Paimioon kaivattaisiin lisää vuokra-asuntoja

0

PAIMIO

Sosiaalisen median keskustelupalstoilla arvostellaan Paimion vuokra-asuntotarjontaa heikoksi. Paimio voisi saada nykyistä enemmän uusia asukkaita, jos hyviä vuokra-asuntoja olisi riittävästi tarjolla.

– Pidän itsekin Paimion vuokra-asuntotilannetta heikkona tällä hetkellä. Vuokra-asuntoihin ja yleensäkin asuntoihin kohdistuu paljon suurempi kysyntä kuin niitä on tarjolla, kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki sanoo.

– Minullekin on tämän vuoden puolella tullut muutamia yhteydenottoja, joissa on valiteltu sitä, että muutettaisiin Paimioon, mutta täältä ei saa asuntoa. Tämä ei ole ihan tavanomaista.

– Tällä hetkellä kaupunki myös vaikeuttaa tilannetta tahtomattaan, kun olemme vuokranneet asuntoja ukrainalaisten pakolaisten käyttöön Maahanmuuttoviraston luoman mallin mukaan. Paimio on hankkinut jo 25 asuntoa, mikä ei tietysti ole omiaan helpottamaan muiden tilannetta. Toisaalta osa asunnoista on sellaisia, etteivät ne ole yleisillä vuokramarkkinoilla. Osa on Paimion Palvelukeskussäätiön, osa Paimion Seudun Vanhustenkotiyhdistyksen ja osa Paimion parantola -säätiöltä vuokrattuja asuntoja.

Paimion kaupungilla oli aikoinaan noin 400 omaa vuokra-asuntoa. Kaupunki luopui asuntojen vuokraamisesta vuonna 2004 ja myi ne Kunta-asunnot Oy:lle, joka on nykyään KAS-asunnot Oy. Yritys on myynyt osan asunnoista ja tällä hetkellä sillä on 246 vuokra-asuntoa 11 eri kohteessa Paimiossa.

Rakentaa voisi vaikka heti

Jussimäki toteaa, ettei Paimiossa valitettavasti ole meneillään yhtään vuokratalohanketta. Vuokra-asuntoja olisi mahdollista lisätä Paimioon, jos joku vain haluaisi alkaa rakentaa niitä.

– Kaava mahdollistaisi kerrostalon aloituksen vaikka huomenna, jos luvat muuten olisivat kunnossa. Rakennusliikkeet ovat kuitenkin nostaneet kriteerit kerrostalotuotannon aloittamiselle niin korkeiksi, että käytännössä ne päätetään Helsingissä asti. Myös ennakkomarkkinoinnin pitää olla toteutunut tiettyyn määrään saakka. Nämä ovat sellaisia asioita, etteivät hankkeet osu Paimion kaltaiselle, sinänsä kasvavalle kaupungille.

Jussinmäen mukaan yhteydenottoja ei ole tullut esimerkiksi Turun kaupungin omistamalta vuokrataloyhtiöltä TVT Asunnot Oy:ltä, joka rakensi vuokrataloja Kaarinaan.

TVT Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Teppo Forss kertoo, ettei yhtiöllä ole suunnitelmia laajentaa toimintaansa Paimioon ainakaan toistaiseksi.

– Meillä on Kaarinassa rakenteilla kolmas talo saamaan yhteyteen kuin aikaisemmin ja sen lisäksi kaksi taloa Raisioon. Siinä ovat meidän projektimme tällä hetkellä.

– Turun kaupungin omistajapolitiikassa on määritelty, että toimialueemme on Turun seutu ja voimme toteuttaa uusia asuntoja yhteistyössä sijaintipaikkakunnan kanssa. Nyt ne ovat Raisio ja Kaarina. Varmaankin katsomme kokemuksia näistä ja arvioimme sen jälkeen, miten mahdollisesti edetään, Forss kertoo.

Kiinnostusta asumisoikeus-asuntoihin on

Jussinmäki toteaa, että Paimiosta puuttuu vuokra-asuntojen lisäksi myös asumisoikeusasuntojen tuotantoa, koska Paimiota ei ole takavuosina koettu houkuttelevaksi kohteeksi kyseisen asuntotyypin rakentajille. Tilanne saattaa olla kuitenkin muuttumassa, sillä muutamia asiaan liittyviä yhteydenottoja on jo tullut.

Sopivia paikkoja kerrostalotuotannolle olisi esimerkiksi Jokipuistossa ja Lidlin läheisyydessä Meijeritien jatkeella. Rivitaloillekin rakennuspaikkoja olisi tarjolla.

Yli 20 vuokra-asuntoa tarjolla

Viime viikolla vuokra-asuntoja tarjoavilla sivustoilla oli tarjolla runsaat 20 asuntoa Paimiosta. Valtaosa niistä oli kerrostaloissa. Noin puolet asunnoista oli kaksioita. Mukana oli myös yksiöitä ja isompia asuntoja, suurin niistä oli runsaan 90 neliön kerrostaloasunto. Asuntojen vuokrapyynnöt vaihtelivat noin 350 eurosta 750 euroon.