Partiolaiset ympäristön asialla

0
Maisa Martemo (vasemmalta), Miina Salminen, Asta Loukola, Fiona Karvinen ja Iina Vesa rakensivat ryhmässä linnunpönttöä.

PAIMIO, EERIA NISKAKOSKI

Paimion partiolippukunta Kairankiertäjät järjesti tapahtuman ennen perinteistä Yrjönpäivän kirkkoa viime lauantaina. Tapahtuma järjestettiin Yrjön päivänä partionviikon päätteeksi. Parin kuukauden ajan suunniteltu tapahtuma järjestettiin Vistan koulun puutyötiloissa ja kentällä.

Tapahtuman teemaksi tuli luonnon monimuotoisuus ja kestävä kehitys, Vihreän lipun, Suomen suurimman kestävän kehityksen ohjelman mukaisesti. Paimion partionlippukunnassa Vihreä lippu -pilottiin kuuluu useampien tapahtumien ja ohjelman järjestäminen samankaltaisilla teemoilla.

– Ympäristö on teemana partiolaisille tärkeää, koska me liikumme ja olemme paljon luonnossa, kertoo Aada Sevón , joka edustaa ympäristöraatia myös Kairankiertäjien hallituksessa.

Sevón huomauttaa myös, että vaikka tapahtumassa pääpaino onkin tuoda kestävän kehityksen teemoja hauskalla tavalla tutuksi, on myös hienoa saada eri ikäisille partion toimintaa esille.

Mukana tapahtumassa oli monien tahojen materiaalia ympäristötietoisuuden opettamiseksi.

–Tehtäviä ja rasteja on tilattu mm. Lounais-Suomen jätehuollolta, mainitsee Katja Summanen .

Eri ikäisille eri tehtäviä

Tapahtumassa paikalla oli koko lippukunta. Kauemmin harrastaneet pitivät rasteja nuoremmille partiolaisille. Tehtävinä rasteissa oli mm. lajien tunnistamista, kierrättämistä ja linnunpöntön rakentaminen. Tapahtumassa rakennetut linnunpöntöt menevät tiaisille Kairankiertäjien erämökki Veikkolaan.

Rasteja kiertäneet partiolaiset kertoivat rastien olevan sopivasti helppoja ja haastavia. Siihen syyn antoi eräässä rastissa opastanut Eevi Tuominen .

– Pienemmille partiolaisille rasteista pidetään helpotettuja versiota, vanhemmille ne ovat haastavampia, hän toteaa.

Monet tehtävät vaativat kasvi- ja eläintunnistuksen lisäksi yhteistyötä. Yhdessä rastissa kynällä piirrettiin reitti sokkelon läpi. Piirtäjällä itsellään oli silmät peitettyinä, ja kavereiden piti opastaa piirtäjän reitti maaliin.

– Se oli haastavaa, kun ei itse nähnyt mitään, Elisa Varjonen kertoo.

Myös linnunpönttöä rakentaessa tarvittiin yhteistyötä. Kavereiden kanssa nikkaroidessaan Miina Salminen totesi ryhmätyöskentelyn olevan parasta tapahtumassa.

Kaikki osallistuivat eri tavoin

Vistan koululla vallitsi rento tunnelma ja ilmassa oli hilpeyttä pilvisestä säästä huolimatta. Monien mielestä tapahtumassa parasta oli aivan kaikki. Muiden partiolaisten ja partioryhmien näkeminen oli hauskaa, tavallisesti nähdään vain oman ryhmän kanssa.

– Täällä näkee kaikkia muita partiolaisia, opitaan uutta ja tehdään yhdessä aktiivisesti tehtäviä, kuvailevat Aaro Aaltonen ja Eemeli Summanen.

Nea Hyrkäs ja Emilia Laine taas pohtivat, että hauskinta on rastien pitäminen itse.

– Täällä on kaikenikäisille partiolaisille jotain, lisää Hyrkäs

Myös rastia pitänyt Inkeri Tuominen huomauttaa, että on tärkeää, kun ihmisille saadaan opetettua kierrättämisestä.

Tapahtumassa kaikki pääsivät siis osallistumaan jollain tavalla. Osallistuipa oman ryhmän kanssa tehtäviä ratkoen tai rasteja vetämällä kaverin kanssa, yhdessä tekeminen, nauraminen, uuden oppiminen ja opettaminen sekä tietenkin koko lippukunnan näkeminen oli tärkeää.

– Parasta täällä on partiolaisille mielekkään tekeminen tarjoaminen, ja se, kuinka paljon innokasta tekemiseen mukaan lähtevää porukkaa täällä on, Sevón kiteyttää.

FAKTA

 

Partioviikko

Kairankiertäjien tapahtumapäivä oli osa valtakunnallista partioviikkoa, jota vietetään sillä viikolla, jolla on partiolaisten suojeluspyhimyksen, Pyhän Yrjön päivä, eli Yrjön nimipäivä.

Partiotoiminnassa on vuosittain mukana noin 65 000 lasta, nuorta ja aikuista. Partiolaisten määrä on pysynyt samalla vahvalla tasolla korona-ajasta huolimatta, Lounais-Suomen Partiopiirissä jäsenmäärä jopa aavistuksen kasvoi. Partion luontainen monipuolisuus, toiminta ulkona sekä partiossa opittu toimeen tarttuminen ja ratkaisukeskeisyys antoivat hyvät valmiudet toimintaan myös poikkeusaikana.