
PAIMIO, SAUVO
Marraskuussa järjestettävissä seurakuntavaaleissa on mahdollisuus vaikuttaa kirkon työhön omassa lähiympäristössä. Vaaleissa valitaan Paimion seurakunnan kirkkovaltuustoon 27 päättäjää Paimion ja Sauvon alueelta.
Seurakuntavaaleissa ehdolle asetutaan valitsijayhdistyksen jättämän ehdokaslistan kautta, ja valitsijayhdistyksen perustamiseen tarvitaan kymmenen äänioikeutettua seurakunnan jäsentä.
Neljä vuotta sitten vaaleissa oli neljä ehdokaslistaa: SDP Paimio- Sauvon ehdokaslista, Yhteis-kristillinen ehdokaslista, Yhteinen seurakuntamme ehdokaslista sekä Keskusta ja sitoutumattomat ehdokaslista. Toistaiseksi ei ole tietoa mahdollisista muista, uusista ehdokkaita asettavista ryhmittymistä.
Kaikki neljän vuoden takaiset ryhmittymät ovat jälleen kokoamassa ehdokaslistoja, vaikkakin ainakin osalla ehdokaslistojen nimet ovat muuttuneet. Kaikkien listojen edustajilta kuuluu myös sama viesti, vaikkakin eri sanoin.
– Hankalaa on löytää ehdokkaita, sanoo Riitta Rantanen.
– Ihmisille on oma aika niin tärkeä, toteaa Eeva Heurlin.
– Nuorten saaminen ehdokkaaksi on haaste, sanoo Jaana Elo.
– Vaikea saada sitoutumaan, ajankäyttö arveluttaa, kommentoi Toini Aro.
Politiikka ei seurakunnassa näy
Yhteinen seurakuntamme- ehdokaslista on lähellä kokoomusta, mutta puolueeseen ei listan vara-asiamies Toini Aron mukaan tarvitse mitenkään sitoutua.
– Itse asiassa taitaa olla niin, että kokoomuksen jäseniä näyttäisi listalla olevan vähemmistö. Toinen yhteinen nimittäjä ehdokkaissa on partiotoiminta. Pientä eläväisyyttä ehdokkaissa on loppuun saakka, ja tavoittelemme mahdollisia ehdokkaita edelleen, hän kertoo.
Tavoitteena on koota suunnilleen sama määrä ehdokkaita kuin viimeksi, eli parisenkymmentä.
Aro ei itse työkiireiden ja muiden sitoutumusten vuoksi lähde enää ehdolle, mutta toteaa kokeneena seurakuntapäättäjänä, että Paimion seurakunnassa ei politiikalla ole merkitystä, vaan seurakunnan asioita hoidetaan hyvässä yhteistyössä.
– Varmasti kaikki ehdokaslistat on valmiita ottamaan kiinnostuneita listoilleen, rohkeasti vain ottamaan yhteyttä, hyvin ehtii, hän kannustaa.
Yhteinen seurakuntamme -ehdokaslistan varmoja ehdokkaita ovat ainakin kokeneet Elina Järvinen Paimiosta ja Harri Vuorinen Sauvosta. Uusiakin nimiä on listalle saatu, mutta lopullisesti lista valmistuu vasta hieman ennen viimeistä jättöaikaa.
Ehdokkaissa katoa, mutta myös uusia
Yhteis-kristillinen ehdokaslista oli viime vaaleissa ryhmittymä, jossa oli mukana ainakin kristillisdemokraatteja ja perussuomalaisia. Eeva Heurlin kertoo, että samanlaista listaa kootaan nytkin.
– Aika kova kato oli sikäli, että moni aiempi luottamushenkilö on luopumassa, mutta uusiakin nimiä on tulossa, kertoo Heurlin, joka itse oli jo luopumassa ehdokkuudestaan, mutta on sittemmin kallistunut vielä miettivälle kannalle.
– Paimion ja Sauvo-Karunan seurakuntien yhdistyminen oli viimeksi kannustava tekijä, mutta nyt seurakunnan toiminta on jo vakiintunut, kertoo Heurlin.
Ryhmittymän ehdokkaana viimeksi oli mm. sauvolainen perussuomalaisten aktiivipoliitikko Silvia Koski, joka on lupautunut kansanedustajaehdokkaaksi. Tiettävästi hän ei ole lähdössä enää seurakunnan luottamustoimiin.
– Meillä on nyt maanantaina palaveri, jossa katsomme ehdokastilannetta.
