Paimion Perinneyhdistys on vuodesta 2014 lähtien julkaissut parin vuoden välein mielenkiintoisia ja huolellisesti tehtyjä paikallishistoriallisia opuksia. Niillä on ollut alusta saakka hyvä kysyntä.
Esimerkiksi ”Vistalt ja muhalt” -teossarjan viimeisin julkaisu – Kansakoulumuistoja Paimiosta – on jo miltei loppuunmyyty.
Koska kysyntään halutaan vastata jatkossakin, on uusi kirja jo tekeillä. Sen työnimenä on Vistalt ja muhalt – historiaa ja muistoja Paimion vanhalla hautausmaalla .
– Hankkeen tavoitteena on valokuvata hautamuistomerkkejä ja etsiä vainajien syntymä- ja kuolinaikojen lisäksi elämäkerrallisia tietoja sekä tallentaa niitä kirjaksi, yhdistyksestä kerrotaan.
– Tavoitteena on löytää tarinoita niin sivistys-, teollisuus- ja liike-elämään vaikuttaneista paimiolaisista merkkihenkilöistä kuin tavallisista rivikansalaisista.
Korvaamatonta tietoa omaisilta
Eräänlaisena kimmokkeena hautausmaakirjan tekemiselle ovat olleet paimiolaisen paikallishistorioitsijan Arimo Lähdeniityn opastetut hautausmaakävelyt Paimion vanhalla hautausmaalla.
– Siitä syntyi idea, mutta tulemme Arimon keräämän tiedon ohella käyttämään useita muitakin lähteitä. Sekä kirjallisia että suullisia, kertoo kirjahanketta perinneyhdistyksessä koordinoiva Anne Summa , joka on myös yhdistyksen taloudenhoitaja ja sihteeri.
Uutta kirjaa varten on kerätty tietoja muun muassa Paimio-aiheisista kirjoista, matrikkeleista, lehtiartikkeleista ja kirkonkirjoista. Sekä lisäksi lukuisilta paimiolaisilta.
– Omaisilta saatu tieto on ollut – ja on jatkossakin – korvaamatonta. Mielellään otamme vastaan omaisten pienetkin, jopa ehkä vähäpätöisilta tuntuvat tiedonmuruset, Summa jatkaa.
– Ottakaa rohkeasti yhteyttä, kannustaa myös yhdyshenkilö Soini Santala .
– Yhteydessä voi olla keneen tahansa Paimion Perinneyhdistyksen hallituksen jäseneen.
Puhetta yhdistyksessä johtaa Antti Salamäki , joka on Summan ja Santalan ohella tiiviisti mukana uuden kirjan ideoinnissa ja työstämisessä.
Tiedonkeruuseen on valjastettu myös Jouni Lehtirannan vetämä Paimion Perinneyhdistyksen sukututkimuskerho.
Yksi kreivitär, monta herastuomaria
Joku saattaa tuumia, etteivät vanhat haudat ja hautakivet ole kovinkaan kiinnostavia. Katsanto todennäköisesti muuttuu, jos tekee hautausmaalla vaikka vain lyhyenkin kävelykierroksen asiantuntevan paikallisoppaan johdolla.
Sieltä ne löytyvät kivistä kaikki Paimion isot nimet ja suvut. Monesti vielä varsin läheltä toisiaan.
– Yksi kreivitärkin siellä on. Ja herastuomareita vaikka kuinka paljon. Monenmoista löytyy, kertoo Summa.
Kirjan varsinaisena suolana tulevat kuitenkin olemaan ne mielenkiintoiset tarinat, joita nimien ja paasien taakse kätkeytyy.
Ja toki monenlaista suuruutta on olemassa myös arkipäivän tasolla, ilman poliittista vaikutusvaltaa tai rahan mahtia.
Kolmikko Salamäki-Santala-Summa tähdentääkin, ettei tarkoituksena ole koota mitään suurmies-matrikkelia.
– Yritetään saada aikaiseksi mahdollisimman monipuolinen henkilögalleria. Sellainen, johon kuluu myös aivan tavallisia ihmisiä, Santala sanoo.
Jonkinlainen henkilöhistoriallinen kiinnostavuuden taso tai aspekti lienee kuitenkin tarpeen, jotta lukijan kiinnostus syttyy ja säilyy.
Lyhyitä ja ytimekkäitä henkilökuvia suositaan enemmän kuin pitkiä ja polveilevia.
Ehkä vuoden
2023 jouluksi…Alustavasti Paimion vanhan hautausmaan kirjaa – johon tulee myös kuvia ja karttoja hautakivistä – ryhdyttiin valmistelemaan jo vuonna 2018. Täysin palkein homma lähti käyntiin kuluvan vuoden alussa.
Kysymys siitä, milloin kirja valmistuu ja tulee myyntiin, koetaan Paimion Perinneyhdistyksessä hieman hankalaksi. Olisi mukava sanoa, että vuoden 2023 jouluksi, mutta sitä ei kuitenkaan uskalleta ainakaan vielä tässä vaiheessa luvata. Näillä näkymin teoksen julkaiseminen ajoittuu joko vuoden 2023 lopulle tai vuoden 2024 alkuun.
– Tällä hetkellä tarinaa on noin 60 henkilöstä/hautamuistomerkistä, joten työsarkaa on vielä runsaasti jäljellä. Ja tämä on välillä melkoista salapoliisityötä, Summa sanoo.
– Aika useinkin, Santala säestää.
Salamäki toteaa kirjan idean hahmottuneen tekijöille itselleenkin vasta pikkuhiljaa.
– Idea kehittyy ja jalostuu vielä tästä eteenpäinkin, hän arvelee.