Näihin sanoihin kiinnittyi huomioni, kun tutustuin tulevaisuustalo Sitran Suomen päättäjille kokoamiin ehdotuksiin. Noissa kolmessa sanassa kiteytyy omissa äitienpäivän jälkeisissä tunnelmissa mielessäni se, millaista tulevaisuutta toivon. Reilu tulevaisuus on hyvä päämäärä.
Tulevaisuudessa pitää nimittäin olla toivoa. Erityisesti lasten ja lastenlasten tulevaisuutta ajatellen me tarvitsemme valoisampia ajatuksia ja näkemyksiä tulevaisuudesta. Koronakriisi, ilmastonmuutos ja Ukrainan sota koettelevat kykyämme nähdä tulevaisuudessa valoa, mutta kyllä meidän kaikkien pitäisi jaksaa uskoa ja luottaa kestävään, innostavaan ja valoisampaan tulevaisuuteen.
Erityisesti lapsille ja nuorille on tärkeää nyt viestittää, että asiat järjestyvät ja tulevaisuudessa on hyvää, ei vain uhkia. Että tulevaisuudessa on työtä, hyvinvointia, mahdollisuuksia, turvallinen ympäristö ja onnistumisia vaikkapa sitten siinä, miten ratkaistaan ympäristökysymyksiä. Välillä emme kaiken esiin tunkevan huolen kupeessa taida huomata, miten kyllä ratkaisujakin koko ajan työstetään ja löydetään.
Tulevaisuutta ovat miettineet myös paikalliset päättäjät kuluneen alkuvuoden ajan, kun niin Paimiossa kuin Sauvossakin on laadittu kuntastrategiaa. Tavoitteiden ja päämäärien kupeessa pitää koko ajan miettiä mitä tuon hyvän tulevaisuuden eteen ollaan valmiita ja pystytään tekemään. Strategiatyössä realismi ei saa unohtua. Parempaa kohti päästään pääsääntöisesti vain tiedon pohjalta ja konkreettisin toimin. Lisäksi tarvitaan yhteistyötä, luottamusta ja uskoa.
Kasvava osa meistä ymmärtää jo, että hyvinvointimme on täysin riippuvainen ilmaston ja luonnon hyvästä tilasta. Pitää paikkansa, että demokratiaan nojaavassa päätöksenteossa moniäänisyyden vaaliminen on tärkeää, koska siinä kompuroidessa syntyy herkästi isojakin ristiriitoja.
Osaaminen ja sivistys luovat kestävää menestystä. Jokaiselle pitää löytyä oma polku ja mahdollisuudet. Olen jo useamman vuoden kantanut huolta siitä, että liian osa nuorista ei saa riittävästi tukea ja ohjausta oman polkunsa alkuun tai tarvittaessa sen vaihtamiseen. Edelleen meillä pitäisi kaikessa lasten ja nuorten kasvatustyössä vahvistaa heissä uskoa ja rohkeutta tehdä omia valintoja. Siten se oma paikka löytyy todennäköisimmin.
Tulevaisuuden uskon lisäksi kysytään ennakointikykyä. Minä muotoilisin tuon niin, että pitää nähdä pidemmälle kuin parin vuoden päähän.
