Ralchenkot haluaisivat halata kaikki paimiolaiset – ”Jos miettii mikä Paimiossa on parasta, on se ihmiset”

0
Makar, Yevheniia ja Tamara ovat kotiutuneet Paimioon hyvin. Pääsiäisenä he askartelivat pääsiäismunia yhdessä.

Paimio

– Olen niin kiitollinen paimiolaisille kaikesta avusta ja hyväsydämisyydestä, että vastaan tullessa minun tekisi vain mieli halata teitä kaikkia, Yevheniia Ralchenko herkistyy.

Hän pakeni Ukrainan sodan keskeltä Suomeen ja Paimioon maalis–huhtikuun taitteessa, ja on sen jälkeen kotiutunut paikkakunnalle kuukausi kuukaudelta paremmin. Iso merkitys kotiutumisessa on ollut sillä, että paikalliset ovat ottaneet Ralchenkon, hänen 2,5-vuotiaan poikansa ja 55-vuotiaan äitinsä avosylin vastaan. Toinen tärkeä tekijä on ollut se, että hän pääsi kesäksi sesonkitöihin Keskikylän tilalle.

– Työ on totta kai tärkeä asia ja auttaa tietysti ihan arjesta selviytymisessä. Toivottavasti löytäisin töitä myös syksyksi ja ensi talveksi, Ralchenko sanoo.

Pitkä odotus sodan keskellä



Ralchenkot ehtivät asua Ukrainassa vielä noin kuukauden sen jälkeen, kun sota maassa syttyi. He asuivat Chernihivin kaupungissa maan pohjoisosassa lähellä Valko-Venäjän rajaa. Siten rytinä ja pauke alkoi välittömästi torstaina 24. helmikuuta, kun Venäjän joukot ylittivät rajan pohjoisessa.

– Se oli aivan hirveää. Näimme taivaalla käytännössä kaikki Venäjän ampumat ohjukset, koska ne lensivät yli sieltä alueelta, missä asuimme. Ja totta kai osa ohjuksista oli suunnattu myös kotikaupunkiimme, hän muistelee.

Perheen isä, joka työskentelee poliisina tavallisesti, jäi puolustamaan kaupunkia muiden ukrainalaismiesten tavoin. Yevheniia, runsaan kahden vuoden ikäinen Makar ja isoäiti Tamara suuntasivat välittömästi Keski-Ukrainaan sukulaisten luo suojaan. Siellä he viettivät talon kellarissa viikkoja peläten jatkuvia ohjusiskuja.

– Pakomatka pois Ukrainasta alkoi maaliskuun 23. päivä, kun saimme kontaktin Puolaan ja pääsimme ensin sinne turvaan. Sieltä matka jatkui pohjoiseen ja Suomeen, Yevheniia kertaa.

Lena auttoi Paimioon



Ennen matkaan lähtöä Yevheniia oli saanut yhteyden muutaman kesän takaiseen tuttuun Paimiosta, Keskikylän tilalla työskentelevään Lena Shurhayhin . Hän järjesti Ralchenkoille asunnon valmiiksi Paimiosta, joten enää ainoa este oli matka Baltian läpi Suomeen.

– Olimme lopulta huhtikuun toisena päivän perillä. Varsinkin ensimmäiset viikot lapsen kanssa olivat vaikeita, koska hän heräsi yhä öisin painajaisiin ja pelkäsi ohjusiskuja Paimiossakin. Pikkuhiljaa tilanne on kuitenkin parantunut ja nyt Makarilla on jo muutamia leikkikavereita läheisestä päiväkodista. Sinnekin hänet otettiin avosylin vastaan, kun he näkivät, että poika leikki kerrostalon pihalla yksin, Yevheniia Ralchenko kiittelee.

Nyt elämä Paimion keskustassa kerrostaloasunnossa on tasaantunut, mutta huoli isän tilanteesta Ukrainassa on ymmärrettävästi iso. Viimeisin huhu on, että Venäjä valmistelisi uutta suurhyökkäystä Valko-Venäjän kautta, joka tietäisi sitä, että Ralchenkojen kotikaupunki Chernihiv olisi ensimmäisten joukossa ottamassa hyökkäystä vastaan.

– Olemme päivittäin yhteydessä mieheni kanssa, ja totta kai tilanne herättää valtavaa huolta. Viimeisin huhu on, että Venäjä aloittaisi uuden suurhyökkäyksen elokuussa. Elämä siellä on jatkuvaa huhujen ja pelon välissä kamppailua.

Perheen yhdistäminen haaveena



Vaikka sota Ukrainassa loppuisikin pian, ei Ralchenko ole varma, palaisivatko he saman tien takaisin kotiin. Vielä ainakin toistaiseksi heidän kotitalonsa Chernihivissä on ehjä, mutta toisaalta suurin osa kaupungin rakennuksista on jo maan tasalla.

– Viimeisin arvio oli, että noin 70 prosenttia rakennuskannasta on jo tuhoutunut. Meidän talomme on vielä ehjä, mutta esimerkiksi naapuritalo on jo maan tasalla. Vaikka sota loppuisi heti huomenna, on selvää, että menee valtavan pitkä aika, ennen kuin Ukraina saadaan rakennettua takaisin sellaiseksi kuin se oli. Ja nyt mikään ei näytä siltä, että sota loppuisi hetkeen, Ralchenko huokaa.

Eikä perheellä ole toiveita isän saamisesta Suomeen ja Paimioon niin pitkään, kun sota Ukrainassa jatkuu.

– Sieltä ei ole miehille mitään ulospääsyä, sillä kaikki voima tarvitaan kaupunkien ja maan puolustamiseen. Voimme vain olla puhelimitse yhteydessä ja toivoa parasta. Varsinkin Makarille tilanne on hankala, kun hän ei ole pian puoleen vuoteen nähnyt isäänsä, Ralchenko harmittelee.

“Kaikenlainen työ kelpaa”



Paimiossa Ralchenkoille tärkeintä on tällä hetkellä turva. Se on niin valtavan tärkeä asia ihmisten hyvätahtoisuuden lisäksi, ettei heille tule mieleen muita toiveita Suomessa elämiseen liittyen mieleen.

– Se on niin paljon jo, etten osaa pyytää enempää. Äidille totta kai alku oli hankalaa uudessa ympäristössä, koska hän ei ollut koko elämänsä aikana käynyt aiemmin Ukrainan rajojen ulkopuolella. Jos miettii mikä Paimiossa on parasta, on se ihmiset. Toiseksi parasta on sitten Jokipuisto, siellä on mukava viettää aikaa perheen kanssa, Ralchenko tuumii.

Syksyllä hän toivoo löytävänsä töitä Paimiosta tai lähiseudulta, jotta he voisivat muuttaa poikansa ja äitinsä kanssa omaan asuntoon Paimiossa.

– Aivan kaikenlainen työ kelpaa. Toivottavasti työpaikka löytyy, kun sesonkityöt marjatilalla loppuvat syksyllä.