Wolt-ruokalähettipalvelu saapui Paimioon

0
Wolt on suomalaisen teknologiayrityksen kehittämä sovellus, jota käytetään jo yli 20 maassa ja 40 000 ravintolassa sekä myös monissa ruokakaupoissa.

PAIMIO

Ruokalähettipalvelu Wolt avasi sovelluksensa Paimiossa syyskuun ensimmäisellä viikolla. Tällä erää palvelun kautta voi tilata vain pizzerian Bellan tuotteita, ja kyseinen ravintola toimittaa ruokansa itse. Omia lähettejä Woltilla ei Paimiossa ole, kertoo yhtiön mediapalveluista yhteyspäällikkö Outi Sjöman .

Wolt-palveluun sosiaalisen median kanavilla törmänneet paimiolaiset alkoivat heti kuulostella, mitä muita ravintoloita lähettipalvelun piirissä on. Sjöman ei suoraan vastaa siihen, kontaktoivatko he mahdollisia muita ravintoloita, vai miten palvelu laajenee.

Sen hän kertoo, että ravintolat solmivat yrityksen kanssa palvelusopimuksen ja maksavat myynnistään Woltille komissiota.

Hän sanoo, että Wolt tarjoaa mukaan lähteville ravintoloille näkyvyyttä ja siten mahdollisuuden lisämyyntiin.

– Todella monella suomalaisella on Woltin sovellus ladattuna mikä tekee uusien asiakkaiden hankkimisesta helpompaa ravintoloille. Esimerkiksi ulkopaikkakuntalainen, joka ei tunne kaupungin ravintolatarjontaa, löytää ne helposti sovelluksen avulla, hän markkinoi.

Iivari Café & Bistron Tessa Sillanpää on huomannut Woltin laajentumisen, mutta heille ei ole palvelusta tullut yhteydenottoa. Heillä ei myöskään itsellä ole kuljetuspalvelua, joten mukaanlähtö edellyttäisi että Woltilla pitäisi olla kuskit.

– Palvelu on tuttu, mutta sehän se toinen kysymys on, millaisesta kustannuksesta olisi kysymys, hän kuittaa.