Uusi nimi listalle
– Olemme perustaneet valitsijayhdistyksen reilu viikko sitten ja yhdistyksen asiamies on Petri Kuisma, kertoo Paimion Sosialidemokraatit ry:n sihteeri Riitta Rantanen.
Neljä vuotta sitten Paimion ja Sauvon sosialidemokraatit olivat yhdessä ehdokaslistalla, jonka nimessä puolueet näkyivät selvästi. Nyt nimi muutettiin ja se on Paimio – yhteinen seurakuntamme korostaen, ettei poliittinen kanta ole niin tärkeä.
– Meillä on nyt kuusi varmaa ehdokasta ja kartoitamme vielä mahdollisia ehdokkaita. Ehdokkaista neljä on Sauvosta ja kaksi Paimiosta. Otamme mukaan sitoutumattomia ja olemme yhteydessä myös Vasemmistoliittoon, kertoo Rantanen, joka hänkin nostaa esiin sen, että sitoutuneita ehdokkaita on ollut vaikea tavoittaa ja haastetta lisää, että puolueen paikallinen jäsenistö on varsin iäkästä. Yhä useammin törmätään myös siihen, ettei olla seurakunnan jäseniä.
– Toki jotkut miettivät ja edelleen tosiaan aktiivisesti haemme ehdokkaita, hän painottaa.
Elämä vie nuoret muualle
Keskustan ja sitoutumattomien ehdokaslistan vaalipäällikkö Jaana Elo kertoo, että ehdokastilanne elää ja parikymmentä on asetettu tavoitteeksi. Muutamat kokoneemmat vielä harkitsevat, varsinkin sellaiset, jotka ovat olleet mukana jo useamman kauden.
Toistaiseksi on ehdokkaita saatu hyvin molempien kuntien alueelta ja tasaisesti miehiä ja naisia. Nuorten saaminen ehdolle on haaste.
– Monet nuoret yli 18-vuotiaat ovat ammatti- ja lukio-opintojen jälkeen saaneet työ- tai jatko-opiskelupaikat muilta paikkakunnilta.
– Torstaina katsomme listoja tarkemmin. Alueelle on myös paljon muuttanut uutta väkeä, eli jos vielä joku kiinnostuu, niin rohkeasti vaan ottamaan yhteyttä, hän kannustaa.
Elokin muotoilee, että politiikka pidetään seurakunnan asioiden ulkopuolella.
– Puoluelokerointi ei näyttele määräävää roolia seurakuntatyössä.
Hän ja Paimion keskustan kuntayhdistyksen sihteeri Kristina Karlsson tuovat esiin, että sitoutumista ei tarvitse pelätä, sillä seurakunnan luottamushenkilön ajankäyttö ei ole niin aikaa vievää kuin kunnallisissa luottamustoimissa.
Heidän mielestään yhteistyökykyä ja inhimillistä otetta kaivataan tässä muuttuvassa maailmantilanteessa, jos kohta taloudenpidon tajuakaan ei pidä unohtaa. Eri-ikäisten ja -taustaisten avuntarve varmasti lisääntyy ja avustuskohteita pitää osata priorisoida.
– Myös vuodenvaihteessa tapahtuva muutos sotekentässä lisää seurakuntien ja kolmannen sektorin panosta monen ihmisen elämässä.
Ehdokkuuden edellytykset
Seurakuntavaaleissa valitaan seurakunnan päättäjät kaudelle 2023–2026. Seurakuntayhtymissä, kuten Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymään kuuluvissa seurakunnissa valitaan oman seurakuntaneuvoston jäsenet sekä yhtymätasoisen kirkkovaltuuston jäsenet.
Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää 18 vuotta viimeistään 20.11.2022 ja on seurakunnan jäsen viimeistään 15.9.2022.
Ehdokasasettelu päättyy 15.9.2022 klo 16.
Vaalipäivä on 20.11.2022. Ennakkoäänestys järjestetään 8.−12.11.2022.
Seurakuntavaaleissa voivat äänestää seurakunnan jäsenet, jotka ovat täyttäneet 16 vuotta.
Seurakuntavaalit.fi-sivustolle on koottu tietoa ehdokasasettelusta ja valitsijayhdistyksistä. Valitsijayhdistyksen voi perustaa myös esimerkiksi kaupunginosan tai jonkin yhdistävän paikallisen teeman äärelle. Ehdokkaita voi yhdistää ajatus vaikkapa nuorten aseman vahvistamisesta, ympäristötyön tai jumalanpalveluselämän kehittämisestä tai tasa-arvon edistämisestä kirkossa.