Tarpeeksi leikkitilaa ja muunneltavuutta – Sauvon uudet päiväkotitilat ovat olleet käytössä nyt puolen vuoden ajan

0
Otso Santala oli Hakkiskodon avoimien ovien päivässä tutustumassa tulevaan päiväkotiinsa yhdessä vanhempiensa kanssa.

SAUVO

Sauvon päiväkoti Hakkiskodossa vietettiin avoimien ovien päivää uusien päiväkotitilojen kunniaksi pari viikkoa sitten. Uudet tilat valmistuivat jo syksyllä, mutta koronatilanteen takia avointen ovien päivä järjestettiin vasta nyt.

Päiväkodinjohtaja Hanna Sirkkilä on uusiin tiloihin erittäin tyytyväinen.

– Saimme olla itsekin vaikuttamassa tilajärjestelyihin jonkin verran ja kaikkinensa tämähän rakennettiin hyvin nopeasti, hän toteaa.

Päiväkodin henkilökunnan toiveesta muun muassa sisääntuloeteisten kokoa suurennettiin, jotta lasten riisuutuminen on sujuvampaa.

Muutenkin uuden päiväkodin puolella on selvästi väljyyttä ja leikkitilaa kaikkialla. Sirkkilä kehuu myös tilojen muunneltavuutta. Päiväkodissa on muun muassa monitoimitila, joka voi toimia niin liikuntatilana kuin juhlatilanakin, mutta tilan seinät myös avatuvat, jolloin tila yhdistyy suureksi leikkialueeksi.

Lisäksi Sirkkilän mukaan päiväkodin etuus on sen sijainti.

– Tämä on ihan parhaalla paikalla Sauvossa. Vieressä on paitsi metsää, myös esimerkiksi museonmäki ja kirjasto.

80 lasta



Hakkiskodossa on tällä hetkellä varhaiskasvatuksessa 80 lasta. Sirkkilä kertoo, että tilaa on riittävästi ja päiväkotipaikkoja on kaikille tarvitsijoille. 

Tänä keväänä päivähoidossa on aloittanut myös muutama ukrainalainen lapsi, ja mahdollisesti kesän mittaan heitä saattaa aloittaa useampikin. 

– Olemme saaneet Kiovassa varhaiskasvatusta opiskelleen työntekijän meille, ja hän osaa tarvittaessa auttaa lapsia heidän omalla kielellään, Sirkkilä kertoo.

Kaksivuotinen esiopetus



Sauvo on ollut mukana kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa, joka jatkuu vuoden 2024 loppuun. Tämä tarkoittaa sitä, että kuusivuotiaiden lisäksi myös viisivuotiaille on tarjottu esiopetusta. 

Sirkkilän mukaan kokeilu on toiminut hyvin.

– Kyllä tämän perusteella näyttää, että olisi tosi hyvä ratkaisu jos tästä tulisi pysyvä, hän sanoo.

Martat lahjoitti lapsille viljelylaatikot



Sauvon Kirkonkylän Martat lahjoitti Sauvon päiväkotilapsille pienen kasvimaan, jota lapset voivat hoitaa päiväkotipäiviensä yhteydessä. 

Kahteen viljelylaatikkoon lapset saivat yhdessä Marttojen kanssa istuttaa eri kasveja ja lapset askartelivat kasveille myös itse kasvimerkit. 

– Paikalliset yritykset tekivät viljelylaatikoita varten lahjoituksia ja Martat lahjoittivat työn sekä lapsille kastelukannut, Martat kertovat.