Ilkivalta ja häiriökäytös siirtyivät Vistalta kirjastoon – ”Meno on yltynyt villiksi”

0
Laura Lankinen joutui tekemään kovan päätöksen ja sulkemaan omatoimikirjaston viikonloppuaukiolon toistaiseksi.

Paimio

Paimion omatoimikirjasto on suljettuna viikonloppuisin tulevasta viikonlopusta alkaen. Syynä yllättävään kiinnimenoon on se, että kirjastossa on omatoimiaikoina ollut yhä enenevissä määrin erilaista häiriökäyttäytymistä ja ilkivaltaa, joka on sekä pelottanut muita asiakkaita että aiheuttanut myös potentiaalisia vaaratilanteita.

Kirjastohenkilökunnan lisäkuormituksesta puhumattakaan.

– Maanantait ovat menneet pitkälti siihen, kun on siivottu ja korjailtu viikonlopun aikana kertyneitä vahinkoja sekä tutkittu valvontakameravideoita tekijöiden tunnistamiseksi. Tämä oli pakon sanelema muutos toistaiseksi, ennen kuin mitään vakavampaa pääsee sattumaan, kirjasto- ja kulttuurijohtaja Laura Lankinen harmittelee.

Vaaranpaikkoja kirjastossa on tosiaan ollut. Nuoret ovat ottaneet kirjaston yläparven omakseen ja taiteilleet muun muassa noin kolmen metrin korkeudessa sijaitsevan parven kaiteen päällä.

– Sieltä on sitten välillä loikittu kirjaston hyllyjen kautta lattialle, ja siinä piilee todellinen vaara. Eihän täällä alatasanteella oleva voi aavistaa, että joku on hyppäämässä parvelta alas. Täällä liikkuu pieniä lapsia viikonloppuisin, joten loukkaantumisriski ei ole vain hyppääjän, Lankinen sanoo.

Laura Lankinen näyttää, minkälainen pudotus parven kaiteelta on. Nuoret ovat taiteilleet kaiteen päällä, ja osa nuorista on hyppinyt kaiteelta kirjaston hyllyjen kautta lattialla. Parven alla on lastenkirjallisuutta, joten lattiatasolla on myös viikonloppuisin lapsia ja lapsiperheitä.

Kebabia, pizzaa ja tupakkaa

Vaaratilanteiden lisäksi sotku on ollut aito ongelma viime viikkoina. Seinille on tuherreltu tusseilla, sipsipussien sisältöjä on murskattu sohville ja muun muassa kebab-annoksia ja pizzoja on levitelty pitkin kirjastosalia.

Lisäksi tiloissa on poltettu sähkötupakkaa, ja myös muutamia tupakantumppeja on jäänyt nuorison jäljiltä lattioille.

– Siivoamiseen ja järjestelyyn on mennyt syksyn tullen aivan tolkuttomasti ylimääräistä aikaa. Siitä ei ole varmuutta, onko tiloissa poltettu tupakkaa, mutta sähkötupakasta on ihan vahvistettu tieto, Lankinen kertoo.

Kirjastossa näytti alkuviikon siivousurakan jälkeen keskiviikkona melko siistiltä, mutta joitain töherryksiä ei oltu saadu edes putsaamalla irti kalusteista. Töherryksiä on vaikeimpien viikonloppujen jäljiltä ollut myös seinillä.

“Meno yltynyt villiksi”

Väliaikaiset omatoimiajat rajoittuvat siis arkipäiviin, maanantaista torstaihin kello 7–21 välille ja perjantaisin kello 7–16 välille. Vaaratilanteiden lisäksi ilkivallan kohteina ovat olleet niin seinät, huonekalut kuin lukusalin pianokin.

– Meno on yltynyt villiksi silloin, kun paikalla ei ole ollut henkilökuntaa ja erityisesti viikonloppuisin. Sanotaanko, että kesällä oli aika hiljaista, mutta syksyn tullen viikko viikolta lisää. Kyse on sellaisesta ehkä noin kymmenen hengen porukasta 11–14-vuotiaita nuoria, Lankinen kertoo.

