Pääkirjoitus: Ketä kuunnella, mitä uskoa?

0

Globaalisti ja valtakunnantasolla jokainen päivä on nykyisin huonojen uutisten päivä.

Muutamat tabloidit ja verkkosivut tuntuvat suorastaan kilpailevan siitä, kuka keksii uutisaiheeseensa huolestuttavimman otsikon ja pessimistisimmän tulokulman. Toisinaan ankeuden surusanomaa korostetaan vihjaamalla, että ”ei tämä vielä mitään, paljon pahempaa on tulossa”.

– Pian häviää kansalaisten kasvoilta viimeinenkin ilonvirne, tuntuvat muutamat aviisit päivästä toiseen julistavan.

Mieleen tulee 1800-luku, jolloin papisto alituiseen pelotteli ihmisiä helvetin ja tuomiopäivän kauhuilla. Silloin sentään tarjottiin vaihtoehdoksi ”parannuksen” tekemistä. Nyt ei ilmeisesti auta kuin kärsiä ja pelätä.

Vaikka ajat ovat kieltämättä vaikeat, en jaksaisi työskennellä noin stressaavassa toimitusilmapiirissä. Mieluummin ajaisin taksia lauantaiyönä Turun keskustassa. Sekin olisi vähemmän kuormittavaa.

Ja kuka sitten on kulloinkin oikeassa? Sanokaapa se. Yhdellä suunnalla ylistetään hallituksen pikavauhdilla tekemää sähkömarkkinoiden tukiratkaisua. Toisaalla se nähdään valtaisana virheenä, milteipä katastrofina.

Entä onko totta, että kaupan alan kustannuspaineet ovat niin suuret, että isojen päivittäistavaraketjujen on korotettava tasaisesti kaikkien tuotteidensa hintoja? Vai liittyykö siihen sitäkin, että tartutaanpa tilaisuuteen ja korotetaan niitäkin hintoja, joihin kustannuspaineet kohdistuvat vain vähän tai eivät lainkaan.

Kuluttaja ei voi tehdä juuri muuta kuin jättää ostamatta tuotteen, jonka hinnannousu ylittää monin verroin esimerkiksi keskimääräisen palkankorotustason. Kun tietyn tuotteen kulutus vähenee, sen hinta yleensä laskee. Tosin pienellä viiveellä.

Sota nostaa aina maailmanlaajuisesti esille keinottelua, kiskontaa ja hamstraamista. Olisi outoa, jos sellainen ei lainkaan rantautuisi Suomeen.

Enkä tässä kohdin viittaa päivittäistavaramyyntiin, vaan pohdin asiaa yleisellä tasolla.

Koska epäeettisen toiminnan todennäköisyys on luultavasti kasvussa lähes kaikilla aloilla, on kuluttajalla oikeus olla toisinaan äänekkäänkin kriittinen.

Nykyään puhutaan ”sodan sumusta”. Se on käyttökelpoinen sanapari ilmaisemaan, ettei oikeastaan kukaan tarkalleen tiedä, mitä on meneillään.

Ihan joka päivä ei jaksaisikaan ottaa vastaan sitä tietoa, kuinka moneen siviilikohteeseen tai ydinvoimalarakennukseen on taas osuttu. Vahingossa tai tarkoituksella.

Sota on paitsi suurta tragediaa myös valtavaa, megalomaanista valehtelua.