PAIMIO
Kirkon diakonian 150-vuotista taivalta juhlitaan Paimion seurakunnassa sunnuntaina 11.9. järjestettävällä juhlamessulla sekä Mikaelintalolla järjestettävällä juhlalounaalla. Ne ovat kaikille avoimia tilaisuuksia. Juhlamessussa myös siunataan tehtäviinsä kaksi Paimion seurakunnan uutta työntekijää, nuorisotyönohjaaja Joni Palokankare sekä seurakuntamestari Timo Rinne.
Juhlamessu osuu lähimmäisen päiväksi.
– Lähimmäisen sunnuntai sopii diakonian juhlimiseen oikein hyvin, sillä siitähän diakoniatyössä on kyse, lähimmäisen auttamisesta, kirkkoherra Miika Rosendahl kuvaa.
Nopeaa ja joustavaa apua
Tällä hetkellä Paimion seurakunnassa toimii kaksi diakonia. Kolmas paikka on avoinna.
Diakonit Marika Hietanen ja Hannele Airola kertovat, että 150-vuotiaan diakonityön perusajatus on pysynyt samana.
– Tavoite on tuoda iloa ja toivoa. Pyrimme vastaamaan kunkin ajan omiin haasteisiin.
Diakoni auttaa ennen kaikkea tilanteissa, joissa muualta ei apua saa. He tarjoavat keskusteluapua ja ohjausta eteenpäin kaikenlaisissa tilanteissa ja tekevät muun muassa paljon kotikäyntejä.
Diakoneilta saa myös usein apua nopeammin kuin muilta avustustahoilta.
– Meillä diakoniatyöntekijöillä on myös sote-alan koulutus. Seurakuntatyössä pystymme tarvittaessa ketterästi muuttamaan työotettamme, he sanovat.
Nopeaa reagointia ovat vaatineet esimerkiksi koronatilanne ja ukrainalaisten saapuminen.
Yhteiskunnan epäkohtia esiin
Hietanen ja Airola arvioivat, että diakonin työ on muuttunut viime vuosikymmeninä hektisemmäksi.
– 1980-luvulla työnkuva oli rauhallista, ja saatettiin käydä vaikka avustamassa verenpainemittauksissa. Nykyisin diakoni voi jalkautua kirjaimellisesti vaikka ojan pohjalle, Airola sanoo.
Myös Hietanen näkee työnkuvan muuttuneen:
– Meidän tehtävänä on nostaa yhteiskunnan epäkohtia esiin ja antaa ääni heille, joita ei yleensä kuulla, hän toteaa.
Leipäjonossa ei kysellä taustoja
Kun tutkimuksissa kysytään syitä kuulua kirkkoon, nousee kirkon avustustoiminta vuodesta toiseen yleisimmäksi syyksi. Kirkon avustustoimintaa siis arvostetaan.
Uskonnollinen tausta ei vaikuta avun saamiseen.
– Ei keneltäkään kysytä, kuuluuko kirkkoon. Ruokakassijonossa ei kysellä, mistä tulee. Apua on tarjolla kaikille. Keskeisintä diakoniatyössä on, että jokainen ihminen tulee kohdatuksi – kuulluksi ja nähdyksi.
Hietanen ja Airola korostavat myös, ettei kirkon avustustyö ole pelkästään diakonien vastuulla, kuten ei diakoniatyökään rajoitu vain diakonien työpanokseen:
– Me olemme moottori, mutta auttamistyötä tekevät myös koko seurakunta ja useat vapaaehtoiset.
Kirkkoherra Rosendahl summaa:
– Oikeastaan jokainen kristitty toteuttaa diakonian eli palvelun yhteistä tehtävää arjessaan. Kotona ja työssä. Avuksi ja yhteiseksi hyväksi.
