Työtaistelu pysynyt Paimiossa maltillisena – ”Sijaisten saanti on tällä hetkellä vaikeaa”

0

Paimio

Vaikka kunta-alan työehtosopimusneuvottelut ovat ajaneet tällä viikolla kunnallista opetusalan henkilöstöä lakkoihin esimerkiksi Turussa ja hoitajat ovat olleet lakossa viime perjantaista lähtien, ovat vaikutukset olleet Paimiossa toistaiseksi melko maltillisia. Ainoat suuremmat haasteet ovat toistaiseksi liittyneet ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon, joka on esimerkiksi vaikuttanut yhden paikallisen päiväkodin aukioloon.

– Tiedän, että eräs päiväkoti on jouduttu kerran sulkemaan puolta tuntia aikaisemmin, kun vuoroja ei voi vaihtaa eikä ylitöitä tehdä. Tästäkin huoltajia informoitiin etukäteen Wilman kautta, kertoo Marjaana Oksanen, joka on JHL:n pääluottamusmies Paimiossa.

Hän korostaa, että ylityö- ja vuoronvaihtokielto hankaloittaa erityisesti niissä tapauksissa, kun äärivuorojen työntekijät joutuvat olemaan poissa töistä.

– Työehtosopimusneuvottelujen jatkuessa ylityöt ja vuoronvaihdot ovat hyvinkin mahdollisia, mutta niistä ei ole tiedotettu vielä.

Lakko ei uhkaa – ainakaan nyt

Jukon jäsenistölle ei oltu torstai-aamupäivään mennessä ilmoitettu uusista työtaistelutoimenpiteistä, eikä lakko uhkaa ainakaan toistaiseksi myöskään JHL:n, Jytyn tai Tehyn jäsenistöä Paimiossa.

– Ylityö- ja vuoronvaihtokielto ei koske opettajia, jotka ovat virkasuhteessa, mutta esimerkiksi työsuhteisten varhaiskasvatuksen opettajien osalta vaikutusta saattaa olla, muotoilee Jukon Paimion pääluottamusmies Tomi Lehtola.

Työtaistelutoimet ovat myös mietityttäneet laajasti eri liittojen jäsenistöä. Pääluottamusmiehiltä on tiedusteltu muun muassa, voiko työvuorosiirtoja tehdä eri yksiköiden välillä ja noudatetaanko jo julkaistuja työvuoroluetteloita.

– Sellaisissa tapauksissa kysytään myös, voiko työvuorolistaan tehdä muutoksia kun kuullaan, että ylityö-ja vuoronvaihtokielto on tulossa seuraavalla viikolla. Kysymykset koskevat yleensä omaan työhön liittyviä asioita sekä kysytään koskevatko lakot meitä, Oksanen selventää.

“Tiukoilla ollaan oltu”

Toistaiseksi työtaistelutoimenpiteet ovat olleet sellaisia, etteivät ne ole johtaneet esimerkiksi painostustilanteisiin työpaikoilla. Tehyn Paimion pääluottamusmies Outi Kaarela uskoo kuitenkin, että mikäli neuvottelut jatkuvat pitkään, kasaantuu työmäärä esimiestasolla nykyisestä.

– Mitään sellaista kiistaa työvuoroista ei ole tullut, jota olisin luottamusmiesroolissa sevittänyt. Sijaisten saanti on tällä hetkellä vaikeaa sekä vanhuspalveluiden että varhaiskasvatuksen osalta. Uskoisin, että esimiehet ovat tilanteessa entistäkin kovemmalla. Ainakaan vielä en ole kuullut painostuksesta vuoronvaihtoon tai ylityöhön vaikka tiukoilla toimipisteissä ollan oltu.

Paimion-Sauvon terveysasemilla hoitajien lakko on toistaiseksi vaikuttanut merkittävästi vain laboratoriotoimipisteisiin, jotka ovat olleet suljettuna huhtikuun ensimmäisestä päivästä alkaen. Lakkotoimet eivät ainakaan toistaiseksi ole koskeneet terveyskeskuksen omaa henkilökuntaa.