
KAARINA
Piikkiön seurakunnassa järjestettiin kesällä pikaisella aikataululla ”miniarkkitehtikilpailu”, jossa haettiin ehdotuksia nykyisen seurakuntatalon korvaavalle ja hieman pienemmälle seurakuntatalolle. Ennakkoluulottomasti kisaan pyydettiin ehdotukset kotimaisen arkkitehtitoimiston lisäksi myös ruotsalaiselta, saksalaiselta ja virolaiselta arkkitehtitoimistolta.
Keskiviikkona ehdotukset julkistettiin ja kilpailutoimikunta julkisti kisan voittaneen kartanomaisen ehdotuksen, jonka laatija oli arkkitehti Allan Strus nimeään kantavasta arkkitehtitoimistosta Virosta.
Ratkaisu oli yksimielinen. Vt. kirkkoherra Antti Ijäs totesi, että perinnetietoinen rakennus sopi kilpailutoimikunnan mielestä hyvin nykyiselle tontille. Ulkonäkö ei ollut ratkaisevaa vaan toiminnallisuus.
Etäyhteydellä julkistamistilaisuuteen osallistunut Allan Strus totesi, että kutsukilpailu oli työnä mielenkiintoinen. Hän lähestyi tehtävää ympäristön kannalta, ja sijoitti sisäänkäynnin nykyisen pysäköintialueen, eli Hepojoentien puolelle.
– Salista avautuu sitten näkymä kirkolle.
”Klassikko”- niminen ehdotus noudatti kilpailulle asetettuja vaatimuksia, eli kyse on yksikerroksisesta toimitilasta, johon on suunniteltu noin 150 hengen sali sekä varhaiskasvatuspalveluiden, diakonian ja seurakunnan työntekijöiden työtiloja. Strus ei ole modernin arkkitehtuurin kannattaja, vaan vaalii mieluummin perinteistä ulkoasua.
Kilpailutoimikunta piti valitussa ehdotuksessa hyvänä toimivaa sali ja keittiöratkaisua, jotka ovat sijoitukseltaan pitkälti nykyisen talon tapaiset. Rakennus on korkea, mutta kuitenkin yksikerroksinen. Hyvää oli myös se, että arkkitehti oli suunnitellut rakennukseen kunnon räystäät, mitä toimikunta oli toivonutkin.
Neliöitä suunnitelmassa on noin 780, kun niitä nykyisessä, jo yli vuoden sisäilmaongelmien vuoksi isolta osin käyttökiellossa olevassa seurakuntatalossa on selvästi yli 900.
– Tässä suunnitelmassa talon käyttötarkoitus oli tuomariston mielestä huomattu pohjapiirrustuksessa parhaiten. Kartanomaisuus oli positiivinen seikka, ja soveltuu hienosti miljööseen, totesi kilpailun tuomaristossa työskennellyt Piikkiön seurakuntaneuvoston jäsen Marjo Uotila katsellessaan piirustuksia.
Hänen lisäkseen kilpailutoimikuntaan kuuluivat puheenjohtajana Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Seppo Kosola , yhteisen kasvatustyön johtaja Katja Vanhatalo , vt. kirkkoherra Antti Ijäs , seurakuntaneuvoston jäsen Harri Lukander ja Kaarinan kaupunkia edustanut kaavoitusarkkitehti Ville Aaltonen . Kilpailutoimikunnan sihteerinä toimi seurakuntayhtymän tekninen isännöitsijä Mikko Artukka .
Voittajaehdotus palkitaan 10 000 eurolla ja muista ehdotuksista maksetaan 5000 euron korvaus.
Budjettipäätös joulukuussa
Piikkiön nykyisen seurakuntatalon kohtalo ratkeaa joulukuussa seurakuntayhtymän budjettikäsittelyssä. Etukenossa tehty uudisrakentamisen suunnittelu kuitenkin antaa viitteitä siihen, että luvassa on purkuratkaisu.
Mikko Artukan mukaan nykyisen rakennuksen korjaamisen arvioidut kustannukset olivat jo kolmisen miljoonaa ja silti alunperin vuonna 1979 valmistunut ja 1991 laajennettu rakennus on ikänsä puolesta riski.
Nyt valittu arkkitehtisuunnitelma toki kaipaa hiomista, mutta mikäli rakentamispäätös seurakuntayhtymässä syntyy, Piikkiön seurakunnalla olisi mahdollisuus saada uusi seurakuntatalo käyttöön aikaisintaan syksyllä 2024 tai sitten vuoden 2025 puolella.
– Aiemmin työluku uudisrakentamisessa on ollut noin 4000 euroa neliöltä, kommentoi Mikko Artukka uudisrakentamisen hintaa. Se tarkoittaa, että uudisratkaisun tai vanhan seurakuntatalon korjaamisen hintataso asettunee hyvinkin samalle tasolle, vaikka rakentamisessa kustannusnousu on jatkunut.
Arkkitehtisuunnitelman mukaan uudisrakennus toteutettaisiin harkkorakenteena, ja pinta rapataan. Samalla rakenteella seurakuntayhtymä rakennuttaa parhaillaan Hirvensaloon uutta seurakuntakeskusta.
Merja Hermonen eläköityi
Piikkiön seurakunnassa on edessä uuden kirkkoherran valinta. Kirkkoherra Merja Hermonen on siirtynyt syyskuun puolivälissä eläkkeelle ja virkaatekevänä kirkkoherrana toimii nyt häntä jo aiemmin sijaistanut Antti Ijäs .
Hermosen eläkeratkaisu tuli eteen nopealla aikataululla, joten Mikkelinpäivän perhemessussa on tarkoitus juhlistaa sekä hänen 60-vuotispäiväänsä että eläköitymistään.
Tuomikapituli ei vielä ole linjannut millä aikataululla seurakunnassa käydään uuden kirkkoherran vaali, sillä marraskuussa käydään myös seurakuntavaalit. Asiasta kuullaan seurakuntaa ja aikatauluratkaisut tehdään myöhemmin kommentoi lakimiesasessori Matleena Engblom.
Uotilan kuvakommentti on sinänsä totta, mutta miten tällainen saturakennus, jolla ei ole mitään tekemistä suomalaisen tai varsinkaan piikkiöläisen rakennushistorian kanssa, ottaa huomioon paikan henkeä tai luonnetta? Ja miten 50 vuotta paikalla ollut, suomalaiseen 1920-luvulta asti kehittyneen ja jo sitä aiemmista aikakausista vaikutteensa saanut modernismi ei muka olisi osa perinnettä ja historiaa?
Mainittakoon myös, että tämä kilpailutus ei täyttäne kilpailulainsäädännön henkeä ja kirjainta, ei sinne päinkään.
Kommenttien lisääminen on estetty.