Elokuu vaihtuu syyskuuksi ja samalla kesä syksyksi. Tämän huomaa paitsi kalenterista, myös sääennusteista, joissa lämpötilat putoavat kuun vaihteessa kertarysäyksellä viidellä asteella.
Viime viikonloppuna juhlittiin kesän päättäjäisiä myös venetsialaisten, tai muinaistulien yön merkeissä. Tuntuu, että tapahtumanjärjestäjillä oli kiire saada kaikki loput kesätapahtumat järjestettyä vielä elokuun puolella, ja niinpä viikonloppu olikin täynnä toimintaa.
Paimion jokipuistossa järjestettiin ensimmäistä kertaa Joki, valo ja rauha -tapahtuma muinaistulien yön innoittamana ja Sauvon kirkossa puolestaan järjestettiin kirkon 550-vuotisjuhla sekä Piispanmessu. Lauantaina Livian metsäkoululla oli Suomen ratsastajainliiton Lounais-Suomen jaoston järjestämä koko perheen Ponit Paimiossa -tapahtuma ja Piikkiön Harvaluodossa vietettiin muinaistulien yötä ja Nuku yö ulkona -tapahtumaa ilotulittein, saunoen, uiden ja telttaillen.
Myös pihakirppiksiä näkyi siellä täällä Siivouspäivän-kirpputori-tapahtuman johdosta, moni retkeili Suomen luonnon päivän kunniaksi ja nukkui yönsä ulkona samannimisen tapahtuman innostamana. Ja mökeillä vietettiin tietysti huvilakauden päättäjäisiä.
Tänä kesänä tapahtumia on riittänyt muutenkin ihan hengästymiseen saakka. Koska koronarajoitukset ovat siirtäneet tapahtumia jopa parilla vuodella, on niitä tänä kesänä järjestetty ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Mutta mitä tapahtuu syyskuussa? Tuntuu, että kun kesä loppuu, kaikki tapahtumat ja ulkoilmaelämä loppuu myös kuin seinään. Kesäkahvilat sulkeutuvat, kesäteatterit purkavat lavasteensa ja kuntien tapahtumakalenterien merkinnät hiipuvat.
Toisaalta kun koko kesä on paahdettu tapahtumasta toiseen ja lyhyen kesän muistuttamana jokainen auringonsäde on pitänyt vastaanottaa ulkoilmassa, voi syksyn tulo olla helpotuskin; nyt saa hyvällä omallatunnolla linnoittautua kotiin viltin alle ja kynttilänvaloon lukemaan kirjaa. Mutta toisaalta syksyn tulo ja kaiken äkillinen loppuminen voi myös ahdistaa. Joten voisiko joku järjestää kivojen kesätapahtumien lisäksi myös kivoja syystapahtumia?