Kesantopellon voi pian ottaa viljelyyn tai laitumeksi

0

MAATALOUS Ukrainan sodan vuoksi Euroopan komissio sallii jäsenmaissaan tällä kasvukaudella ekologisen alan kesannoilla viljelypoikkeuksen. Kesantovelvoitteen voi siis tälläkin seudulla jättää huomiotta, jos tilalla on yli 15 hehtaaria peltoalaa. Näillä tiloilla voidaan siis ottaa myös kesantopellot viljelyyn tai laidunkäyttöön tulevana kesänä.

Suomessa efa-kesantoja on noin 20 000 hehtaaria Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaalla. Komission tavoitteena on lisätä ruuantuotantoa nyt kun Ukrainan sota on vaikuttanut maataloustuotteiden kysyntään ja tarjontaan.

Suomi käyttää tämän komission antaman poikkeusmahdollisuuden, jos valtioneuvosto hyväksyy asetusmuutoksen. Se pyritään hyväksymään valtioneuvoston istunnossa jo tulevana perjantaina.

Poikkeusmahdollisuus koskee sekä kotieläin- että kasvinviljelytiloja, joten ekologisen alan kesannoilla voi laiduntaa eläimiä ja kasvuston saa korjata jo ennen elokuun puoliväliä. Lisäksi näille kesannoille voi kylvää muita viljelykasveja, esimerkiksi valkuais-, öljy- tai viljakasveja. Jos viljelijä hyödyntää edellä mainittua poikkeusta, sekä kasvinsuojeluaineiden että lannoitteidenkin käyttö on sallittua kyseisillä aloilla vuonna 2022.

Normaalitilanteessa kesantoaloilla ei siis saisi harjoittaa maataloustoimintaa 1.1. ja 15.8. välisenä aikana.