
Paimiolaislähtöiset Samuli Vihervirta ja Nico Salmiosalo saivat lauantaina kunnian olla jalkapalloseura Peimari Unitedin runsaan kymmenvuotisen historian 3:s ja 4:s pelaaja, joiden pelinumerot ”jäädytettiin” Peimari-areenan seinälle. Pelipaidan jäädyttäminen on jääkiekkokaukaloista tuttu rituaali, jossa seurassa pitkään ansiokkaasti pelanneen pelaajan käyttämä pelinumero poistuu muiden joukkueen pelaajien käytöstä.
Siten Peimarissa ei tulla näkemään enää jatkossa sen enempää Vihervirran pelinumeroa 7 kuin myöskään Salmiosalon käyttämää 26:sta. Elleivät sitten pelaajat itse innostu paluuseen pelikentille.
– Niin eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tällä hetkellä työelämä onkin se asia, mihin panostetaan. Olen vähän sellainen ihminen, että teen aina sataprosenttisesti sen mitä teen, ja tällä hetkellä haluan panostaa täysillä töihin. Jalkapallo harrastuksena toki yhä kiinnostaa, mutta pelaamisen jatkaminen vaatisi sitten ihan toisenlaista muun elämän tilannetta, Vihervirta muotoilee.
Kymmenen kautta edustuksessa
Iän puolesta sekä 26-vuotias Vihervirta että vuotta vanhempi Salmiosalo voisivat pelata vielä vuosia. Tai tehdä paluunkin pelikentille vuosien päästä.
Se kuulostaa hurjalta ottaen huomioon, että kumpikin Peimari-ikoneista ehti ennen viime syksyn lopettamistaan pelata miesten sarjoissa jo yli 200 virallista ottelua kymmenen kauden aikana. Piirin korkeimmalla tasolla Kolmosessa Vihervirralle ehti kertyä kaikkiaan 98 sarjaottelua, kun taas Salmiosalo merkkautti niitä samassa ajassa 86. Tuon lisäksi kumpikin oli mukana Peimarin Kakkosen kaudella 2017, jonka lisäksi yhden kauden sekä Nelosessa että Vitosessa kahden Kutosen kauden lisäksi.
Hyökkääjänä pelannut Salmiosalo viimeisteli 86 Kolmosen ottelussaan kaikkiaan 38 maalia, kun taas keskikentän keskustassa peliä kapteenina ohjannut Vihervirta osui 98 ottelussa yhteensä 23 kertaa.
Kenties numeroitakin suurempi merkitys joukkueen kapteenistoon vuosia kuuluneella parivaljakolla oli kuitenkin koko muun joukkueen pelaamiseen. Varsinkin tällä kaudella Vihervirran ja Salmiosalon johtajuutta olisi kaivattu, kun nuori joukkue on pyrkinyt uudistamaan pelitapaansa.
– Sitä on hankala sanoa, kun en ole enää joukkueen toiminnassa mukana, että mikä joukkueen toiminnassa on ollut pielessä. Totta kai on selvää, että kun mukaan tulee kokonaan uusi valmennus ja paljon uusia pelaajia, ottaa se oman aikansa ennen kuin peli alkaa rullata, Vihervirta miettii.
Nousukausi kirkkaana muistoissa
Vihervirta ja Salmiosalo olivat kumpikin mukana koko Peimari-matkan nostamassa seuran edustusjoukkuetta neljässä vuodessa vuosina 2013–2017 Kutosesta Kakkoseen. Se on suoritus, johon yksikään miesten joukkue ei ole aiemmin Suomessa pystynyt samassa ajassa.
– Se oli siistiä aikaa ja varmasti omalla kohdallani parhaat Peimari-muistot ajoittuvat juuri noille vuosille. Silloin kaikki tuntui vain onnistuvan ja kausi päättyi aina nousuun ylemmälle sarjatasolle. Hetkittäin tuli olo, että eihän meitä voi pysäyttää mikään, Salmiosalo hymähtää nyt vuosia myöhemmin.
Noilta vuosilta on peräisin myös kummankin paras jalkapalloon liittyvä muisto: nousun Kakkoseen varmistanut voitto-ottelu Maskun Taponkedon nurmella Maskun Palloseuraa vastaan.
