
Paimio
Paimio on siinä mielessä poikkeuksellinen lentopallokaupunki, että vaikka harrastusmahdollisuudet rajoittuvat nuorimpiin juniorivuosiin, ponnahtaa paikkakunnalta tasaisin väliajoin pelaajia aikuisten valtakunnallisiin sarjoihin ja jopa nuorten maajoukkueisiin.
Naisista nimet kuten Lotta Haapanen, Kukkosen siskokset Lotta ja Tuuli, Oona Luostarinen, Roosa Hörkkö, Elviira Porthén ja Heini Kovanen ovat kaikki päässeet viimeisen kymmenen vuoden aikana kokeilemaan taitojaan joko aikuisten korkeimmilla sarjatasoilla tai nuorten maajoukkueessa.
Sinne tähtäävät myös tänä vuonna 13 vuotta täyttävä Kaisla Karvonen ja häntä kaksi vuotta vanhempi Aatu Kukkonen.
Karvosen reitti yhä kovemmille pelikentille käy paimiolaisittain tuttua Salon Viestin reittiä pitkin, mutta Kukkonen suuntasi jo vuosia sitten hyvän valmennuksen ja laadukkaiden pelitapahtumien perässä Raision Loimuun.
– Siellä oli jo ennestään tuttu valmentaja, joten tuntui luontevalta mennä jo 8-vuotiaana Loimuun. Eipä poikien puolella lähellä Paimiota oikein muita vaihtoehtoja olekaan, jos haluaa pelata mahdollisimman korkealla tasolla, Lotan ja Tuulin pikkuveli Aatu tuumii.
C-ikäisten SM-finaalipeleissä
Sekä Karvosen että Kukkosen edustamat joukkueet selviytyivät mukaan huhtikuun alkupuolella järjestettyyn C-junioreiden SM-finaaliturnaukseen. Kukkoselle kerta oli jo toinen, mutta nuoremmista C- ja D-ikäisistä koostuvan Karvosen joukkueelle kerta oli ensimmäinen.
Siihen nähden 15:nneksi sijoittuneen joukkueen kausi on sujunut hyvin, että joukkueen pelaajat ovat kaikki C-ikäisiä vielä ensi vuonnakin ja osa pelaajista jopa vielä kahden vuoden päästä.
– Ikäluokassa on kaikkiaan 132 SM-sarjajoukkuetta, joten pääsy 16 joukkueen finaaliturnaukseen oli jo itsessään aika kova juttu. Voitimme kuudesta ottelusta viimeisen eli sijoitusottelun, joka oli tietysti mukava tapa päättää turnaus. Muuten pelit olivat aika kovia, mutta toisaalta saimme hyvää ja arvokasta kokemusta tulevia vuosia varten, Karvonen sanoo.
Kukkonen puolestaan toimii oman Loimun C-juniorijoukkueensa kapteenina. Hän oli kolme vuotta sitten mukana voittamassa ikäluokan Suomen mestaruutta pienemmässä roolissa, ja myös tällä kertaa tavoitteena oli mitali.
Se jäi lopulta vain muutaman pisteen päähän, kun joukkue taipui pronssiottelussa Kempeleen Lentopallon ja Oulunsalon Vasaman yhteisjoukkueelle.
– Totta kai se harmitti, mitali olisi ollut hieno päätös turnaukselle. Mutta kokonaisuutena kausi on sujunut kuitenkin hyvin. Olimme syksyllä Suomen rankingissa sijalla 20 ja nousimme sieltä turnausmenestysten myötä kymmenen parhaan joukkoon kevääksi. Oli ylipäänsä mukavaa päästä pelaamaan parin koronavuoden aiheuttaman tauon jälkeen SM-finaaliturnausta.
Serkukset kannustavat harrastamaan
Paimiolaiset lentopalloilijaserkukset korostavat sitä, että vaikka laji onkin Paimiossa pieni, ei se estä harrastamista.
– Tärkeintä on se, että joukkueessa on hyvä henki ja siten harjoituksiin on aina kiva mennä. Matka Saloon ei tunnu pitkältä silloin. Ja onneksi myös isovanhemmat auttavat tarvittaessa meitä molempia kuskauksissa, Karvonen hymyilee.
– Paljon pystyy myös harjoittelemaan kotona. Esimerkiksi syöttö- ja lyöntitreenejä pystyy ihan hyvin tekemään myös kotiolosuhteissa, Kukkonen lisää.
Molempien haaveena on pelata jonain päivänä lentopallon pääsarjatasolla Mestaruusliigassa, mutta ennen sitä matkalla on vielä monta välitavoitetta.
– Vuosi kerrallaan mennään ja totta kai tärkeintä on, että pelaaminen ja harjoittelu on mielekästä. Sitä kautta myös kehitystä tulee, Karvonen tuumii.
Peruskoulunsa ensi kevääseen päättävällä Kukkosella puolestaan on edessään päätös, joka voi vaikuttaa lentopallouran suuntaan merkittävästi.
– Kahdeksannen luokan jälkeen on mahdollisuus hakea suorittamaan yhdeksättä luokkaa Kuortaneen lentopallovalmennuskeskukseen. Siitä opinnot voisivat jatkua loogisesti Kuortaneen urheilulukion lentopallolinjalla. Se on yksi vaihtoehto ja iso muutos ensi vuodeksi, jota mietin tällä hetkellä, hän sanoo.
Menneenä viikonloppuna Karvosen edustama Salon Viesti D-Astrum päätti kautensa aluemestaruusfinaaliturnauksessa Halikossa. Joukkue pelasi itsensä finaaliotteluun, jossa taipui tiukan ja upeatunnelmaisen taistelun päätteeksi hopeamitaleille.
Lentopallolupaukset esittelyssä
Kaisla Karvonen
- Ikä: 12
- Pelipaikka: Keskitorjuja/yleispelaaja
- Joukkue: Salon Viesti Astrum-C, joka voitti D-ikäisten aluemestaruushopeaa keväällä 2022. Kuuluu myös Lounais-Suomen aluevalmennusryhmään
Aatu Kukkonen
- Ikä: 14
- Pelipaikka: Yleispelaaja (seurajoukkue), libero (aluejoukkue ja maajoukkueryhmä)
- Joukkue: Raision Loimun C-juniorit. Mukana myös ikäluokkansa maajoukkueryhmässä ja Lounais-Suomen alueen 1-joukkueessa, jossa ollut voittamassa SM-hopeaa 2021 ja SM-pronssia 2020.