Kesän 2022 sää lukuina: hieman tavallista lämpimämpää, kiitos elokuun “intiaanikesän”

0
Parhaat uintikelit ajoittuivat menneenä kesänä juhannuksen jälkeiseen viikkoon ja noin kahden viikon lämpöjaksoon elokuussa. Heinäkuu puolestaan oli hieman tavanomaista koleampi seudulla.

Paimio-Sauvo-Kaarina

Viime vuosina yhä useammin on kesän tai talven päätteeksi on voinut todeta jonkun ennätyksen rikkoontuneen: useimmiten lämpöennätyksen.

Kesä 2022 ei varsinaisesti rikkonut Peimarissa yhtään ennätystä, mutta kesäkuun 28. päivänä Yltöisten säähavaintoasemalla Piikkiössä mitattu lämpölukema 31,2 astetta oli kuitenkin yli 60-vuotisen mittaushistorian korkein kesäkuun lukema. Se jakaa nyt ykköstilan yhdessä vuoden 1968 kesäkuun 28. päivän kanssa.

Kesän 2022 erikoisuus oli myös se, että pitkästä aikaa kesän kuukausista elokuu oli kaikkein lämpimin sekä keskiarvolämpötiloja että hellepäiviä mitattaessa. Kuukauden keskilämpötila kohosi lopulta 18,1 asteeseen, ja vastaavaan lukemaan on ylletty viimeksi vuonna 2006, kun elokuun keskilämpötila oli 18,4 astetta. Heinäkuussa keskiarvolämpötila jäi 17,4 asteeseen, ja kesäkuussa 16,9 asteeseen.

Elokuu voitti hellekisan

Hellepäiviä elokuussa oli kymmenen, kun niitä heinäkuussa oli vain viisi ja kesäkuussa kuusi. Edellisen kerran elokuu voitti kesän hellepäiväkisan juurikin vuonna 2006, jolloin kuukauden aikana mitattiin peräti 13 hellepäivää.

Yltöisten sääasemalla havaintoja on tehty jo vuodesta 1959 lähtien, ja pitkän ajan vertailussa kesä 2022 oli hieman tavanomaista lämpimämpi. Hellepäiviä, eli päiviä jolloin lämpötila nousee edes hetkellisesti yli 25 asteen, mitattiin kaikkiaan 21, kun 2000-luvun keskiarvokesä on sisältänyt 18 hellepäivää. Toisaalta viimeisen 12 vuoden aikana on nähty myös kolme hirmuhellekesää, jolloin hellepäiviä on mitattu yli 30. Suurimpana lukemana kesän 2014 36 hellepäivää.

Ennätysviileä syksyn avaus

Syksyn ennustaminen on vielä viiden ensimmäisen päivän jälkeen haastavaa, mutta ainakin alku on ollut kylmin miesmuistiin: syyskuun neljän ensimmäisen päivän keskiarvolämpötila on ollut vain 9,1 astetta, ja yhtä viileää syksyn avausta seudulla ei ole koettu koko 63-vuotisen mittaushistorian aikana. Alle kymmenen asteen keskiarvon on mittausjaksolla jääty samalla ajanjaksolla ainoastaan neljästi.

Tiistaiksi Ilmatieteenlaitos on luvannut hieman lämpimämpää säätä, mutta sen jälkeen loppuviikon pitäisi jatkua taas vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen koleana päivälämpötilojen noustessa runsaaseen kymmeneen asteeseen öiden viilentyessä alle viiden asteen.

Kesä 2022 sää lukuina

  • Kesän 2022 korkein lämpötila: 28.6., 31,2 astetta, jaettu mittaushistorian kesäkuun ennätyslukema
  • Koko kesän keskilämpötila 17,5 astetta
  • Hellepäiviä yhteensä 21, joista kuusi kesäkuussa, viisi heinäkuussa ja kymmenen elokuussa.
    • Hellepäivien määrät aiempina vuosina:
    • 2021: 34
    • 2020: 22
    • 2019: 19
    • 2018: 18
    • 2014: 36
    • 2010: 32

Keskimäärin hellepäiviä on mitattu Peimarin seudulla 2000-luvun kesinä 18

Lukemat ovat peräisin Yltöisten säähavaintoasemalta Piikkiöstä