Karunan kirkon illassa soi tänään klarinetti, viulu ja sello- konsertti radioidaan

0
Karunan kirkossa esiintyvässä kokoonpanossa on mukana myös viulisti Sonja Korkeala, joka on musiikkijuhlien taiteellinen johtaja.

Kemiönsaaren Musiikkijuhlat on vuodesta 1999 lähtien ollut lähialueen ainoa klassisen musiikin kamarimusiikkitapahtuma. Tänä vuonna festivaali pidetään 11.–17.7. useissa paikoissa eri puolilla Kemiönsaarta, Salossa ja konserteista yksi toteutetaan tuttuun tapaan Karunan kivikirkossa keskiviikkona 13.7. Konsertti radioidaan.

Tänä kesänä Karunan kirkon illassa soi notkea ja pehmeä, lumoava ja puhutteleva klarinetti, jota soittaa Norbert Kaiser. Muina esiintyjina ovat musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, viulisti Sonja Korkeala ja toinen tunnettu viulutaiteilija Anna-Liisa Bezrodny sekä sellisti Jan-Erik Gustafsson ja alttoviulua soittava Roland Glassl. Konsertti huipentuu Brahmsin klarinettikvintettoon, jota pidetään yhtenä hienoimmista kamarimusiikkiteoksista koskaan.

Musiikkijuhlien ohjelmakattauksessa on tänä vuonna mukana uutta ja vanhaa, ja vuoden tauon jälkeen myös ulkomaalaisia esiintyjiä, kuten edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi pianistit Folke Gräsbeck ja Alfredo Perl. Mikkelin kaupunginorkesteria kuullaan nyt ensimmäistä kertaa. Konserttipaikkoina on kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisia kartanoita ja kirkkoja, kuten Söderlångvik ja Västanfjardin uusi kirkko. Konsertteja pidetään tänä kesänä 13.

Uusi tuttavuus on myös Ensemble Nylandia, joka vie Västanfjärdin uudessa kirkossa kuulijansa mielikuvitusmatkalle Pietari Brahen ja Axel Oxenstiernan yhteiseen kuvitteelliseen illanviettoon. Ensemble Nylandian Lainahöyhenissä-konsertti on Café Söderlångvikissa, jossa välimerellisen buffetin kera on luvassa yllätyksiä tuttujen teoksien parissa barokista musikaalihitteihin. Västanfjärdin Kirkosta kirkkoon -konsertit sekä soihtukulkue pidetään tänä kesänä perjantai-iltana.