Piikkiön Alko uudistuu

0

Kaarinan Piikkiön Alkon myymälä saa syksyn kuluessa uuden ilmeen. Se toteutuu remontin myötä.

Remontti sulkee toviksi myymälän ovet. Myymälä on avoinna ennen remonttia 17. syyskuuta saakka ja se avataan uudistettuna 10. marraskuuta.

Myymälän ollessa suljettuna asiakkaita palvelevat Alkot muun muassa Kaarinassa (Hovirinnantie 5) ja Paimiossa (Asematie 1).

– Uudistetun myymälän ilme tule olemaan ulkoasultaan raikas, ja tuotteiden esillepano on asiakkaille entistä selkeämpi, Alkosta kerrotaan.

– Valikoimamme säilyy tutun monipuolisena, vaikka myymälän pinta-ala hieman pieneneekin. Remontti on laaja ja tila rakennetaan kokonaisuudessaan uudelleen, joten myymälä on suljettuna vajaan kahden kuukauden ajan.

Uudistetulla myymällä tulevat olemaan uudet, hieman nykyisistä poikkeavat aukioloajat.

Piikkiön myymälässä on noin 550 tuotteen valikoima. Viinejä on noin 300, panimotuotteita 80, väkeviä 150 ja alkoholittomia juomia 20.

– Syksyllä herkutellaan metsän ja puutarhan antimilla, kuten sienillä, loppukesän marjoilla, juureksilla ja omenoilla. Myös riistakausi on alkanut. Mehevät syksyn maut ansaitsevat vierelleen sopivat makuparijuomat, joita henkilökuntamme osaa suositella, palvelupäällikkö Simo Lehikoinen sanoo.

– Kuuntelemme asiakkaiden tuote-ehdotuksia ja muokkaamme valikoimaamme vastaamaan toiveita. Valikoimatoiveita voi esittää joko suoraan myymälän henkilökunnalle tai verkko-osoitteessa alkotoive.fi.