Nasevat

0

Koskaan ei ole liian myöhäistä kiittää, ja tekstiä naseviin liittää! Kesäteatteri Sauvossa, aivan fantastinen tämä Vihervaaran Anna. Olitte asian ytimessä, kaikki niin hyviä. Lapset erityisesti, kultajyviä! Teistä voi tulla vaikka mitä, älkää jättäkö harrastusta tähän. Kiitos kaikille, koko tiimille!

Ulla-Maria, Sauvo

Rouva Pistinkujalta. Sinua odottavat pullakahvit Café Astassa kiitokseksi siltä pyörällä kaatuneelta naiselta. Kerro vähän lisää tapahtumasta Astan kassalla.

Kiitollinen

Huomio autoilijat, kiertoliittymässä etuajo-oikeus on aina liittymässä jo ajavalla ja oikealta tuleva väistää. Sääntö tuntuu olevan aika monelle tuntematon.

Sauvolainen

Menneen viikonlopun Jokitapahtuman suunnitelusta vastannut Aikuisten Olohuone ry haluaa kiittää kaikkia hyvässä ja iloisessa hengessä talkoovoimin tapahtumaa rakentamassa olleita. Erityiskiitos myös yhteistyökumppani Anton Simolinille/Toimitalo Iskulle, Nuorisovaltuustolle, Paimion Teatterille ja AM Dancelle sekä kaarnaveneet veistäneelle Heikki Uotilalle. Kohokohta oli tietenkin Juha Hurme, joka seuraavana aamuna soitti ja kertoi, että hän oli Touko-poikansa kanssa nauttinut illasta. Hän lupasi tulla vieraaksemme jälleen viimeistään ensi kesänä.

Irmelin Isokoski