Raju salamanisku osui kallioon ja sinkosi kivenlohkareita katoille Tammisillassa

0
Esa Lempiäinen silmäilee kivenmurikoita pihalla. Hänen yläpuolellaan näkyy,mistä kivi iskeytyi läpi katon.
Kallioon pureutunut salamanisku irrotti ja lennätti kivenlohkareita kymmenien metrien päähän.

Raju paikallinen ukkoskuuro hätkähdytti perjantaina iltapäivällä kolmen jälkeen Tammisillassa. Salama iski Arontien päässä metsikköön ja lennätti lohkareita kalliosta kahden omakotitalon pihapiiriin useiden kymmenien metrien päähän. Pisimmälle lentäneet lohkareet rikkoivat molemmista taloista kattoa.

– Oli se hirveä isku, maa tärähti kun jymähti, kertoo Marjo Lempiäinen, joka oli ehtinyt juuri tulla kotiin ja kerätä pyykit ulkoa kuivumasta.

Ukkoskuuro alkoi sateella, ja hän kertoo menneensä ikkunaan ja nostaneensa sälekaihtimet.

– Ajattelin, että katson oikein kun sataa nyt kunnolla vettä.

Sitten tuli jysäys ja hän sanoi heti ajatelleensa, että nyt iski kattoon.

Myöhemmin kun puoliso Esakin ehti paikalle, todettiin, että ainakin yksi lohkare oli tullut läpi aivan ikkunan viereisestä räystäästä. Muita katon vahinkoja ei oltu vielä ehditty tarkistaa, kun ensin keräiltiin lohkareita pihatieltä.

Myös naapurissa Päivi ja Ville Turtan pihalla katseltiin salamaniskun jälkiä hämmentyneenä. Ukkosen mellastaessa kotona oli poika Santeri, jonka huoneen yläpuolelle kattoon osui yksi pisimmälle lentäneistä kivenlohkareista.

Kattovahinkojen lisäksi pariskunnat totesivat, että sähköt ovat toistaiseksi poissa, joten nähtäväksi jää rikkoiko isku kodin sähkölaitteita ja missä määrin.

Ilmatieteen laitos on varoittanut eilen ja tänään paikallisista ukkoskuuroista, mutta tällä erää ne näyttäisivät ennusteiden mukaan olevan jo ohi.

Esa Lempiäinen silmäilee kivenmurikoita pihalla. Hänen yläpuolellaan näkyy mistä kivi iskeytyi läpi katon.