Äänestys on päättynyt, kiitos äänestäneille!
Paimion positiivisin yrittäjä 2022 loppukilpailuun valikoitui ennakkokarsinnan kautta neljä paimiolaista yritystä ja yrittäjää, sillä heitä ehdotettiin selvästi eniten muutama viikko sitten, kun Yrittäjäyhdistys ja Kuntsari pyysivät näistä ehdotuksia.
Kilpailun tulos julkistetaan Paimion Yrittäjäyhdistyksen syyskokouksessa 8.11.!
1. K-Supermarket, kauppias Hannu Viitanen
Kolme tärkeintä asiaa yrittäjyydessäni: Kaupan puitteet tulee olla kunnossa. Iso yhteistyökumppani Kesko takaa perusvalikoiman ja logistiikan tehokkuuden. Näillä oikein hoidettuna pärjää mutta mahdollinen menestys luodaan oman henkilökunnan ja asiakkaiden vuorovaikutuksessa. Tällöin omassa markkinassamme asiakkaiden kanssa syntyy kauppa, joka palvelee ja tarjoaa valikoimat meidän asiakkaille. Ilman ammattitaitoista henkilökuntaa ei mikään kauppa menesty. Tässä kohtaa on todella annettava iso kiitos meidän väelle. Viimeiset vuodet ovat olleet jatkuvaa muutosta ja uusiin tilanteisiin sopeutumista. On ollut todella mahtavaa nähdä ja kokea miten keskittyminen asioihin, joihin me voimme yhdessä vaikuttaa ovat kantaneet ja tuoneet uskoa paremmasta tulevaisuudesta.
Positiivinen asenne mahdollistaa uusien asioiden kehittämisen. Jos nyt pitää ruokakaupan osalta pohtia tulevaisuuden kolmea tärkeintä asiaa on varmasti valikoima, henkilökunnan merkitys ja yhdessä tekeminen sekä nykyaikaisten työvälineiden ja tapojen tehokas käyttö.
Toivon palautetta , koska haluamme kehittää ruokakauppaamme yhdessä asiakkaidemme kanssa. Nykypäivän kauppa perustuu laajaan valikoimaan, missä saman katon alta löytyy niin herkkutuotteet, paikallisten tuottajien lähellä tuotetut tuotteet kuin hinnaltaan halvemmat tuotteet. Nämä eivät ole toisiaan pois sulkevia vaan kokonaisuutta vahvistavia.
Me olemme valmiit jokapäiväiseen keskusteluun joten toivomme että saamme jatkuvaa palautetta miten voisimme kauppamme yhdessä asiakkaiden kanssa kehittää.
Tulevaisuudessa iso ja todella tärkeä asia kaikille paimiolaisille on, että me yhdessä toimimme niin ettei Paimiosta tarvitse lähteä muualle ostoksille. Hyvä palvelutarjonta omassa kaupungissa lisää varmasti koko Paimion kiinnostusta. Paimio elää nyt ja tulevaisuudessa erittäinkin kehittyvää aikaa, joten yhteistyö kaikkien toimijoiden kesken on minusta erittäin tärkeää ja keskeistä.
” Olen syntynyt ja kasvanut Turussa. Isäni oli aikanaan ennen oman yrityksensä perustamista töissä silloisessa Turun alueen Keskossa, joten yrittäminen ja ”keskolaisuus” on kulkenut vierellä jo lapsuudessa. Vaikutus on totta kai ollut positiivinen ja kannustava. Oli todella jees kun sai jo 12-vuotiaana aloittaa kesä- ja viikonlopputöiden tekemisen. Opiskeluaikanani pääsin töihin Kupittaan Citymarketin elintarvikepuolelle, mikä vaikutti ja kannusti tulevaan. Nykyisen kauppiaan, ystäväni Hannu Aaltosen, nyt edes mennyt isä Lasse Aaltonen, kannusti nuoria opiskelijoita oikealla tavalla työntekoon sekä ruokakaupan / asiakaspalvelun saloihin. Sieltä on varmasti lähtöisin ajatus nöyrästä yhdessä tekemisestä ja usko mahdollisuudesta vaikuttaa joka päivä omaan toimintaan.
