Mopotalli avattiin rentojen rupattelujen ja maukkaiden murkinoiden merkeissä

0
Kyllä Paimion mopo- ja kevarinuorten nuorten nyt kelpaa. Honda-kevytmoottoripyöriensä kanssa uutta mopotallia testasivat perjantai-iltana 16-vuotiaat Rasmus Halonen (vas.) ja Aku Pudas. Taustalla hymyilevät nuoriso-ohjaajat Miika Koski ja Minna Pouhakka.

PAIMIO

Kahdesta yhteen liitetystä varastokontista, muutamista huoltopukeista, paineilmakompressorista, työkalulaatikostosta ja sekalaisista huoltotarvikkeista on värkätty viihtyisä työ-, huolto- ja harrastustila Paimion mopoilevalle nuorisolle. Kyse on Tillintuvan pihamaalle toteutetusta uudesta kompaktista Mopotallista . Sen suojissa on mahdollista antaa mekaanista ensiapua myös kevytmoottoripyörille ja fillareille.

Vaikka kevät on ollut kolea, on mopotallissa mukavan lämmintä. Auringonvalokin pääsee sisään – onhan seinustalla kaksi ikkunaa.

Mopotalli on ollut toiminnassa jo jonkin aikaa, mutta tallin viralliset avajaiset pidettiin vasta viime viikon perjantaina. Joskaan ne eivät olleet erityisen viralliset. Puheita ei pidetty, eikä torvisoittoa kuultu.

Sen sijaan tarjolla oli ilmaisia limsoja ja pieniä snack-purtavia. Lisäksi menu sisälsi ulkona kaasugrillissä käristettyjä grillimakkaroita. Muilta osin ohjelma koostui lähinnä vapaamuotoisesta jutustelusta. Se sopi kaikille hyvin.

Pesukatoskin tulee

– Monen nuoren mielestä on parasta, kun saa kouluviikon jälkeen rupatella niitä näitä, totesivat nuoriso-ohjaajat Miika Koski ja Minna Pouhakka .

Mieluisana uutisena avajaisissa kuultiin, että mopotalli täydentyy vielä pesupaikalla.

– Tulossa on asfaltoitu pesukatos öljynerotuskaivolla, Koski kertoi.

Ensimmäisten viikkojen aikana mopotallilla on ollut viikoittain 10–15 käyttäjää. Mopoja on korjattu vähän sieltä ja täältä.

– Ketjuja, äänenvaimentimia, pakoputkia ja niin edelleen. Meillä on täällä perussetti työkaluja. Se on riittänyt toistaiseksi aika hyvin. Täydennystä tehdään tarpeen mukaan.

Ensi alkuun mopotalli on ollut auki kolmena iltana viikossa. Sekä mopotallin että ”nuokkarin” aukioloaikoja muokataan nuorison toiveita ja tarpeita kuunnellen. Nuokkari kokonaisuudessaan saattaa ensi syksynä olla auki myös lauantaisin.

Mopotallia voivat määräajoin hyödyntää myös alakoulun oppilaat polkupyörineen. Yläasteikäisiä tulee syksyllä tutustumiskäynneille muun muassa OPO-tuntien merkeissä.

– Tilat ovat yhtä lailla avoimet sekä tytöille että pojille, Pouhakka muistuttaa.

– Tosin pojat taitavat vielä toistaiseksi olla innokkaampia ja taitavampia korjaajia. Mutta ainahan voi pyytää – tai tarjota – apua.

Myös Kaarinaan

Paimion vanavedessä myös Kaarina on aloittelemassa mopotallitoimintaa. Se käynnistyy aivan näinä päivinä Kaarinan Krossissa.

Miika Koski katsoo, että Paimion ja Kaarinan on järkevää vaihtaa ajatuksia ja ideoita koskien mopotallitoimintaa.

– Voidaan kopioida parhaita käytäntöjä puolin ja toisin, hän sanoo.

Suomessa ei vielä ole kovin montaa kunnallista mopotallia, mutta kiinnostus on Kosken mukaan kaikkialla suurta.

Koski pistäytyi vappua edeltävällä viikolla Jyväskylässä valtakunnallisilla nuorisotyöntekijäpäivillä. Hän osallistui liikenneturvallisuus-workshopiin yhdessä poliisin, liikenneturva-asiantuntijan sekä muutaman nuorisotyöntekijän ja nuoren kanssa.

– Siellä kävi ilmi, että asiantuntijoiden keskuudessa mopotallitoimintaa pidetään erittäin tärkeänä liikenneturvallisuustekijänä.

Paimion mopotalli on tiettävästi toistaiseksi ainoa, joka sijaitsee nuokkarin yhteydessä.

– Tämä on aika kova kombo, Koski sanoo.

Valvonta ja opastus on helpompaa, kun nuorisotyöntekijät ovat kaiken aikaa lähietäisyydellä. Osa valvontatyöstä on ulkoistettu tallentavalle valvontakameralle.

Tähän mennessä mopotallin käyttöön liittyen ei ole ilmennyt ongelmia.

Paimiolaiset 16-vuotiaat Rasmus Halonen (vas.) ja Aku Pudas ovat jo ehtineet vaihtaa moponsa kevytmoottoripyöriin. Mopotalli on silti tarvittaessa myös heidän käytettävissään.

Rasmus on sähköalan opiskelija Salossa. Kevarikortti hänellä on ollut lokakuusta lähtien. Aku käy Paimion lukiota ja sai harjoitteluajokortin kevytmoottoripyörää varten mopotallin avajaispäivänä.

Yläasteaika mopoiluineen on vielä kummallakin nuorukaisella tuoreessa muistissa.

Rasmus ja Aku, oliko mopo tuolloin joka toisella vai peräti useammallakin ysiluokkalaisella?

– Melkein kaikilla oli mopo, vastaa Rasmus. Aku nyökyttelee vieressä.

Eli kun puhutaan ”mopopojista”, niin puhutaan miltei kaikista 15 vuotta täyttäneistä. Lieneekö siinä joltinenkin yleistämisen vaara.

Rasmus talutti Paimion uuteen mopotalliin 125-kuutioisen Honda CB2-kevarinsa. Aku teki samoin 125-kuutioisen Honda MSX-pyöränsä kanssa. Kulkupeleissä ei ollut mitään vikaa, mutta huoltopukit tulivat testattua, ja samalla sai tutustua tallin tarjontaan muiltakin osin.

Myös lähiaikoina toteutuva pyörien pesumahdollisuus kiinnostaa Rasmusta ja Akua kovasti.

Mutta mikä mopoilussa ja moottoripyöräilyssä on parasta?

– Ajaminen, sanoo Rasmus.

– Vauhti, muotoilee Aku.