Kohta saa syöksyä! – Paimion Pesis saamassa paremmat puitteet pesäpallon pelaamiseen

0
Pop up -pesis on osa pesiksen 100-vuotisjuhlien ohjelmaa.

PAIMIO

Paimion Pesis saa kohta paremmat puitteet pesäpallon pelaamiseen. Ankkalammen takana sijaitsevalle Oinilan kentälle on juhannuksen jälkeen tulossa hiekkatekonurmi kotipesän alueelle.

– Junnut erityisesti ovat olleet harmissaan hiekkakentästä, kun sillä ei oikein voi syöksyä. Hiekkatekonurmellä syöksyminen on turvallisempaa, sanoo seuran toiminnassa aktiivisesti mukana oleva Katja Tiittanen .

Lisäksi uusi alusta tuo pelimukavuutta, sillä hiekkakenttä on yleensä aina kuopalla juuri lyöjän kohdalta.

Muutostöiden valmistuttua on luvassa jonkinlainen avajaistapahtuma ja muutenkin kesä on täynnä pesistä! Aikuisten höntsävuoro on sunnuntaisin ja Räpsä Cupin pelit pyörivät läpi kesän.

– Räpsä Cup on Paimion, Ruskon ja Merimaskun Ahdon yhteinen harrastepesissarja, jonka me perustimme viisi vuotta sitten. Siellä on erikseen naisten joukkueet ja sekajoukkueet, Tiittanen kertoo.

Pesiskoulua,

naperopesistä ja junnuhöntsää



Junioreille on tarjolla sekä harrastus- että kilpailutoimintaa Paimion Pesiksen alla 4-vuotiaasta 16-vuotiaaksi asti. Pienet pelaavat JunnuSuperia ja isoimmat aluesarjaa.

Täksi kesäksi Paimion Pesis on saanut Lounais-Suomen Osuuspankista ja Liiku ry:stä rahoituksen myös kesätyöntekijän palkkaamiseen. Tavoitteena on hänen avullaan saada käyntiin pesiskoulu, naperopesis ja junnuhöntsä. Lisäksi Paimion Pesiksellä on kesäksi auki kaksi muutakin työtä – apuohjaajan paikka ja puffetin pitäjän paikka.

Pesis

100 vuotta



Suomen kansallispeli pesäpallo viettää parhaillaan 100-vuotisjuhliaan. Juhlavuoden aikana kiinnitetään huomiota erityisesti lasten ja nuorten toimintaan sekä ympäristöasioihin. Paimiossa järjestettiin juhlavuoden kunniaksi toukokuun aikana neljä maksutonta pop up -pesistreeniä: Vistan, Jokelan, Hanhijoen ja Kriivarin koulujen kentillä. Kaikkiin osallistui muutamia lapsia ja nuoria.

Paimion Pesiksen tarina sen sijaan on vasta nuori. Seura perustettiin toukokuussa 2015 Petri Tiittasen ja Seppo Rajaniemen aloitteesta, ja viime vuonna se liikutti jo lähes 150 ihmistä. Treenejä pidetään ympäri vuoden. Kesäisin pelataan Oinilassa Tiira-areenaksi ristityllä kentällä ja talvisin harjoitellaan AKK:n salilla. Molemmissa paikoissa on lyöntiverkko.

– Isompaa monitoimihallia on toivottu pitkään. Käyttöä olisi, toteaa Katja Tiittanen.

Hän itse valmentaa parhaillaan seuran nuorimpia pelaajia, eli F- ja G-ikäisiä sekä alle kouluikäisiä, vaikka alun perin hänen ei pitänyt puuttua pesikseen millään tavalla.

– Ensin olin mieheni Petrin apukätenä ja hetken päästä huomasin, että minulla onkin jo oma joukkue vedettävänä. Parin vuoden päästä ryhdyin seuran puheenjohtajaksi ja harrastanut olen siitä lähtien kun seura perustettiin, Katja Tiittanen kertoo.

Tiittasten omat pojat pelaavat jo korkeammalla tasolla, Ruskolla ja Turussa.