Koulutukseltani olen yo-merkonomi Turun Kauppaoppilaitoksesta. Oman yritykseni olen perustanut 29-vuotiaana 1992. Ensimmäiset 12 vuotta toimimme ravintola-alalla. Minulla oli kunnia avata Turun ensimmäinen Mäkkäri joulukuussa 1992. Big Mäkkejä paistoimme 12 vuotta. 2004 myin yrityksen liiketoiminnan pois. Pääsin mukaan erääseen yksityisen terveydenhuollon hankkeeseen. Hanke päätyi vuonna 2006 alan isojen omistusjärjestelyjen ohessa uusiin käsiin.
Koska yrittäminen oli ollut läsnä melkein koko siihenastisen työuran, oli itselleni päivän selvää, että yrittäjänä toimitaan jatkossakin. Ruokakauppiaana aloitin heinäkuussa 2007 Halikon Pirkkatorilla. Paimion Supermarket on viides kauppapaikkani.
Vuosien varrella kaupan toiminnot ovat kovasti muuttuneet ja kehittyneet. Koen olevani oikeasti etuoikeutettu kun saan toimia näin mielenkiintoisella ja kehittyvillä alalla. Ajan muuttuessa ja asiakkaiden vaatimusten lisääntyessä on ruokakaupankin ollut pakko kehittyä. Asiakkaiden vaatimukset kaupasta ja sen palvelun kehittymisestä ovat jatkuvasti muuttuvia. Pärjätäkseen kovassa kilpailussa on uusiutumisen ja kehittymisen oltava jatkuvaa. Tämä on erittäin mielenkiintoista mutta useasti myös kovin haastavaa.”
2. Iivari Cafe & Bistro; Marica Laaksonen ja Tessa Sillanpää
Kolme tärkeintä asiaa yrittäjyydessämme ovat ihanat asiakkaat, osaava henkilökunta ja tekemisen laatu.
Positiivinen asenne piristää päivää ja jaksaa paremmin.
Toivomme palautetta rehellisesti.
Haluaisimme kehittää toimintaa vielä paremmaksi.
Tulevaisuudelta odotan maailmanrauhaa.
” Kimmoke alalle tuli, kun 12 vuotiaana minua pyydettiin tekemään ruokaa pienen yrityksen henkilökunnalle. Motelli oli heinäkuun lomalla ruokatoimitusten osalta ja nälkä henkilökunnalla kuitenkin oli joka päivä. Joku oli bongannut reippaan nuoren tytön ja kysyivät minun kiinnostusta töihin. Sain 50 markkaa käyttöön päivää kohden ja sain suunnitella, hankkia ja toteuttaa ruokia kuukauden verran. Jälkeenpäin ajateltuna tosi rohkeaa, opettavaista ja todellinen näytönpaikka nuorelle tytölle, kertoo Marica Laaksonen.
Keittiö-ravintola-alan kokemusta restonomikoulutuksen jälkeen on kertynyt hyvinkin erilaisissa paikoissa. Opiskeluravintoloissa, monien yritysten henkilöstöravintoloissa, sairaalan keittiössä, edustusravintoloissa ym. yhteensä noin 20 vuotta. Aika monessa liemessä on keitetty!
Muita työkokemuksia löytyy kaupan alalta, hoitopuolelta sekä kukkakaupasta.
Yrittäjäksi lähdin vuonna 2009, kun Sauvossa oli tilat vailla kahvilan pitäjää.
Kahvila-Pitopalvelu Hakkisherkku avasi ovensa kesäkuussa 2009. Saman vuoden marraskuussa aloitimme myös Tilausravintola Kaimalan Karhulammen emäntänä Paimiossa. Pitopalvelutoimintaa on ollut myös koko ajan näiden ohella. Meille tärkeää onkin luoda ” Elämänmakuisia Juhlahetkiä Suurella Sydämellä !”
Tytär Tessa on ollut ahkerasti mukana jo pikkutytöstä alkaen. Koulun jälkeen hän halusi tulla aina auttamaan kahvilaan ja kun opiskeluvalinnan aika tuli, hän haki myös alalle kouluun. Koulun jälkeen hän on ollut täysillä mukana toiminnassa.
Täydennämme hyvin toisiamme ja on ollut helppoa tehdä töitä yhdessä.
Loppuvuodesta 2021 Hakkisherkku Sauvossa loppui ja aloitimme Iivari Cafe & Bistro-toiminnan helmikuussa 2022 Paimion keskustassa entisen Mäenpään grillin tiloissa.
