Nasevat

0

Jo 1700-luvulla keksittiin aineen häviämättömyyden laki (= ainetta ei synny eikä häviä, vaikkakin se voi muuttaa muotoaan), mutta vieläkään se ei liene yleisessä tiedossa. Keskustan kadunvarsilta löytyy päivittäin ämpärikaupalla roskia, jotka eivät häviä itsestään mihinkään, kuten esim. maskit, namikääreet, tupakka-askit, tölkit, pullot, mukit, paperikääreet, ym. Eikö niitä mitenkään voi laittaa taskuun tai roskapönttöön, joita on on runsaasti katujen varsilla? Maski on maski, vaikka sen kuinka pieneksi palleroksi käärii. Siisti ympäristö on yhteinen ilo!

oletteko samaa mieltä?

”Kiitos” Onnenlantin kiinteistönhuollolle. Perjantaina olin menossa saunaan, ja kas kummaa, sauna kylmä. Saunan kello oli unohdettu siirtää kesäaikaan. Pitäisikö ”päällikön” tehdä exceltaulukko, missä olisi kaikkien taloyhtiöiden saunankellot?

Tipi

Nimim. Pakelle: Hah! Kissan, koiran, mopon tai sähköauton omaavat luulevat olevansa parempia ihmisiä. Olen naapuria kyttäävä eläkeläinen – tiedän olevani parempi ihminen.

Late

Milloin paikkakunnan suurin pankki palaa edes vähän koronaa edeltäviin aukioloaikoihin? Etenkin vanhukset ja satunnaiset asiakkaat odottavat pitkään vuoroaan vain kaksi kertaa viikossa maanantaisin ja perjantaisin kello 9.30-12 ilman ajanvarausta, miksi?

asiakaspalvelu kunniaan

Vanhemmat, muistutattehan lapsianne, että liukurilla tai pulkalla ei kannata laskea suoraan autotielle…

Läheltä piti -tilanne Käkitiellä

1.4. alkaen mm. Espanja alensi polttoaineiden ns. pumppuhintoja 20 senttiä. Ennen alennusta oli 1.79e, nyt 1.59e. Suomen valtionarainministeriö sanoo, ettei voi alentaa, koska hyvä verotulo kuin myös käyttövoimavero. Mihin työssä käyvät ihmiset unohtuvat?

Aika huonolta näyttää