Selkun kesäteatterissa Vihervaaran Anna rikkoi yleisöennätyksen ylivoimaisesti

0
Kuvassa Selkun esäteatterin 2953. katsoja Asta Loukola seurueineen Paimiosta. Vasemmalla ohjaaja Timo Väntsi, keskellä Vihervaaran Annaa esittänyt Aada Sevón.

SAUVO

Sauvon kesäteatterin Vihervaaran Anna rikkoi ylivoimaisesti Sauvon kesäteatterin yleisöennätyksen. Lauantaina päättynyt esityskausi keräsi kaikkiaan 17 näytökseen 3041 katsojaa, kun tähän asti yleisöennätystä hallussa pitänyt kesän 2011 Robin Hood keräsi aikanaan 2592 katsojaa.

Vaikka kuluva kesä sisälsi aivan maksimimäärän näytöksiä, oli Vihervaaran Anna myös yleisön kestosuosikki. Kesäteatterin penkkirivit olivat elokuun näytöksissä käytännössä jatkuvasti loppuunmyytyjä, ja heinäkuussakin tyhjiä paikkoja nähtiin poikkeuksellisen vähän.

– Yleisökapasiteettimme on 180 ja tämän kesän keskiarvo oli nyt sitten lopulta 179 katsojaa. Toki viimeisiin näytöksiin järjestimme vielä jonkin verran ylimääräisiä paikkoja ja myimme jopa käytäväpaikkoja hieman alennettuun hintaan, jotta mahdollisimman moni halukas pääsisi näkemään Vihervaaran Annan. Silti voi sanoa, että suosio oli aivan ennennäkemätöntä, iloitsee Wille Heino SELKU:sta.

Myös ohjaaja Timo Väntsi on iloinen siitäm iten yleisön suosio ylitti kaikki odotukset.

– Voi olla, että olisi leikiten vielä täyttynyt muutama lisänäytöskin, mutta syksy, työ ja koulut kutsuvat, hän toteaa.

Wille Heino korostaa, että vaikka yleisöennätys ja maagisen 3000 katsojan rajan rikkominen on hieno virstanpylväs SELKU:lle, ei kesäteatteri- tai muitakaan esityksiä suunnitella koskaan yleisömäärä edellä.

– Totta kai se on ilahduttava asia, että yleisö haluaa mahdollisimman laajalti nähdä esityksiä, mutta silti kun tulevia esityksiä aletaan suunnitella, on tärkeintä että projekti on mielekäs, haastava ja innostava tekijöiden näkökulmasta.

Isompi katsomo ensi kesäksi?

Joka tapauksessa Vihervaaran Annan aiheuttama yleisötungos ja loppuunmyydyt esitykset ovat johtamassa siihen, että Sauvon museonmäen katsomoparven laajentamisesta tullaan syksyn aikana ainakin keskustelemaan.

– Museonmäen alueen kehittäminen on joka tapauksessa jokasyksyinen keskustelunaihe ja Vihervaaran Annan suosion myötä katsomokapasiteetin kasvattaminen ensi kesäksi on varmasti yksi niistä asioista, jotka nousevat esiin, Heino sanoo.

Heino uskoo, että laadukkaan kokonaisuuden lisäksi Vihervaaran Annan suosion taustalla oli myös se, että se antoi katsojalle paljon iästä riippumatta. Lasten suosikki oli tällä kertaa myös aikuisten suosikki.

– Meillä oli yksi kävijä, joka saapui kolmesti Pohjois-Pohjanmaalta asti katsomaan näytöstä. Ei sellaista ole ennen ollut. Kiinnostusta oli todella laajalti myös Sauvon ulkopuolella. On aika kova suoritus, että Vihervaaran Annan keräsi lopulta enemmän katsojia kuin koko Sauvossa on asukkaita, Heino muistuttaa.

Aiempi yleisöennätys meni rikki jo viime perjantain esityksessä, ja lopulliset ennätyslukemat lyötiin taululle kauden päätösnäytöksessä lauantaina.