Vihdoinkin kiinni arkeen – Ukrainasta Sauvoon sotaa paenneet odottelivat lupaa työskennellä yli kuukauden

0
Nika Ishchuck (vas.), Zlata Melnik, Anna Piven ja Irina Litvinova (oik.) saapuivat Ukrainasta Suomeen ja Sauvoon maaliskuun alkupuolella. Ingrida Alijosiute on parhaansa mukaan avustanut heitä uuteen arkeen totuttautumisessa.

Sauvo

Viime viikon perjantai oli varmasti monella suomalaisella marja- ja maatilalla helpotuksen päivä. Tuolloin työ- ja elinkeinoministeriö muutti Ukrainasta sotaa paenneiden ja tilapäistä suojelua hakeneiden asemaa niin, että he voivat heti hakemuksen jätettyään aloittaa työnteon Suomessa.

Tätä päätöstä oli esimerkiksi sauvolaisella Järvenkylän marja- ja maatilalla odotettu kuin kuuta nousevaa jo kuukausi.

– Kyllähän se tuntui kohtuuttomalta, että päätöksiä jouduttiin odottamaan niin kauan. Olin heti alusta asti sitä mieltä, että tilapäistä suojelua hakeville pitäisi antaa väliaikainen lupa työskennellä välittömästi, ja se korvautuisi sitten virallisella luvalla, kun päätös valmistuu, sanoo Järvenkylä Oy:n toimitusjohtaja Ingrida Alijosiute .

Odottelu käynyt pitkästyttäväksi


Järvenkylän tilalle saapui maaliskuun alkupuolella kaikkiaan 39 Ukrainasta sotaa paennutta. Heistä 20 on naisia ja 19 kouluikäisiä lapsia. Lapset pääsivät Sauvossa pari viikkoa sitten kouluun, mutta äideillä päivät tilalla ovat käyneet pitkiksi työluvan uupuessa.

– Päivät ovat kuluneet pitkälti metsissä kävellessä ja ruokaa laittaessa. Toivottavasti pian pääsisi tekemään töitä ja arki alkaisi, tuumii Michail -poikansa kanssa Suomeen paennut Irina Litvinova .

Hän pelkää, että tilanne Ukrainassa menee tulevien viikkojen aikana vielä huonommaksi.

– Vaikka Venäjä nyt näyttääkin vetäytyvän osassa Ukrainan alueista, pelkään, että se on vain tyyntä myrskyn edellä. En luota yhtään siihen, mitä he sanovat, Litvinova miettii.

Alijosiute korostaa, että työ veisi marjatiloilla myös ajatuksia hetkeksi pois sodasta kotimaassa.

– Se on myös terapeuttista ja vie ainakin hetkeksi ajatuksia myös muualle sodasta. Nyt heillä ei ole ollut oikein mitään mielekästä tekemistä ja koska sääkin on ollut niin kylmä, ei tekemistä ole ollut senkään vertaa. Työluvan lisäksi täällä odotetaan totta kai aurinkoa ja kevättä, Alijosiute sanoo.

Sauvolle kehuja


Sauvon kunnalle Alijosiute antaa kiitosta tuesta ja asioiden joutuisasta hoitamisesta, mutta poliisille ja maahanmuuttovirastolle samoja kehuja ei heru.

– Menimme ilmoittautumaan poliisille Raisioon maaliskuun 10. päivä ja jonotimme siellä pakkasessa naisten ja pienten sotaa paenneiden lasten kanssa yön yli kymmenen tuntia, ennen kuin pääsimme sisälle. Se tuntui aivan käsittämättömän kohtuuttomalta ottaen huomioon, mitä nämä ihmiset olivat sitä edeltävien viikkojen aikana kokeneet, Alijosiute pudistelee päätään.

Vaikka Ukrainan sota on vaikuttanut myös Järvenkylän tilan kevättöihin ja kesäkauteen valmistautumiseen, uskoo Alijosiute, että tarvittavat noin 150 sesonkityöntekijää saadaan vielä rekrytoitua.

– Tilanne näytti jo aika selvältä ja valmiilta tammikuussa, mutta sitten sota muuttikin hetkessä kaiken. Jos ei ihan 150:aa niin ainakin melko lähelle pitäisi päästä, yhteydenottoja on tullut viime aikoina hyvin ja siten ensi kesä näyttää marjatilan suhteen ihan hyvältä.

Ukrainasta sotaa Sauvoon paenneet haluavat kiittää sekä kuntaa että sen asukkaita torstaina entisen Hakkisherkun edustalla. Kello 15 alkavassa tilaisuudessa ukrainalaiset tarjoavat sauvolaisille muun muassa keittoruokaa ja toivovat tutustuvansa paikallisiin ihmisiin. He toivottavat kaikki sauvolaiset tervetulleiksi tilaisuuteen.