– Se on varmasti selkein sellainen yksittäinen muisto, joka on jäänyt mieleen. Olihan se hieno tunne ja jotenkin jollain tavalla huipensi sen matkan Diogo Nobren valmennuksessa, Vihervirta pohtii.
Parasta Peimarin miesten edustusjoukkuetta puntaroidessa kumpikin mainitsee kyseisen vuoden 2016 Kolmosen voittaneen ryhmän, mutta Vihervirta nostaa vahvaksi haastajaksi samaiseen temppuun myös neljä vuotta myöhemmin yltäneen joukkueen.
– Jos miettii joukkuetta isolla J:llä, oli se varmasti se kauden 2016 ryhmä. Toisaalta jos mietitään absoluuttisesti parasta ja taitavinta pelaajaryhmää joka Peimarissa on ollut, nostaisin vuoden 2020 joukkueen kärkeen. Se oli pienestä kiinni, ettemme silloin nousseet Kakkoseen ja siinä joukkueessa oli sitten jo taitoa todella laajasti, Vihervirta puntaroi.
– Kyllä se koko matka sieltä Kutosesta Kakkoseen silloin Nobren aikana oli aika hienoa aikaa. Olimme aina ennen kautta altavastaajia ja moni ulkopuolinen taho koitti kampittaa matkaa ylöspäin, mutta voitimme kaikki esteet yksi kerrallaan, Salmiosalo fiilistelee.
Työelämä etusijalla
Tällä hetkellä Salmiosalon ja Vihervirran elämä täyttyy muista asioista kuin jalkapallosta. Salmiosalo myöntää käyneensä katsomassa muutamia Peimarin pelejä kuluvallakin kaudella, mutta ainakaan vielä viehätys paluusta viheriölle ei ole ollut riittävän suuri lopettamispäätöksen pyörtämiseen. Lisäksi työt yrittäjänä vievät arkipäivistä ison osan.
– Totta kai aina kun on katsomassa peliä, tekisi mieli olla mukana kentällä. Toisaalta jalkapallo vei aika monta kesää ja käytännössä kaikkien kesien viikonloput. Sitä ei ole kyllä ikävä, nyt on ollut kiva nauttia vähän muutenkin kesästä, Salmiosalo hymyilee.
Vihervirta taas on osakkaana muutaman vuoden ikäisessä start up -yrityksessä, ja ainakin tällä hetkellä ainoa tavoite on saada se kukoistamaan.
– Sen eteen tehdään nyt kaikki mahdollinen. Olen vähän sellainen ihmistyyppi, että haluan panostaa yhteen asiaan kerrallaan sataprosenttisesti, ja siksi jalkapallon pelaaminen ei ole nyt ajankohtaista.
Peimari jäi tasapeliin Kerhoa vastaan
Peimari Unitedin nihkeä kausi jalkapallon miesten Kolmosessa sai jatkoa lauantaina, kun joukkue jäi tärkeässä syyskauden avausottelussa 1–1-tasapeliin Turun Pallokerhoa vastaan. Runsaasti uudistuneen kotijoukkueen ainokaisen ottelussa viimeisteli 87 peliminuutilla Lucas. Ennen tätä TPK oli ehtinyt ensimmäisellä puoliajalla siirtyä johtoon Raid Amirin osumalla.
Kolmosessa viimeiseksi jämähtäneellä Peimarilla on 10 ottelukierrosta aikaa pelastaa sarjapaikkansa. Joukkue on toistaiseksi voittanut vain yhden 12:sta tämän kauden ottelustaan, ja sarjapaikan uusimiseksi voittoja tarvitaan jäljellä olevista otteluista näillä näkymin vähintään neljä, mutta todennäköisemmin jopa viisi tai kuusi. Matkaa putoamisviivan päällä olevaan PaiHaan Peimarilla on tällä hetkellä kuusi pistettä.
Peimarin pelit jatkuvat tämän viikon perjantaina vierasottelulla TPS U23:sta vastaan ja seuraava kotipeli Sauvon Hakkispaanalla on edessä puolestaan lauantaina 13. elokuuta Porista saapuvaa Toejoen Veikkoja vastaan.