Meille voi tulla aamusta kahvittelemaan, päivällä nautiskella lounasta ja illalla herkutella erilaisia annoksia. Viikonloppuisin voi heräillä päivään runsaan brunssin voimalla. Monipuoliset mahdollisuudet ja perinteikäs ympäristö ovat antaneet intoa toteuttaa uusia ideoita ja verestää vanhoja reseptejä uudestaan.
Jatkossa pääpaino meillä onkin Iivarissa ja Kaimalan Karhulammella.”
3. Vivi Point Oy, Antti Hepola
Kolme tärkeintä asiaa yrittäjyydessäni : Vapaus, intohimo tekemiseen ja mahdollisuudet kehittää vapaasti toimintaa.
Positiivisella asenteella pääsee kaikista pisimmälle.
Toivon palautetta suoraan.
Haluaisin kehittää itseäni ja ammattitaitoani.
Tulevaisuudelta toivon onnea, terveyttä ja menestystä.
” Olen yrittäjäperheen kasvatti, näin ollen aina ollut mukana yritystoiminnassa. Oman yrittäjäuran aloitin 2015 syksyllä. Kaksi vuotta teimme yhdessä vaimoni kanssa alihankintana Ottobre- design lehtien varastointi- ja pakkauspalvelua. 2017 hankimme ensimmäisen digipainokoneen ja aloin pikkuhiljaa tekemään enemmän painotöitä. 2020 alkuvuodesta muutimme uusiin liiketiloihin Kairankulmaan. Edelleen lähetämme lehtiä ympäri maailmaa, minkä lisäksi pyöritämme täyden palvelun painotaloa ja pientä suloista kangaskauppaa.”
4. Hannan huusholli, Hanna Ansamaa
Kolme tärkeintä asiaa yrittäjyydessäni on, että asiakas on tyytyväinen ja saa tuotteesta rahoilleen vastineen, asiakkaiden palvelu ammattitaitoisesti ja se, että asiakkaat saavat kokea elämyksen tullessaan puotiini.
Positiivinen asenne on yrittäjyyden ydinasia. Uskomalla hyvään ja luottamus siihen, että jokainen päivä kantaa omalla painollaan tuo voimia omaan tekemiseen. Kun tekee parhaansa, se riittää.
Kaikki asiakaspalaute on toivottavaa. Positiivinen palaute tuo aina hyvän mielen. Jokainen negatiivinen palaute pyritään korjaamaan aina. Tärkeintä minulle työssäni on tyytyväinen asiakas.
Kehitän yritystäni seuraamalla trendejä ja laajennan palvelujani kuuntelemalla asiakkaiden toiveita osaamiskykyjeni mukaan.
Tulevaisuudessani toivon saavani työskennellä yrittäjänä Hannan Huushollissa niin kauan kun terveyteni sen sallii, sillä tämä on unelmatyöni.
”Kodin esteettisyys on ollut minulle aina tärkeä asia. Ompelin aina kotiini verhot ja muut sisustustekstiilit. Nelikymppisenä sain tilaisuuden lähteä opiskelemaan ja suoritin sisustusalan artesaanin opinnot Loimaalla. Hannan Huushollin perustin heti valmistuttuani.
Hannan Huusholli on toiminut nyt 11 vuotta Paimion keskustassa puutalomiljöössä. Ompelen tilauksesta sisustustekstiilejä, verhoilen huonekaluja ja patjastoja. Teen verhosuunnitelmia ja verhojen asennuksia asiakkaiden kotona ja julkisissa tiloissa. Asennan kiskoja ja poran käyttö on tullutkin vuosien saatossa tutuksi.
Trendien seuraaminen ja asiakkaiden toiveiden kuunteleminen on tärkeä osa yrittäjyydessäni. Koronan aika oli kulta-aikaa sisustamiselle, koska ihmiset pääsääntöisesti kotoilivat. Tämän vuoden alussa otin kokeeksi pienen erän vaatteita myyntiin. Niiden suosio on yllättänyt minut. Aluksi Huushollissa oli yksi vaaterekki ja nyt niitä on neljä rekillistä.
Minua auttaa jaksamaan se, että saan tehdä työtä, josta tykkään. Saan työskennellä estetiikan keskellä. Ja saan tehdä yhdessä työtäni asiakkaitteni kanssa. Jokainen päivä on erilainen. Olen oppinut yrittäjyydessäni tosi paljon uusia asioita. Se on suuri rikkaus.”