
Palkinnon yhteydessä todettiin, että Rester Oy mahdollistaa yritystekstiilien kierrätyksen uudeksi tekstiilikuiduksi ja laadukkaaksi raaka-aineeksi monelle eri toimialalle. Tekstiilien uudelleenkäytöllä ja tekstiilijätteen kierrätyksen tehostamisella voidaan merkittävästi vähentää ympäristökuormitusta ja uuden ja neitseellisen tekstiilikuidun kulutusta.
Rester on kiertotalouden edelläkävijä, jonka potentiaali toimia merkittävänä markkinajohtajana on suuri, kerrottiin palkinnon perusteluissa.
– Tämä vahvistaa tunnetta, että teemme oikeaa asiaa. Nyt on meille juuri oikea hetki kasvattaa toimintaamme, kun vuonna 2025 Euroopassa astuu voimaan tekstiilijätteiden erilliskeräysvelvoite, minkä lisäksi muu EU-strategia luo painetta saattaa jäsenmaissa kierrätys kuntoon. Meillä onkin suunnitelmissa kasvaa myös muihin maihin, totesi Rester Oy:n asiakkuus- ja kehityspäällikkö Henna Knuutila palkintotiedotteessa.
Entrepreneurial Spirit of Turku- palkinnot jaettiin perinteisesti kolmessa eri kategoriassa. Brave Move – Rohkea uudistaja- palkinnon sai Brav Finnkino Luxe Mylly, joka toimii Raisiossa kauppakeskus Myllyssä. Born Global – Syntyjään kansainvälinen -palkinto ojennettiin cleantech-kasvuyritys TM System Finland Oy:lle. Turkulainen perheyritys toimittaa teollisuudelle energiaa säästävää ja kasvihuonepäästöjä poistavaa teknologiaa.
Turku Science Park jakoi Entrepreneurial Spirit of Turku -yrityspalkinnot tänä vuonna jo 19:nnen kerran.
Turku Business Region kokoaa yhteen Turun seudun elinkeinoelämän, korkeakoulut, järjestöt ja kunnat. Yhteistyö synnyttää uusia tuotteita ja palveluita, jotka vauhdittavat yritystoiminnan kasvua ja alueen hyvinvointia. Alueen yritys- ja innovaatiopalveluiden koordinoinnista vastaa seudun kehitysyhtiö Turku Science Park Oy.