Paimiontien liikenteessä kiertotie käytössä lokakuulle: siltatöitä hidasti vaativa paalutus

0
Paimiontien kiertoliikennejärjestelyt jatkuvat vielä toista kuukautta, joten siltatyöstä kertovaan kylttiin on tulossa päivitys.

PAIMIO

Paimiontien liikenne pysyy kiertoreitillä pidempään kuin mitä keväällä suunniteltiin. Pakurlan siltatyömaalla työt ovat edenneet hyvin, mutta jokipenkereen herkkyys on vaatinut kohteessa lisätoimenpiteitä, jotka pitkittivät töiden etenemistä.

Näillä näkymin ajoneuvoliikenne palaa Paimiontiellä normaalimpaan vasta lokakuun puolivälin tienoilla.

– Kun siellä tehtiin sillan päätyjen paalulaattoja, seurattiin paalujen liikkeitä ja niitä oli ennakoitua enemmän. Päädyimme turvallisuus ja varovaisuus edellä lujittamaan rakenteita kalkkisementtipilaroinnilla ja se vaati kuukauden lujitusajan, kertoo tilanteesta Ely-keskuksen siltainsinööri Ari Salo.

Itse siltaurakka on edelleen aikataulussa, eikä työmaalla ole ilmennyt mitään suoranaisia ongelmia. Siltahanketta urakoivan Destia Oy:n vastaava työnjohtaja Jere Kärkkäinen kuvaa tilannetta vain niin, että päätylaattojen kanssa on ollut enemmän haastetta. Paalutuksen kannalta kohde on haastava muttei poikkeuksellinen.

Vajaan kilometrin päässä tapahtuneeseen jokipenkereen vajoamiseen molemmat viittaavat todeten, että siltatyömaalla työskennellään yhtälailla syvällä herkässä jokipenkereessä, jossa moreenikerros tulee vastaan kolmessakymmenessä metrissä ja kallio vasta jossain viidessäkymmenessä.

Paimionjoen sillan valmistumisen aikataulu ei ole muuttumassa, vaan valmista pitäisi olla vajaan vuoden päästä.

– Olemme urakan mukaisessa aikataulussa muutoin, vahvistaa Kärkkäinen.

Myös Paimiontien ja Kravinkujan kiertoliittymän rakentamisessakin päästään kohta liikkeelle. Sen urakan rahoittaa Paimion kaupunki, mutta Destia urakoi työt limittäin siltaurakan kanssa.

Jere Kärkkäisen mukaan kiertoliittymän reunamia on lähdetty jo hieman muotoilemaan ja todennäköisesti kevyen liikenteen väylät muokataan vielä tämän syksyn aikana. Keväällä sitten jatketaan itse kiertoliittymän tekemistä ja suunnitelmien mukaan liittymä on valmis sitten samaan aikaan kuin siltakin.