
Sauvo
Perintörahoista kesäkuussa lisäpotkua saanut Sauvon Marjaniemen frisbeegolfratahanke on päässyt syyskuun alkajaisiksi maaliinsa. Kaikki yhdeksän väylää ovat nyt valmiina heittäjiä varten, tai itse asiassa rata on ollut pääpiirteittäin heitettävässä kunnossa jo elokuun puolivälistä lähtien.
– Silloin oli jo käytännössä kaikki väylät valmiina ja koekierroksia päästiin heittämään. Viime viikkoina on vielä pystytelty infotauluja ja tehty muita pieniä ehostustoimenpiteitä, kertoo Marjaniemen toimintayhdistyksen puheenjohtaja Mika Rauhala.
Toimintayhdistyksen väki kera muutamien lisätalkoolaisten kanssa ovat todellakin pitäneet hihansa heilumassa heinä–elokuun ajan, jotta rata on saatu valmiiksi vielä kuluvan heittokauden aikana. Kun rahoitus kesäkuussa varmistui Sauvon kunnanhallituksen päätöksellä, etenivät asiat sen jälkeen nopeasti.
– Heinäkuun alkupuolella aloiteltiin ja tosiaan elokuun puolivälissä oli jo hyvinkin valmista. Meitä oli kaikkiaan noin 15 talkoolaista puuhaamassa, Rauhala kertoo.

Budjetti ylittyi, mutta valmista tuli
Varoja frisbeegolfradan rakentamiseen myönnettiin kaikkiaan 8 000 euroa. Viime syksynä toimintayhdistys sai 3 000 euron määrärahan Sauvon sivistyslautakunnalta ja tuolloin ajatuksena oli, että loppurahoitus, eli noin 5 000 euroa haettaisiin Leader-rahoituksena Varsin Hyvältä.
Se ajatus kuitenkin kaatui kevään aikana, ja sen seurauksena radan rakennustöiden aloittaminen viivästyi kesään. Tuolloin Sauvon kunnanhallitus päätti, että kunnan saamasta testamenttilahjoituksesta voitaisiin käyttää 5 000 euroa Marjaniemen radan rakentamiseen.
Lisähaasteita rakentamiseen toi kuitenkin se, että muun muassa puutavaran hinta ehti keväästä nousta kesään mennessä jo merkittävästi.
– Ihan kaikkia laskuja ei ole vielä edes tarvikkeista saatu, mutta jonkin verran joka tapauksessa menee toimintayhdistyksen omaa rahaa. Pääasia kuitenkin, että rata saatiin nyt valmiiksi ja se on juuri sellainen, josta haaveilimme viime syksynä, Rauhala iloitsee.
Avajaiset lauantaina
Radan avajaisia vietetään lauantaina kello 14 alkaen. Tarjolla on ainakin kahvia, mutta ennen kaikkea ensiluokkainen rata heitettäväksi, jonka luokitus on virallisesti C1. Se tarkoittaa ”aloittelijarataa”, jonka vaatimuksena on seitsemän väylää tai enemmän. Lisäksi radan tulee soveltua muun muassa kouluradaksi.
– Rata on sellainen, josta vasta-alkajakin voi saada onnistumisen tunteita. Toisaalta kyllä tässä haastetta riittää kokeneemmallekin heittäjälle, sillä kierrettävänä on lyhyemmilläkin väylillä monenlaista kasvustoa, tuumii muutaman kerran radan kiertänyt Sami Virta .
Aivan radan naapurissa asuva Petteri Arpalahti aikoo myös kiertää radalla ahkerasti heti, kun elokuun alussa murtunut käsi sen taas mahdollistaa.
– Ehdin onneksi ennen haaveria heittämään jo melko valmiin radan läpi, ja olihan se tosi kiva. Paras väylä on kasi, jossa saa heittää oikein kunnolla, hän virnistää viitaten radan ainoaan yli 100-metriseen väylään.

