Koronatuissa Langh- yritysrypäs ja Vahasilta suurimmat tuensaajat

0

PAIMIO,SAUVO,KAARINA

Korona-ajan julkisia yritystukia maksettiin seudulle miljoonittain. Kun laskee karkeasti yhteen Kaarinaan, Paimioon ja Sauvoon maksetut Valtionkonttorin ja Bisness Finlandin kustannus- ja kehittämistuet, tukisumma on yli 13,6 miljoonaa euroa. Kehittämistuet olivat selvästi merkittävämpiä, sillä niiden osuus tästä potista oli yli 8,7 miljoonaa.

Suurimmat Valtionkonttorin myöntämät avustuspotit tällä alueella osuivat Kaarinan Piikkiöön, jossa Langhin perheen yritysryppäälle on myönnetty yli 1,5 miljoonan euron kustannustuet. Yrityksistä teknologia- ja meriteollisuusalalla toimiva Langh Tech Oy Ab sai tukikierroksilla yhteensä reilut 1,3 miljoonaa, Pesupalvelu Hans Langh Oy reilut 180 000 ja Langh Group 40 000 euroa.

Kaikki nämä tuet on myönnetty jo aiemmilla tukikierroksilla, pääosin vuosi sitten kesällä ja syksyllä. Langh Techin merkittävien tukien taustalla näkyy luonnollisesti se, että yrityksen silloisen päätuotteen eli laivojen pakokaasupesureiden kauppa loppui kuin seinään kun laivaliikenne maailman merillä pysähtyi.

Langh Techin kaupallinen johtaja ja Langh Shipin toimitusjohtaja Laura Langh-Lagerstöm sanoo, että vaihtoehtona olisi ollut lomautukset ja irtisanomiset, mutta he päätyivät panostamaan tuotekehittelyyn, jota tuki myös Business Finlandilta saatu 100 000 euron kehittämistuki. Syksyllä 2020 käynnistyneen tuotekehitysprojektin tuloksena Langh Tech lanseerasi markkinoille rahtialusten painolastiveden pudistusjärjestelmän, jossa hyödynnetään hienosuodatusta ja korkeaintensiteettistä UV-säteilyä. Ennätyksellisen nopeasti eli puolessatoista vuodessa laitteistolle saatiin kansainvälisen merenkulkujärjestön MEPC (merien ympäristönsuojelukomitean) -tyyppihyväksyntäsertifikaatti.

– Ja USA:n vastaava hyväksyntäkäsittely on meneillään ja odotamme sen tulevan syksyn kuluessa, kertoo Langh-Lagerlöf.

Hän kommentoi, että painolastivesien puhdistamisjärjestelmästä saattaa kasvaa yritykselle toinen tukijalka. Aiemminhan savukaasujen pesurit olivat Langh Techin käytännössä ainoa tuote.

Kaikkiaan Kaarinaan maksettiin lähes 3,9 miljoonaa valtionkonttorin kustannustukia 132 toimijalle. Myönteisiä rahoituspäätöksiä sama yritys saattoi siis saada useita kertoja, sillä hyväksyttyjä päätöksiä kaikilla hakukierroksilla oli 262.

Painelaitteita ja monenlaisia teräsrakenteita valmistava Vahasilta Oy sai myös tukea useammalla kierroksella ja eniten Paimiossa eli yhteensä hiukan yli 300 000 euroa. Valtionkonttorin kustannustukea maksettiin Paimiossa 36 toimijalle ja yhteensä melkein 800 000 euroa. Hyväksyttyjä rahoituspäätöksiä tehtiin 64.

Sauvossa valtionkonttorilta suurimmat tuet nosti Pocadel Oy, joka valmistaa metalliovia. Sen saamien tukien summa nousi vajaaseen 140 000 euroon. Sauvoon valtionkonttorin tukia myönnettiin lähes 190 000 euroa kymmenelle yritykselle.

Kehittämisen tuet laajemmalle joukolle



Business Finlandin tukia maksettiin Kaarinaan kaikkineen 6,9 miljoonaa euroa. Yli 30 kaarinalaista yritystä sai 100 000 tai tätä enemmän liiketoiminnan kehitysrahoitusta.

Sadantuhannen euron kehitystuen saivat Langh Techin lisäksi myös mm. metallialalla toimivat Compiporras Oy, Grafipro Oy ja Kaarjoki Oy. Listalta löytyy myös useita rakennusalan yrityksiä, sekä tietotekniikka- ja verkkotoiminnan yrityksiä, kuten Teleste Oyj. Vähittäiskaupan alan, matkailun, liikenteen ja ravintola-alan yritykset näkyvät myös laajalti listoilla, mutta tukisummat ovat selvästi pienempiä.

Paimioon Business Finland maksoi kehittämistukia vajaat 1,2 miljoonaa euroa. Merkittävimpien, eli joko 100 000 tai lähes sen suuruisten kehittämistukien saajina olivat mm. Vahasilta, Afix, Navix, Amomatic, Mesera ja Lounais-Suomen Jää Oy.

Sauvoon kehittämistukia myönnettiin 635 000 euroa. Suurimmat eli 100 000 potin nostivat Pocadel, LVIS-Kuustonen ja Metalliasennus Huuhka Oy, sekä lisäksi kuljetusalan yritys T.Rusi Oy ja TrainRRR Oy, joka toimii koulutusalalla.

Lähteet: Valtionkonttorin ja Business Finlanin julkiset rekisterit

FAKTA



Korona-ajan tuet



Valtionkonttorin koronatukia myönnettiin yrityksille, joiden liiketoiminta kärsi pandemian aiheuttamista rajoituksista ja suluista.

Yrityksiä ja yhteisöjä on tuettu myös esimerkiksi Teollisuussijoituksen (Tesi) lainoituksella, joita tässä ei huomioitu, kuten ei sitäkään, että ministeriöt ovat myös tukeneet eri tavoin omia toimialojaan kuten taidetta, kulttuuria ja urheilua.

Myös kunnat myönsivät enintään 2000 euron tukisummia elinkeinonharjoittajille.