
Paimion työttömyysaste oli heinäkuussa 5,3 prosenttia.
Lukema tarkoittaa 270 työtöntä työnhakijaa. Se on 80 vähemmän kuin vuosi sitten, mutta 45 enemmän kuin kesäkuussa.
Työttömyyden suhdannevaihteluun kuuluu, että työttömien määrä nousee yleensä aina kesäkuusta heinäkuuhun.
Avoimia työpaikkoja Paimiossa oli Varsinais-Suomen Ely-keskuksen julkaiseman Työllisyyskatsauksen mukaan heinäkuussa 270 kappaletta. Se on 160 enemmän kuin vuosi sitten ja saman verran kuin kesäkuussa.
NÄKYYKÖ työttömyysluvuissa merkkejä talouden hyytymisestä? Ei vielä Paimiossa tai Varsinais-Suomessa.
Heinäkuussa työttömyys aleni ja avoimien työpaikkojen määrä kasvoi edelleen. Varsinais-Suomen tilanteessa ainoa miinus oli Vakka-Suomi ja Valmet Automotiven irtisanomiset ja lomautukset, jotka osuivat juuri heinäkuun tilastoihin.
Monet asiantuntijat varoittavat, että suhdannekäänne on jo tapahtunut ja inflaatio tulee heikentämään myös työvoiman kysyntää.
– Vaikka työttömyyskin on yhä viime vuoden tasoa alempana, on työttömyysasteen trendi noussut kevään ja alkukesän aikana. Tämän suhdannekierroksen parhaaksi lukemaksi näyttäisi jäävän huhtikuu, jolloin työttömyysasteen trendi painui 6,4 prosenttiin. Pohjatasoista on nyt hiivitty pikkuhiljaa ylöspäin jo kolmen kuukauden ajan, Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist sanoo tiedotteessa.
VARSINAIS-SUOMESSA työttömien osuus työvoimasta oli heinäkuussa 10,2. Luku on hieman koko Suomea (10,3) alempi. Varsinais-Suomen työttömyys on supistunut koko maata hitaammin kun tilannetta vertaa vuoden takaiseen.
Varsinais-Suomen korkein työttömyysaste oli Turussa, 13,8 prosenttia. Matalin työttömyys oli Sauvossa, 3,9 prosenttia.
Vain kolmessa kaupungissa työttömyysaste on yli 10 prosenttia, Turun ja Salon lisäksi Uudessakaupungissa.
– Työllisyys reagoi suhdannekäänteisiin melko pitkällä viiveellä, joten heikkenevä trendi jatkunee tulevaisuudessa, sanoo Jukka Appelqvist.
ELOKUUSSA työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrä laskee normaalivuosina reippaasti heinäkuuhun verrattuna, muistuttaa Työllisyyskatsaus.