vesillelaskupaikka on Paimion Saharannassa, vain parinsadan metrin päässä Iskun talosta.
Sinne kevyet kanootit on helppo vetää vuokrauspakettiin kuuluvien pyörien päällä.
Tarvittaessa – esimerkiksi isompien ryhmien ollessa kyseessä – kanootit tuodaan etukäteen rantaan saakka.
Vilkkaimman kesälomakauden aikana Niilo, 13, aikoo pitää pystyssä vuokrauskioskia Saharannassa. Silloin ei tarvitse erikseen soitella ja varata.
Perusoletuksena on, että kanootteja riittää.
Yhteensä Simolinin kanooteissa on paikkoja 13 melojalle. Eri kokoisia kajakkeja on seitsemän kappaletta. Lisäksi ”inkkareita” eli avokanootteja on kaksi.
Mutta mikä hirsirakennelma on Tapahtumatalo Iskun pihassa?
Anton Simolin osaa vastata, sillä hän on koonnut kyseisen kehikon Iskun talon naapurissa aikoinaan sijainneen Partasen talon vanhoista hirsistä.
– Tämä on laavun runko, Simolin kertoo.
– Se on siirtoa vaille valmis. Palapeli on alustavasti kasattu, mutta laavu viimeistellään vasta paikanpäällä. Silloin tapitetaan, laitetaan pellavat hirsien väliin ja peltikatto päälle.
Entä mihin laavu sijoitetaan?
– Se vedetään köysillä sähköyhtiön alapuolella olevaan kaupungin omistamaan saareen. Siellä se palvelee polttopuineen kesällä melojia ja talvella hiihtäjiä.
Anton, pitäisikö saarelle antaa vähän lyhyempi ja runollisempi nimi? Vaikkapa nimikilpailun kautta?
– Se sopii, hymyilee Iskun talon ideanikkari.
Tuhansien vuosien kanoottiperinne
Erilaisilla lautoilla, ruuhilla ja kanootin esiasteilla on liikuttu joilla ja sisävesillä kautta maailman tuhansien vuosien ajan. Alunperin kanootit kehitettiin metsästystä, kalastusta ja vesillä liikkumista varten. Nykyisin kyse on – varsinkin Etelä-Suomessa – lähinnä retkeily- ja virkistyskäytöstä.
Kanootti poikkeaa muista alkuperäiskansojen vesikulkuneuvoista muun muassa siten, että siinä ei ole purjetta ja että useimmiten kanoottia melotaan yksilapaisella melalla eikä kahdella airolla, kuten soutuvenettä.
Melojalla on katse menosuuntaan eikä tulosuuntaan, kuten soutajalla Suomessa.
Kanootille on ominaista keveys ja helppo liikuteltavuus. Siten voidaan esimerkiksi hankalia koskipaikkoja ohittaa maitse, kanoottia kantaen.
Kanootti kulkee myös erittäin matalissakin vesissä.
Nykyisen avokanootin yleisin muoto periytyy Pohjois-Amerikan intiaanien käyttämistä vesikulkuneuvoista. Kyseiset intiaanikanootit eli puhekielessä ”inkkarit” olivat alunperin enimmäkseen tuohikanootteja. Tyynen valtameren saarilla on käytetty myös isoja avokanootteja, joissa on tyypillisesti ollut useampikin meloja.
Kajakki eroaa avokanootista siten, että siinä on umpikantinen rakenne ja erilainen istuma-asento. Melojan istuimen kohdalla on istuinaukko, joka yleensä suljetaan vesitiiviillä aukkopeitteellä.
Nykyisin aukkopeitteen etureunassa on useimmiten niin sanottu kauhukahva, joka irrottaa peitteen sekunnissa ja tekee kanootista poistumisen helpoksi esimerkiksi kaatumistilanteessa.
Avokanootti ei varsinaisesti ole koskenlaskuväline eikä muutenkaan erityisen sporttinen vesikulkuneuvo. Mutta esimerkiksi kolmepaikkainen avokanootti mahdollistaa melko suurtenkin pakaasien kuljettamisen. Teltat, makuupussit, kylmälaukku ja kalastusvälineet mahtuvat mukaan. Grillejä ja olutlaatikoitakin isommissa avokanooteissa on kuulemma hyvällä menestyksellä kuljetettu.
Kajakki on idealtaan energisempi. Kajakeilla harrastetaan retkeilyn ohella muun muassa rata- ja freestyle-melontaa, kanoottipujottelua ja koskisyöksyä.
Kajakki soveltuu meriolosuhteisiin huomattavasti paremmin kuin inkkari- eli avokanootti. Tyynellä säällä, rantojen läheisyydessä avokanootillakin toki pärjää merellä, mutta vauhti on verkkaisempi, ja maisemat vaihtuvat hitaammin.
Joki ja kiireettömyys ovat avokanootin melojan peruselementtejä. Mutta jos haluaa edetä lyhyessä ajassa vauhdikkaasti ja pitemmälle, kannattaa valita kajakki.
