Pääkirjoitus: Niin hyvää Suomesta

0

Katselin ilolla ympärilleni Sukselan markkinoilla. Mietin, että joka päivähän meillä pitäisi olla suomalaisen ruoan juhlapäivä.

Sunnuntaina vietetty suomalaisen ruoan päivä keskellä elonkorjuun aikaa on tärkeä muistutus ihan jokaiselle, miten hyvää, monipuolista ja puhdasta ruokaa kotimaamme tuottaa. Samalla tuo päivä muistutti osuvasti siitä, että kotimaisen kuluttaminen on aina oma valinta. Hankkiiko vai ei kotimaista. Usein valinta tapahtuu siellä kaupan notkuvien hyllyjen edessä. Onneksi yleensä kotimaiset tuotteet on helppo tunnistaa joko kaupan omien mainosten perusteella tai sitten niissä löytyy Hyvää Suomesta- merkki.

Hyvää Suomesta -merkki onkin se tuttu suomalaisen ruokaketjun yhteistyön tunnus. Se kertoo, että elintarvike on alkuperältään suomalainen: raaka-aineet ja työ tulevat omasta maasta sekä tekijät ja tuotantoketju tunnetaan. Sen merkin takana ovat maatalous, teollisuus ja kauppa, pienet ja suuret yritykset. Siksi juuri Hyvää Suomesta -merkki allekirjoittaa Suomalaisen ruoan päivän.

Oman maan ruokaa on helppo löytää, vaikka maku olisi miten vaativa. Tälläkin hetkellä ruokakaupoissa on noin 12 000 erilaista Hyvää Suomesta-merkittyä tuotetta. Tarkistin nettisivuilta sen määrän ja myös sen, että kotimaisia tuotteita kauppoihin toimittaa 350 eri valmistajaa. Tässä siis kyse niistä tuotteista, joita löytyy kaupoista ympäri maan. Näiden lisäksi meidän jokaisen lähikaupat myyvät myös lähituottajien pienempiä tuotantoeriä: mehuja, marjoja, vihanneksia, lihatuotteita, juureksia…

Mahdollisuus valita kotimaista tai lähituotantoa, kasvaa kulutuksen myötä. Tilamyyntejä on yhä enemmän ja omaa hyvää työtään tekee suoranmyynnissä myös Rekotori. Tässä mielessä elämme varsin hyvää valinnanvapaata aikaa.

Kotimaisen ja lähiruuan merkitystä on tänä kesänä itsellä lisännyt oma vaatimaton viljelykokemus. Niin erilaista on ollut poimia kasvihuoneesta syötäväksi tomaatteja, chilejä, paprikoita, kesäkurpitsaa. Olen aloittelija, mutta onnistuin kasvattamaan jopa elämäni ensimmäiset vesimelonit! Kompostimaahan laitoin muutamia avomaankurkun taimia, ja niitä olen nyt säilönyt – ensimmäistä kertaa elämässäni.

Kun on korjannut omaa ”satoa”, arvostaa tuottajien meille tarjoilemaa satoakin ihan uudella tavalla. Viljantähkässäkin näkee leivän juuren.

Koskaan ei ole myöhäistä valita suomalaisen ruoan perusresepti: valikoi mahdollisimman usein syötäväksi oman maan antimia.