Puurakenteisen vajan katolla nuotio on jo itsessään ollut paloturvallisuusriski, ja levitessään palo olisi voinut tuhota katsomo-/lavarakenteet, metsää ja jopa Museomäen historialliset rakennukset. Riskit laajamittaiselle tuholle ovat olleet siis olemassa.
Paimion teatteri on tehnyt tapahtuneesta rikosilmoituksen.
– Kyseinen ilkivalta on todennäköisesti tapahtunut kuun vaihteessa. Jos joku sattuu tietämään asiasta lisää, voi meihin olla yhteydessä, kertoo kesänäytelmän Nunnia ja konnia tuottaja Sebastian Allén .
Yhteystietoja löytyy verkko-osoitteesta info@paimionteatteri.fi.
Teatteri haluaa muistuttaa yhteisestä vastuusta: ”On hyvä pitää yhdessä huolta meille paimiolaisille ja historiallemme tärkeistä paikoista.”
– Pyydämme aikuisia olemaan kiinnostuneita siitä, missä nuoret kokoontuvat, ja toisaalta ulkoilijoita toimimaan aktiivisesti, mikäli Museomäen alueella tai jollain muulla alueella nähdään ilkivaltaa.