Paimionjoen sortumasta monen päivän vesikatkos

0
Jokeen sortunut penger täytti käytännössä koko uoman.

PAIMIO

Maa sortui Paimionjoen penkereeltä jokeen varhain lauantaiaamuna lähellä vanhaa Turuntien siltaa. Maanvyörymästä johtuen lähialueiden vedenjakelussa on ollut häiriöitä.

Vedenjakelu on pyritään korjaamaan maanantain aikana. Vesikatkon ajan vettä saa tarvittaessa Paimion paloasemalta osoitteesta Vistantie 26.

Vedenjakelussa oli ongelmia ainakin Moision, Ala-Vistan ja Ala-Oinilan asuinalueilla. Jakelu saatiin jo korjattua, kunnes vedentulo loppui jälleen sunnuntain ja maanantain vaihteessa joillain alueilla.

– Vedentulo saatiin palautettua joka paikkaan, mutta vesihuoltoliitos petti sunnuntain ja maanantain välisenä aikana. Vanhan Turuntien pohjoisalueella vedentulo on edelleen [maanantaiaamuna] katkolla, koskien lukion ja kaupungin varikon lähialuetta, kaupungin tekninen johtaja Juha Saarinen kertoo.

Saarisen mukaan asiaa korjataan ja vettä pitäisi jälleen tulla kaikkialle tiistaina.

Sortuma-aluetta tarkkaillaan

Maanvyörymäalueen läheisyydessä sijaitsee yksi kiinteistö.

– Evakuointi on liian vahva sana, mutta sen kiinteistön alueella ei nyt tällä hetkellä liiku ihmisiä, Saarinen sanoo.

Saarinen ei vielä suostu spekuloimaan maanvyörymän syitä, vaikka vahva arvaus kaupungilla on asiasta. Hän vahvistaa, ettei kyseessä ole kuitenkaan putkirikko, kuten aiemmin arveltiin.

– Ei, vesiputken vuoto ei ollut kyseessä. Tutkimme asiaa ja raportoimme sitten aikanaan tarkemmin syystä, hän sanoo.

Maanvyörymäaluetta käydään tutkimassa alkuviikosta tarkemmin.

– Siellä kairataan ja tehdään toimenpiteitä, joiden pohjalta sitten voidaan tehdä korjaamisen suhteen jatkosuunnitelmia. Tällä hetkellä vyörymäalueella kuitenkin vain seurataan tilannetta, Saarinen sanoo.

Hän kertoo, että vyörymäaluetta tarkkaillaan pitkäänkin, ennen kuin korjaustoimiin voidaan ryhtyä. Kun Paimion Tammisillassa tapahtui maanvyörymä viime syksynä, korjaustöitä voitiin alkaa tehdä vasta puolen vuoden kuluttua tapahtuneesta.

– Ei maata enää jokeen pullahda, koska se jo tapahtui, mutta lähinnä vyörymän reuna-alueita pitää nyt tarkkailla, Saarinen toteaa.

Tilapäiskorjaamista

Vyörymän seurauksena veden runkojohdot vaurioituivat, mikä aiheutti vedentulo-ongelmia monella Paimion alueella.

Koska vyörymäalue on tarkkailutilassa, ei uusia putkireittejä voida nyt kartoittaa. Korjausratkaisut ovat siksi vain tilapäisiä.

– Vesipuolella on nyt haastava tilanne, Saarinen toteaa.

Myöhemmät korjaustyöt voivat jälleen aiheuttaa vesikatkoja Paimiossa.

– Ne ovat kuitenkin hallittuja katkoksia, joista tiedotamme sitten etukäteen, Saarinen sanoo.