Harrastusten laaja kirjo esillä Paimion Harrastusmessuilla

0
Lasten Peuhispiste Jokipuistossa. Arkistokuva.

PAIMIO Runsaan viikon päästä lauantaina 20. elokuuta järjestettäviä Paimion Harrastusmessuja on suunniteltu kahden ja puolen vuoden ajan. Koronapandemia peruutti tapahtuman kokonaan 2020. Viime vuoden syyskuussa tapahtuma järjestettiin Harrastusralli-nimisenä noin 20 eri pisteessä eri puolilla Paimiota.

Nyt tapahtuman keskuspaikkana on Paimion Jokipuisto. Aamupäivällä harrastuksiin pääsee tutustumaan myös etäesittelypisteissä, kuten Paimion Varasvuorella mäkikeskuksessa ja Paimion teatterilla.

Jokipuistoon on ilmoittautunut noin 35 näytteilleasettajaa. Puoliltapäivin alkava tapahtuma käynnistyy valtakunnallisestikin tunnetun lastenmusiikkiorkesteri Pellakaija Pumin konsertilla. Sen tarjoaa messuväelle juhlavuottaan viettävä Paimion Pelastakaa Lapset ry.

Kuusi tuntia ohjelmaa



Noin kuusi tuntia kestävän ohjelmaosuuden keskiössä ovat toimintamuotojaan esittelevät yhdistykset ja yritykset omilla osastoillaan, osa myös esiintymislavalla. Monella osastolla pääsee itse kokeilemaan harrastusmuotoja – tai ainakin kysymään lisätietoja harrastuksen aloittamisesta.

– On hienoa, että tarjolla on harrastus- ja toimintaesittelyjä kaikenikäisille, sanoo Paimion vapaa-aikatoimenpäällikkö Mia Konradsdal .

Lapsille ja nuorille toimintaansa esittelevät esimerkiksi Paimion lapsi- ja nuorisoteatteri, nuorisovaltuusto ja Paimion Rasti.

Esimerkiksi Lasten Peuhis on varmasti houkutteleva toimintapiste.

Jokipuiston alueelle valmistuneessa PaiSkeessa järjestetään ensin skeittauskoulua. Tapahtumapäivän huipentaa skeittipuiston avajaiset klo 17.

Vahvalla panoksella ovat mukana myös paimiolaiset eläkeläisyhdistykset, puolueet sekä vanhus- ja vammaisneuvosto.

Seurakunnan osastolla pääsee laulamaan riparilauluja ja Turun Ursan osastolla tutkimaan aurinkokaukoputkella auringon toimintaa.

– Luonnollisesti toivomme, että aurinko helottaa koko tapahtuman ajan, jotta kaukoputkestakin saadaan kaikki ilo irti, Konradsdal sanoo.

Vesillä eri välineillä



Jokipuisto tarjoaa hyvät puitteet myös vesiaktiviteetteihin. Alueella on mahdollista kokeilla melontaa, vesijettejä tai SUP-lautoja.

Jos ei halua itse liikkua vedessä, voi kannustaa perinteisen Kahden Sillan Soudun kolmihenkisiä joukkueita. Kilpailun finaalit alkavat kello 16.

Tapahtuma-alueella on myös pientä ruoka- ja kahvio- ja tuotemyyntiä. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Toiminnot ovat valtaosin maksuttomia

Tapahtuman esittelijäkattaus ja ohjelmatarjonta löytyy sivulta www.paimio.fi/harrastusmessut . Järjestelyistä vastaavat Paimion kaupunki, järjestöparlamentti ja Lions Club Paimio.

Harrastus osaksi koulupäivää



Paimiossa tuodaan jälleen maksuttomat, oppilaiden toiveiden mukaiset harrastukset koulupäivien yhteyteen lukuvuoden 2022–2023 ajaksi. Toiminta järjestetään kouluissa tai niiden läheisyydessä luokkien 1-9 oppilaille.

Mieluinen harrastus on vapaasti valittavissa, toiminta ei ole koulukohtaista. Harrastuskerhoja järjestetään koulupäivän aikana sekä ennen ja jälkeen koulupäivän.

Kyseessä on Paimion harrastamisen malli (PaHaMa). Se pohjautuu Harrastamisen Suomen malliin, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamuoto tavoitteena lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen.

Paimion kaupunki on saanut aluehallintovirastolta avustusta kyseisen toimintamuodon toteuttamiseen. Pyrkimyksenä on juurruttaa harrastamisen Suomen malli pysyvästi Paimioon.

Paimiossa malli pitää sisällään oppilaiden kohtaamista ja kuulemista. Tämä näkyy siten, että harrastuskalenteri on laadittu oppilaiden toiveiden pohjalta.

Myös etsivä harrastustoiminta pyrkii saavuttamaan lapset ja nuoret. Erityisesti halutaan tavoittaa ne peruskoulun oppilaat, joilta harrastus vielä puuttuu. Tämän eteen tekee töitä moniammatillinen joukko.

Paimion harrastamisen mallin hankekoordinaattorina toimii Hilla Johansson. Hän esittelee PaHaMa-hanketta Paimion Jokipuiston harrastusmessuilla 20. elokuuta.

Histori­allisia taistelu­taitoja



Paimion Jokipuiston harrastusmessuilla lauantaina 20.8. voi tutustua myös historian elävöittämiseen. Messujen yhtenä kohokohtana on Warusseppäin Kilta ry:n toteuttama keskiaikainen miekkailunäytös.

Historian elävöittämisessä ennallistetaan eri aikakausien elämää ja pyritään luomaan mahdollisimman autenttinen miljöö kyseisestä aikakaudesta. Samalla ylläpidetään kulttuurisia tietoja ja taitoja, jotka ovat muuten vaarassa kadota.

Historian elävöittämiseen liittyvät vahvasti kädentaidot ja käsityöläisyys. Muun muassa vaatteet ja varusteet pyritään valmistamaan mahdollisimman autenttisesti eri aikakausien mukaisilla tekniikoilla ja materiaaleilla. Tämän kautta myös tutkijat voivat saada kädentaidoista ja tekniikoista tietoa, jota ei välttämättä ole muuten säilynyt nykypäivään asti.

Yksi historian elävöittämisen osa-alue on vanhojen taistelutaitojen ja historiallisten taistelujen elävöittäminen. Monet historian elävöittämiseen keskittyvät yhdistykset ja harrasteryhmät järjestävät kursseja, joissa opetetaan historiallisia taistelutaitoja.

Esimerkiksi turkulaisen Warusseppäin Kilta Ry:n järjestämille kursseille voi käydä tutustumassa ilman veloitusta ja sitoutumispakkoa.

Killan jäsenet ovat Paimion Jokipuistossa koko tapahtumapäivän ajan, jolloin harrastuksesta voi kysellä lisää.