Essuja äitienpäiväksi – Esiliinanäyttely Jokipuistossa maanantaina kello 18 saakka

0
Paltanpuiston palvelukeskuksen virikeohjaaja Tiina Kalasniemi ripusti 140 esiliinaa naruille Paimion Jokipuistoon.

PAIMIO

Pyykkinaruilla heiluu tuulessa värikkäitä esiliinoja kaikissa sateenkaaren väreissä. On kirjottuja koristeita, pitsireunuksia ja retrokukkasia. Osa esiliinoista on vuosikymmenten takaa, osa aivan uusia ja kierrätyskankaista ommeltuja.

Maanantaina nämä essut liehuvat koristeena Jokipuistossa, josta ne paketoinnin kautta siirtyvät äitienpäivälahjoiksi paimiolaisille iäkkäille, niin Paltanpuiston palvelukeskuksen kuin kotihoidon asiakkaille.

– Paltanpuistossa meillä on perjantaina äitienpäiväjuhla, jossa esiliinat jaetaan ja ne puetaan myös päälle. Näitä jaetaan kaikille naisille, ei tarvitse olla äiti, Paimion kaupungin vanhuspalveluiden virikeohjaaja Tiina Kalasniemi kertoo.

140 esiliinaa

Esiliinoja kerättiin Paimiossa lahjoituksena ja yhteensä keräyksen kautta saatiin 140 esiliinaa.

– Yllätyin, että näitä tuli näin paljon, Kalasniemi iloitsee.

Hän kertoo, että ilmoitti keräyksestä somessa ja keräyspisteet olivat Paltanpuistossa ja Kenkätaivaan tiloissa.

– Tarkemmin en tiedä keneltä lahjoituksia tuli, koska ihmiset ovat käyneet viemässä esiliinoja keräyspisteisiin. Osassa oli mukana äitienpäiväkorttikin, Kalasniemi kertoo.

Essut kantavat muistoja

Kalasniemi kertoo, että vastaavia keräyksia on Paimiossa järjestetty aiemminkin.

– Viime vuonna keräsimme huiveja ja miehille on puolestaan kerätty Sulo Vilen -pipoja, hän sanoo.

Esiliina valikoitui keräyskohteeksi sen käytännöllisyyden takia. Esiliinat ovat lisäksi kauniita ja tuttuja vaatekappaleita iäkkäille. Kalasniemi uskoo, että essut pääsevät käyttöön.

– Niitä voi käyttää syödessä muovisen kaulalapun tilalla ja kun iäkkäille on usein vaikea pukea omia vaatteita päälle, niin esiliinaa on helppo vaihtaa, hän sanoo.

– Lisäksi essuihin liittyy paljon muistoja ja tarinoita, Kalasniemi lisää.

Jokipuiston maanantaisella esiliinanäyttelyllä ja keräysprojektilla haluttiin myös herätellä nuorempia ikäpolvia esiliinojen käyttöön.

– Nehän ovat todella käytännöllisiä vaatekappaleita, Kalasniemi toteaa.