
Varsinais-Suomen pienin työttömyysaste mitattiin huhtikuussa Sauvossa. Sauvon työttömyysaste 3,2 on poikkeuksellisen alhainen lukema.
Kauas ei jää huhtikuussa myöskään Paimio, jossa työttömyysaste oli 4,2. Paimiossa oli maakunnan kolmanneksi pienin työttömyysaste. Samaan lukuun ylsi myös Masku.
Sauvon ja Paimion väliin kiilasi vain Rusko 3,7 prosentin työttömyydellä.
TYÖTTÖMYYS vähenee koko Varsinais-Suomessa. Tilanne on maakunnassa myös parempi kuin koko maassa keskimäärin.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli huhtikuun lopussa Varsinais-Suomessa 8,5 prosenttia. Koko maan työttömyysaste oli 9,1, kertoo tiistaina julkaistu Varsinais-Suomen Työllisyyskatsaus.
TURUN työttömyysaste oli huhtikuussa 11,7. Se on Varsinais-Suomen kuntien korkein. Kaikissa muissa alueen kunnissa työttömyys jäi alle 9 prosentin tason.
Kaikissa Varsinais-Suomen kunnissa oli siis koko maan tasoa (9,1) alhaisempi työttömyysaste Turkua lukuun ottamatta.
TILASTOKESKUKSEN työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli huhtikuussa 114 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysasteen trendi oli 73,8 prosenttia, mikä on 2,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden huhtikuussa.
Työllisyyskehitys jatkuu siis edelleen hyvänä, eikä Ukrainan sodan vaikutuksia kotimaan työmarkkinoihin ole vielä mitattavissa.
– Se ei ole yllätys, sillä työllisyys reagoi talouden suhdanteeseen melko pitkällä viiveellä, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist tiedotteessa.
– Sotatilanteen tuottama epävarmuus ei ainakaan vielä näy tilastoissa. Tosin joillakin toimialoilla sotatilanne näkyy korostetusti. Tilastojen ulkopuolelta on kerrottavissa, että kausityövoimaa ei saada tarpeeksi. Noin kolmannes tarvittavasta maatalouden kausityövoimasta puuttuu Ukrainan sodan vuoksi, kirjoittaa alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen työ- ja elinkeinoministeriön blogissa.
PAIMIOSSA avoimia työpaikkoja oli huhtikuussa yli 300. Se on kaksinkertainen määrä verrattuna viime vuoden huhtikuuhun.
Sauvossa avoimia työpaikkoja on ollut kuukausittain noin 30.
Varsinais-Suomessa avoimia työpaikkoja oli huhtikuussa yli 11 000 kappaletta, laskee Varsinais-Suomen Työllisyyskatsaus. Se on 60 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Vuoden takaiseen verrattuna työttömien määrä oli selkeästi pienempi kaikilla koulutusasteilla. Myös ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömien määrä oli pienempi kuin vuotta aiemmin kaikissa ryhmissä.
Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut maakunnassa 33 900 kappaletta eli 57 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
– Myönteistä on se, että viime kuukausina työllisyyden kasvu on alkanut painottua enemmän kokoaikaiseen työhön, kun koronakriisistä elpymisen alkuvaiheessa nähtiin lähinnä osa-aikatyön kasvua. Kokoaikaisen työn lisääntyminen kertoo siitä, että elpyminen on päässyt kypsään vaiheeseen ja koronakriisiin liittyvä epävarmuus on ainakin tilapäisesti hellittänyt, sanoo Appelqvist tiedotteessa.
Työllisyyden vahva kasvu jatkui huhtikuussa. Työllisiä oli 69 000 enemmän kuin vuosi sitten ja 85 000 enemmän kuin ennen koronaa vuonna 2019 keskimäärin. pic.twitter.com/S1AZ8mQODy
— Janne Huovari (@jhuovari) May 24, 2022
HUHTIKUUN AIKANA työttömien määrä supistuu yleensä maaliskuuhun verrattuna, tänä vuonna Varsinais-Suomessa jopa 1 000 hengellä. Vuotta aiemmasta työttömien määrä on vähentynyt 6 000 henkilöllä.
Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli huhtikuun lopussa 19 400 työtöntä työnhakijaa.
Toukokuussa työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrä laskee normaalivuosina huhtikuuhun verrattuna, vaikka Ukrainassa käytävä sota saattaa heittää oman varjonsa tähän kehitykseen.
TRENDIT
Työttömyys Suomessa
- Kaikkien työnhakijoiden kokonaismäärä laski 139 600:lla.
- Työttömiä työnhakijoita 79 600 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
- Kokoaikaisesti lomautettuja 37 200 vähemmän.
- Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa 1 500 vähemmän kuin vuosi sitten.
- Uusia avoimia työpaikkoja 35 100 enemmän kuin edellisvuonna.
Työttömyys Varsinais-Suomessa
- Pitkäaikaistyöttömyys tippui huhtikuussa ripeästi, mutta yli 2 vuotta työttömänä olleiden määrä kasvoi.
- Nuorten työttömyys on pudonnut Varsinais-Suomessa 37 prosentilla viime vuoteen verrattuna.
- Turunmaan saaristo ja Vakka-Suomi ovat maan kärkikymmenikössä työttömyysasteen alhaisuudessa.
- Erikoisammattitutkinnon suorittaneilla on nyt kova imu työmarkkinoille.
- Lähde: Varsinais-Suomen Työllisyyskatsaus ja työ- ja elinkeinoministeriö.