Kun Paimion kaupunginkirjasto julkaisi asian Facebook-sivuillaan, tiedusteltiin kommenttikentässä nopeasti mahdollisuutta siihen, voisiko omatoimikirjaston käytön rajata esimerkiksi 18 vuotta täyttäneille. Sen kieltää kuitenkin laki.

– Tietyn ikäryhmän rajaaminen kokonaan omatoimikirjaston käytön ulkopuolelle ei ole nykylainsäädännöllä mahdollista. Kirjaston käyttöoikeus on kaikenikäisille lainsuoma perusoikeus, Lankinen muistuttaa.

Pienillä muutoksilla ovet auki

Kirjastoväen toiveissa on, että omatoimikirjasto saadaan avattua nopeasti myös viikonloppukäyttöön.

– Tilastot näyttävät, että kirjastossa riittää kävijöitä todella hyvin viikonloppuisin. Erityisesti lapsiperheet ovat tykänneet asioida kirjastossa silloin. Emme me tätä tietenkään halunneet ja tavoite on, että myös viikonloppuaukiolo on taas pian mahdollista, Lankinen korostaa.

Sitä ennen on kuitenkin tehtävä muutama muutos kirjastosaliin, jotta sen turvallisuus lisääntyy.

– Tiloihin tehdään varmasti jonkinlaisia rajauksia, ja myös turvallisuutta parannetaan. Esimerkiksi parvelle pääsy pitää estää siten, että se kuitenkin on käytettävissä mahdollisessa tulipalotilanteessa hätäpoistumistienä. Siinä on vielä muutama ongelma ratkaistavana, mutta ehdottomasti omatoimikirjasto palaa myös viikonloppujen osalta käyttöön vielä tämän syksyn aikana, Lankinen lupaa.

Myös Wanhan pääovi töhrittiin

Paimion kirjasto ei ole suinkaan ainoa julkinen tila, joka on kärsinyt ilkivallasta lähiaikoina. Myös Paimion seurakunnan “Wanhalla” oli keskiviikkoaamuna vastassa yllätys, joka ei tosin ollut ainutkertainen.

Rakennuksen pääsisäänkäynti oli töhritty tusseilla irvokkaiden tekstien kera, ja henkilökunnalla olikin iso urakka siistiä ovi ja ovelle johtavat portaat päivän aikana.

– Ei ollut ensimmäinen kerta, sillä ihan vastaavan tyyppiset töherrykset oli tehty viikkoa aiemmin. Ne oli kuitenkin helppo putsata näihin jälkimmäisiin verrattuna. Tekijä tai tekijät olivat tässä välissä vaihtaneet tussit toisenlaisiin. Nyt meni sitten jo useampi tunti, Paimion seurakunnan varhaisnuorisotyönohjaaja Rita Smolander puuskahtaa.

Wanhalla tilanne on sikäli ongelmallisempi, ettei ilkivallan kohdetta vartioida kameroin. Siihen on kuitenkin tulossa viime viikon käänteiden myötä muutos.

– Tämän myötä päätettiin, että hankimme valvontakameran.

Seurakunta on valmis maksamaan palkkion vihjeestä, joka johtaa tekijöiden paljastumiseen. Varsinaisia vinkkejä ei ole vielä tullut, mutta yhteydenottoja sentään useampi.

– Moni on pahoitellut tapahtunutta ja harmitellut sitä. Toivotaan, että tekijät saataisiin kiinni ja sitä myötä ilkivallan tekeminen rauhottuisi. Ei tällaista ole aiemmin ollut, nyt tuntuu että ilkivaltaa on ollut ylipäänsä reilusti enemmän kuin aiemmin, Smolander miettii.

Myös vanhan ovelle johtavat rappuskaiteet saivat oman osuutensa töhrimisestä. Kuvan sadepilvet on jälkikäteen lisätty.
Wanhan ovi töhrittiin tiistain ja keskiviikon välillä. Kuvan sadepilvet on jälkikäteen lisätty.