Paljon melua, mutta ei tyhjästä – paimiolainen rauhanrukous

Harrastan kuorolaulua säännöllisen epäsäännöllisesti yleensä projektikuoroissa tenorina kiljuen. Tällä hetkellä työn alla on Händelin Messias-oratorio, se Hallelujasta tuttu. Itselleni oratorion osista suurimman vaikutuksen on aina tehnyt bassosolistin ihmettelevä kysely: ”Why do the nations so furiously rage together?” – ”Miksi kansat kapinoivat?” Tuo Psalmeissa jo vuosituhansia sitten lausuttu ihmettely on tänäänkin kovinkin ajankohtainen. Valitettavasti.

Händeliä, heviä tai humppaa, jokaisella on oma musiikkimakunsa ja suhtautumisensa musiikin moninaisuuteen. Vähän samalla tavalla kuin suhtautumisessa kirkonkellojen soittoon. Yhdelle se on hirveää kolinaa ja aamun tai illan rauhaa häiritsevää melua, toiselle sointuvaa musiikkia ja muistutus edes jonkun pysyvyydestä muuttuvassa maailmassa.

Jokin aika sitten kävin kirkonkelloista kovin kiinnostuneen nuoren kanssa tutustumassa Paimion kirkon kellotapulin kelloihin. Ne ovat jo vuosisatoja soittaneet niin ilot kuin surut, niin sodat kuin rauhat. Yhden kelloista kyljestä luimme raamatunlauseet ”Herra siunaa kansaansa rauhalla.” ja ”Joka päivä minä kiitän Sinua Jumalani ja ylistän Sinun nimeäsi aina.”

Tuon Rauhankellon soinnin ja sen kantaman rauhanrukouksen kuulee päivittäin puolenpäivän aikaan. Soitto muistuttaa pysyvyydestä – siitä, että tänäänkin voin jättää kaikki hätääntymiseni ja huomisen huolet Jumalan käsiin ja elää levollisella ja tyynellä mielellä. Soitto muistuttaa myös jatkuvasta rukouksesta – ja jos minulta itseltä puuttuvat sanat, voin hiljentyä ja ajatuksissa liittyä Rauhankellon sanomaan. Kellon kaiku kantaa Jumalalle paimiolaista rauhanrukousta.

Kirkkoherra Miika Rosendahl

Paimion seurakunta

Jumala, meille armossa suo

rauha aikoinamme.

Ei kukaan toinen turvata voi

rauhaa maailmamme.

Sen teet vain Sinä, Herra.

Varjele valtakuntamme sodasta verisestä, rakkaasta isänmaastamme vahingot,

vaarat estä.

Armosi anna kestää.

Aamen.