
Kymmenittäin reippaita lapsia lenkkeilee Paimion Jokipuistossa vielä pienessä aamupakkasessa. 400 metrin mittaisen kierroksen on moni lenkkeillyt jo useaan kertaan, vaikka lenkkeilyaikaa on mennyt vasta reilut puoli tuntia.
– Olen mennyt jo kahdeksan kierrosta ja yritän mennä vielä ainakin kaksi. Saan kymmenen euroa kierrokselta, kertoo Emilia Kivelä .
Syy lenkkeilyintoon ja hurjaan kierrostahtiin onkin oppilailla raha. Rahaa ei kuitenkaan kerätä itselle, vaan hyväntekeväisyyteen; Unicefin kautta Ukrainaan.
Sponsorit
lahjoittavatJokelan koulu osallistui Unicef-kävelyyn nyt toista kertaa. Aiemmasta tapahtumaan osallistumisesta oli tosin jo muutama vuosi aikaa. Unicef-kävelyn tarkoituksena on, että lapset hankkivat ennen tapahtuman järjestämistä omasta lähipiiristään sposoreita, jotka lahjoittavat Unicefille rahaa. Rahasumman suuruus riippuu lasten kävelymäärästä.
– Sponsorit tietävät etukäteen kierroksen pituuden ja he lupaavat lahjoittaa tietyn summan, vaikkapa euron kierrokselta. Lasten kierrosmäärästä sitten riippuu lahjoitettava summa, Jokelan koulun rehtori Tarja Vuontela selittää.
Vuontela seisoskelee lenkkeilykierroksen lähtö- ja maaliviivalla muiden opettajien kanssa antamassa tarroja oppilaille. Tarroista lasketaan lopulta virallinen kierrosmäärä, jonka mukaan sponsorit maksavat lahjoituksensa.
Ukrainan hyväksi
Vuontela kertoo, että tämänvuotinen Unicef-tapahtuma järjestettiin koulussa hyvin nopealla aikataululla. Alun perin kävely oli tarkoitus toteuttaa myöhemmin keväällä.
– Oli tarkoitus lahjoittaa rahaa Unicefin kautta Myanmariin. Minulle tuli kuitenkn mieleen, että voisikohan lahjoituksen tänä vuonna tehdä Myanmarin sijaan Ukrainaan. Soitin Unicefille siitä, ja sieltä kerrottiin, että jos tapahtuma toteutetaan maaliskuun puolella, niin silloin Ukrainaan lahjoittaminen onnistuu, Vuontela kertoo.
Kävely järjestettiin 30.3. ja siihen osallistuivat kaikki Jokelan koulun 266 oppilasta.