Kaksi ja puoli vuotta kestäneen korona-ajan jälkeen on vihdoin koittamassa kesä ilman koronarajoituksia.
Tämän huomaa erityisesti siinä, että kesätapahtumia tuntuu olevan tulossa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Nopeasti laskettuna jo pelkästään perinteisiä musiikkifestareita järjestetään kesän aikana Paimiosta tunnin ajomatkan säteellä ainakin kymmenet. Kaarinan Saaristo Openin lisäksi omat festarinsa on niin Liedolla, Laitilalla, kuin Naantalillakin. Turussa kesällä järjestetään peräti kuudet festarit, joista uusimpina tulokkaina kolmatta kertaa järjestettävä Kesärauha sekä ensimmäistä kertaa järjestettävät Punk In Drublic ja Turku Rock Park.
Näiden lisäksi on tietysti lukuisia pienempiä tapahtumia ympäri seudun, pihakirppiksistä kesäteatteriesityksiin.
Kesätapahtumiin varmasti riittää kävijöitä, koska monet tapahtumat ovat olleet pari vuotta tauolla – ja monella saattaa olla niihin jo ostetut ja seuraavaksi vuodeksi siirretyt liput taskussa valmiina odottamassa. Lisäksi passihakemusten käsittelyssä on ollut sen verran ruuhkaa, että monet saattavat siirtää ulkomaille suuntautuvia reissuja suosiolla kotimaan aktiviteetteihin.
Toisaalta runsaassa tapahtumatarjonnassa on kääntöpuolensa. Hiljattain uutisoitiin, että joitain kesän festareita on jouduttu perumaan, tällä kertaa sen vuoksi, ettei niihin olekaan riittänyt kävijöitä, eikä ennakkolippuja ole ostettu tarpeeksi. Ehkäpä tapahtumia on sittenkin liikaa, eikä kaikkiin yksikertaisesti riitä ihmisiä. Tai sitten koronan vuoksi ihmiset ovat tulleet varovaisemmiksi hankkimaan tapahtumiin lippuja etukäteen, koska tulevaisuudesta ei ole varmuutta.
Niin tai näin, varmaa on, että kesätapahtumia on riittävästi kaikille – harmi vain, ettei kesäviikonloppuja ole koskaan riittävästi.